perjantai 27. maaliskuuta 2015

Oho: loppuunkulutettu huulimeikkituote

Tätä ei normaalisti tapahdu. Olen blogini aikana käyttänyt loppuun muistaakseni yhden huulipunan. Nyt on aika heittää hyvästit toiselle. Oikeastaan se on kyllä huulikiiltokynä, mutta samapa tuo.

IMG_9269

Tässä samalla voinkin sitten rähjätä huonolaatuisista pakkausprinteistä. Eipä olisi itsellä mitään muistikuvaa, mikä sävy mahtaisi olla kyseessä tai mikä on tuotteen tarkempi nimi, ellen voisi kaivaa sitä täältä blogiarkistostani. Kaikki kynän tekstit kuluivat pois lähes heti otettuani tämän meikkilaukkuun aktiivikäyttöön. Loistava sävy, täydellinen töihin, kosteuttaa, tarpeeksi kylmä sävy iholleni, ei vaadi rajauskynää, hyvä lisätä töissä vaikka ilman peiliä (!!!) tai pimeässä peilin kanssa... Niin, mikä se on? Ai niin, sehän on Lumenen Raspberry Miracle Lip Sorbet -huulikiiltokynä sävyssä 17 Tuoksuvat puut.

No, hyvä se oli joka tapauksessa. Sitten vaan käyttämään seuraavaa huulituotetta loppuun, seuraava tehokulutuksen alainen huulipuna töihin on jo valittu meikkipussiin.


Tuote on saatu Lumenelta blogimiitistä.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Avon True Color Purple Haze

IMG_9244

Avonin True Color -luomivärinelikko sävyssä Purple Haze sisältää neljä sävyä numeroituna. Paletin mukana tulee kartta, joka ohjaisi laittamaan sävyt tietyille kohdille, mutta tokihan se on vain ehdotus. Tämä paletti on ollut testissä varmaan vuoden, mutten ole saanut sitä kokonaisuutena toimimaan. Paletin heikkous on tuo violetti sävy, joka ei toimi pohjustajalla eikä ilman. Silmissäni se näyttää vain harmaalta. Tietyssä kulmassa siitä tulee violettisuus esiin. Eri variaatioita testattuani, tässä nyt on paras yritykseni sävyjen sijoittelusta pelkällä tällä paletilla.

IMG_9150

Ykkössävy on kulmaluulle hyvin vaalea, joten kevyellä kädellä sitä. Se violetti kolmossävy on tuolla liikkuvalla luomella, keskellä ja ulkonurkassa, mutta siinä päällä on paletin pinkki kakkossävy, joka poistaa violetin tunkkaisuutta ja saa sen hohtamaan enemmän. Samaa vaaleaa pinkkiä on koko sisemmällä liikkuvalla luomella. Paletin paran puoli on sen sijaan tuo nelossävy, joka on mielenkiintoinen tumma vihreä/sininen. Tosin pohjustajan sekin alleen kaipaa, että pääsee oikeuksiinsa.

Paletin nelossävy pelastaa koko paletin, muuten tämä olisi minusta aika huono pelkkänään käytettäväksi - toimii kyllä hyvin, kun siihen lisää jonkun toimivamman luumuisen violetin. Hinta ei ole paha, tällä hetkellä 10,45 euroa.


Tuote on saatu testiin blogiin PR-toimiston kautta.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Meikkaus - korostamista vai piilottamista?

IMG_9087

Pohdin aika ajoin suhdettani meikkaamiseen. Se on muuttunut vuosi vuodelta ja muuttuu yhä, iän muuttuessa, ihon muuttuessa ja itsetunnon muuttuessa. Nykyään se on - hauskanpidon lisäksi - noita kumpaakin otsikossa mainittua, sekä toisaalta myös häivyttämistä ja uuden luomista.

Yllä oleva kuva ei ole leikattu kahdesta palasta vaan olen meikannut vain toisen puolen, puhdistanut toisen. Ihossani ei tuon kuvan mukaan hirveämmin nyt peitettävää ole, mutta tarkemmasta kuvasta huomaisi, että nenänpielet punottavat hieman ja sävy on muutenkin epätasainen.

Pienimmillään meikkaus voisi minulla olla tällaista virheiden korjaamista:

Blogi 22 vuosi 20151

Älkää hämääntykö sävyerosta, johtuu kameran automatiikasta. Räpsin kuvat automatiikalla pimeässä. Varsinainen pointti kuvassa, ihohuokosten häivyttäminen ja kiillon poistaminen. Kyseessä ei edes ole itse asiassa meikkituote, vaan Samparin Cosmakeup-sarja.

IMG_9091

Sain nämä testiin jo silloin, kun sarja lanseerattiin Viking Linen laivoilla, mutta ei ole tullut aiemmin kirjoitettua. Tähän postaukseen ne sopivat hyvin. Cosmakeup-sarjan tarkoitus on olla tuotteita meikittömiin päiviin, jotain ihonhoidon ja meikin väliltä. Sellaista sinun ihosi mutta parempi -settiä. Glamour Shot Universal Transparent Foundation lupaa tuoda iholle mattapinnan, tasoittaa ihohuokosia ja vähentää punoitusta. Allekirjoitan kaksi ensimmäistä, ihon sävyä se ei mielestäni tasoita ainakaan merkittävästi. Transparent Mattifying Concealer taas on sama, mutta peitevoideversiona, tarkoitettu siis ihon ongelmakohdille (eli yleensä T-alueelle). En oikeastaan käytännössä näe eroa näiden välillä omalla ihollani, valitsisin siksi tuon kätevämpään pumppupulloon pakatun 30 ml:n meikkivoiteen 15 ml:n peitevoiteen sijaan, jos hinnalla ei olisi väliä. Jos taas haluaa vaan pienemmän määrän ja se riittää, onhan 29 euron peitevoide tietty vähemmän lompakkoa kirpaiseva kuin 45 euron meikkivoide, vaikka litrahinta on ensin mainitussa edullisempi. Tämä muuten on tuote, jonka minä lanseeraisin myös miehille. Voisin uskoa tämän kiinnostavan värillisiä meikkivoiteita enemmän. Tuotteen ongelma on kuitenkin se, että en varsinaisesti näe, mikä tässä on ero mattapintaisiin meikinpohjustusvoiteisiin, paitsi hoitavat ainesosat. Lopputulos on mielestäni hyvin samankaltainen. Hoitavuudenhan saa meikkituotteisiin laittamalla alle sen kosteusvoiteen. Rehellisyyden nimissä sanottakoon tätä hieman turhakkeeksi naisilla, mutta, jos joku tällaista pientä korjausta tarvitsee, mikäs siinä. Itse en ole oikein löytänyt käyttöä, samassa ajassa levitän jonkun nopean meikkipohjankin.

Noin pieneen korjailuun en tosiaan lähde meikatessani, tuossa kuvassani minulla on Oriflamen IlluSkin -meikkivoide sävyssä Light Ivory, Make Up Foreverin High Definition -irtopuuteri, Narsin poskipuna sävyssä Orgasm sekä aavistus varjostusta Bobby Brownin Blonde-luomivärillä, jota en kyllä kuvasta erota. Meikkipohja on minulle ensisijaisesti virheiden peittämistä ja häivyttämistä, omien puutteideni korjailua. Jos olisin taitavampi ja viitseliäämpi, muokkaisin kasvojeni muotoa varjostuksin ja korostuksin, mutta niitä en ole vieläkään oppinut. Nykyään iholleni riittää aika kevyt ja kuulas meikkipohja, aiemmin tarvittiin paksumpaa ihon työntäessä epäpuhtauksia enemmän.

Blogi 22 vuosi 20152

Silmämeikissä pääpointti on korostamisessa, mutta tässä tulee sotkettua eri tyylejä. Virheiden peittämistä se ei ole, tosin aavistuksen korjailen silmieni ja kulmieni epäsymmetrisyyttä. Tämä kuvan meikki on perusmeikkini tyyli, olivat värit mitkä tahansa.

Kulmieni muotoon tai paksuuteen en juuri koske, annan sen olla juuri sellainen kuin se on. Korostan toki sitä, terävöitän kulmakarvojen kulmaa siinä kohdassa, mihin se luonnostaan tulee. Sävy on minulla entuudestaan tumma, joten arkena en välttämättä tee niille mitään, jos minulla on pelkkä ripsiväri. 99 % meikeistäni teen Diorin Diorcils Poudre -kulmakynällä, se taas tässäkin käytössä.

Luomivärin painopiste on minulla ulkonurkassa. Tämä on vähän väärä tapa minulle, sillä oikeasti haluaisin, että silmäni eivät ainakaan olisi kauempana toisistaan ja painopiste ulkonurkassa tekee juuri sitä. Tässä kohtaankin sen, että tykkään meikata johonkin tiettyyn tyyliin myös ihan siksi, että tykkään siitä tyylistä - vaikkei se välttämättä olisi minulle paras. Voimakkaampi 3D-meikkaus olisi ehkä parempi, siis niin, että varjostus on paksu sekä luomen sisä- että ulkonurkassa, mutta en vaan millään saa rohkeutta tehdä sitä tyyliä voimakkaasti. Olen yrittänyt siirtää painopistettä yhä lähemmäksi sisänurkkaa, tuoden varjostuksen entistä voimakkaampana sisänurkkaan, mutta kunnon 3D-varjostuksen hyväksymiseen menee vielä kauan.

Alaluomen sisärajaus vaalealla (minulla IsaDoran kajal sävyssä Blonde) sekä suurentaa silmää että avaa katsetta. En koe, että silmäni olisivat liian pienet, minusta minulle käy tummakin sisärajaus ihan hyvin. Kuitenkin, tämäkin on ihan passeli, olen tottunut. Aiemmin kartoin tätä juuri siksi, etten kokenut tarvetta suurentaa silmiäni. Kokeiltuani totuin ja aloin pitämään kokonaiskuvasta sitten kuitenkin. Yleensä siis näemmä korostan silmän kokoa vähän tahtomattani sen sijaan, että yrittäisin tietoisesti saada niistä suuremman näköiset.

Ripset ovat minulla niitä asioita, mistä olen ylpeä. Saan hyvin helposti lähes millä vaan ripsivärillä niistä näyttävät, mikään ripsiväri ei varise, ei tarvitse taivuttaa ripsiä. Niitä korostan mielelläni - tai pikemminkin, ylikorostan. Tässä ripsillä Lancômen Grandiôse.

Luomivärin valinta ei minulla todellakaan aina noudata sitä, mikä korostaisi vihreitä silmiä. Tässä meikissä se tosin niin tekee ja aika usein muutenkin, koska violetista tykkään. Valitsen kyllä luomivärini ihan sen perusteella, mikä väri on mielestäni kiva.

IMG_9101

Tässä meikissä luomiväreinä Masters Colorsin duopaletti sävyssä 33, kulmaluulla Lorkun Golden Beige ja rajauksena Jane Iredalen geelirajaus sävyssä Purple. Masters Colors ja Jane Iredale saatu blogin kautta.

Blogi 22 vuosi 20153

Huulteni amorinkaaren muodon pidän aika sellaisenaan. Korjaisin mielelläni ylähuulta ylirajaamalla sen hieman suuremmaksi, mutta toisaalta ylirajaus huulissa näkyy mielestäni vähän liikaa enkä halua, että huulistani suoraan näkee, että muotoa on radikaalisti korjailtu meikillä. Lisäksi huulipunan kuluessa päivän mittaan ylirajaus näkyy vielä ärsyttävämmin. Alahuulen rajaan vähän pienemmäksi kuin mitä se on. Tässä kuvassa ei nyt itse asiassa tullut tehtyä kovin paljoa niin, mutta yleensä rajaan hitusen vielä alahuulta pienemmäksi tasapainottaakseni sitä ylähuulen kanssa. En halua suurempia huulia, pienemmätkin kävisivät, mutta tuosta epätasapainosta en pidä ja sitä haluaisin fiksailla. Olen muuten saanut blogissa kommentin joskus siitä, että rajaan alahuuleni "väärin." No, ei se kyllä väärin ole. Niin kuin ei olisi ylähuulen ylirajaaminenkaan. Mutta näin minä sen kuitenkin kompromissina teen. Huulilla tässä Chanelin Rouge Coco sävyssä Gabrielle. Voisi taas muistaa huulirasvan käytön...

Jos valitsen, kumman teen, näyttävämmän silmämeikin vaiko huulet, valitsen aina silmämeikin. Viime aikoina on tullut asiaan poikkeus: töihin mennessä en ole ehtinyt laittamaan kuin meikkipohjan ja ripsiväriä, mutta olen siti halunnut jotain vähän lisää. Huulikiiltoja ja kevyitä punia on mennyt paljon enemmän kuin ennen.

Niin mikä se meikkaamisen tarkoitus minulle on? Kaikkea tuota. Piilotan ja häivytän virheitä tai asioita, joista en pidä, korostan puolia, joista pidän, sekä meikkaan ihan meikkaamisen itsensä takia. Kivojen luomivärien, hauskan väristen rajausten, nättien punien takia. Minä nyt vaan näytän paremmalta meikissä kuin ilman, ja monesti itsetunto tarvitsee sen, että sille antaa vähän lisäbuustia.

Miksi te meikkaatte?


Jane Iredale, Masters Colors sekä Samparin tuotteet saatu blogiin testiin.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Battery No Calories Lime

IMG_8948

No enhän mä nyt oikeasti voi kuin olla iloinen, mitä kaikkea hauskaa sitä blogin kautta päätyykään testattavaksi. Minulle on vuosien varrella tarjottu ja lähetetty ja päätynyt ties mitä, mutta oikeasti blogiin tiensä löytävillä ei-kosmetiikka-aiheisilla on joku syy. Joko se oli kiva, joko siinä oli jotain muuten jännää tai joko se oli vaan niin minua. Suurin osa jää vaille mainintaa. Lisäravinteita, uutuuspurukumia, pikkunaposteltavaa... Tämä oli kuitenkin minulle ehdotettu tuotekokeilu ja otin sen testiin ilmiselvistä syistä. Tämä on minua.

Suurkulutan light-colaa (Pepsi Max ehdottomasti jos saa valita, mutta muutkin menevät) sekä energiajuomia. Aiemmin minulle kelpasi vain Battery Stripped, nykyään nimeltään Battery Sugarfree, sittemmin tietojenkäsittelytieteen opiskelun aloitettuani aloin laajentaa makuvalikoimaa muihinkin. Battery Stripped pysyy silti ykkösenä ja kuninkaana - ja sen nimi päässäni yhä Battery Strippedinä, vaikka nimenmuutoksesta on aikaa jo... no kauan.

Jollain maagisilla hakukeinoilla mainostoimisto päätyi juuri oikeaan blogiin, luettuaan minun näitä juovan. Ai että otanko uutta Batteryä testiin? Kaloritonta? No totta helkutissa, mä olen addikti!

Ihan ensimmäisenä, tämä ei ole kaloriton. Juomassa on joku 2 kcal per desi, mutta se nyt on niin mitätöntä, että ihan yhtä lailla purukumissa on kaloreita. Lienee tästäkin kalorittomuuden määritelmästä joku auktoriteetti jotain lausunut, samoin kuin maitorahkojen kevytversioista. Sanni ruoti niitä blogissaan hetki sitten. Mutta joo, tässä on vähemmän kaloreita kuin perus-Strippedissä, jonka senkin kalorimäärä on mitätön.

Sitten makuun! Oletin tämän maistuvan joltain ED Lemon Lightin kaltaiselta. Väärässä olin, ensisijaisesti tämä ei maistu energiajuomalta, vaan lime tulee voimakkaasti esille. "Greippilimuahan tämä on," sanoi poikaystävä, joka salaa näitä nyysi jääkaapista. Olen aika samaa mieltä. Lime-greippilimu, ei energiajuoman selkeästi omalaatuisen erottuvaa makua. Energiajuoma se silti on. Tämä ei tyydytä tarvettani Battery Strippedin ainutlaatuisen erinomaisesta mausta, samoin kuin ei mikään muukaan ED Lemon Light tms. Ei paha, silti. Ilmeisen hyvin kelpasi myös poikaystävälle, koska jouduin aika tehokkaan kovasanaisesti komentamaan, että niitä ei sitten juoda, ennen kuin olen ne blogiini kuvannut.

Mukana tuli pari erittäin simppeliä drinkkiehdotusta näistä - vodkabattery light-limeversiona ja rommivodka light-limeversiona, max. 100 kcal kumpainenkin. Vaikka tykkäänkin pistää blogiini rahaa, minulla ei nyt juuri ollut tarvetta ostaa vaaleaa rommia tai vodkaa, vaikka olisin halunnut kokeilla. Sisäinen alkohol... baarimikk... opiskel... no siis, erilaisten drinkkien ja alkoholijuomien nautiskelija minussa väittää kyllä tunnistavansa juomat, joihin vodka uppoaa hyvin, ja tähän se varmasti uppoaa. Rommista en ole ihan varma, vaatii ehkä sen, että on tottunut rommin makuun tai ei ainakaan inhoa sitä. Mä voisin jopa ehdottaa noiden lisäksi kokeilla giniä tuon kanssa.

Sisäinen nörttini minussa kiittää mahdollisuudesta testata energiajuomia blogi-PR:nä. Yeah. Saisko seuraavaksi testata blogissa vaikka elektroniikkaa ja muita hassuja vimpaimia? :D

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Vartalovoiteiden satunnaiskäyttäjä tässä hei!

Viime postaus oli aika syvällistä settiä kosmetiikkablogiin, palataan takaisin siihen kunnon hömppään. :)

Minun ja vartalovoiteiden suhde on ongelmallinen. En niitä sinänsä tarvitse, ihoni pysyy oikein hyvässä kunnossa ilmankin. Silti kuitenkin esimerkiksi viime kesänä läträsin vartalovoiteilla todella paljon, sillä pakkomielteisesti olin päättänyt hyväkuntoisen, kuoritun ja kosteutetun ihon olevan paras auringonottopohjaksi. Sain käytettyä varmaan enemmän vartalovoiteita kuin pariin vuoteen yhteensä. Uuden tulemisensa vartalovoiteet kokivat nyt talvella, kun epäilin satunnaisen kutinan jossain (tapahtui ehkä noin viisi kertaa) olevan selvä merkki ihon kuivuudesta (tai siitä, että poikaystävän on rasvattava selkäni, koska se tuntuu hyvältä). Noh, vaikken erityisemmin koe tarvetta vartalovoiteille, nyt on ollut testissä useampi.

IMG_8525

Mádara Sculpturing Oil
Ja heti huijataan blogissa, vartalovoidepostauksessa öljy vartalovoiteen sijaan. Tämä on ensimmäinen öljy vartalolle, jota olen ikinä kokeillut. Goodie bagistä saatu tuote meinasi jäädä testaamatta, kunnes hylkäsin ennakkoluuloni vartaloöljyjä kohtaan. Tämä yllätti, vai että öljystä voikin jäädä tuollainen miellyttävä tunne! Sculpturing Oil on tarkoitettu kiinteyttäväksi. Lähinnä kai näiden idea on siinä, että raskausarpien ja lihoamisen/laihtumisen tuomien ihomuutosten ehkäisemiseen ainoa keino lienee ihon pitäminen hyvässä kunnossa. Jaa-a, en ole tarpeeksi asiasta tietävä, ettäkö osaisin sanoa, toimiiko se edes teoriassa saati INCI-listan tasolla. Mutta moniin ongelmiin, rypyistä raskausarpiin, ainoaksi hoitokeinoksi suositellaan yleensä ihon kosteuttamisesta huolehtimista. Madaran öljy ei tuoksu nenääni juuri miltään. Ähäskutti, en annakaan äidille tätä, vaikka niin ensimmäisenä ajattelin!

IMG_8496

Born to Bio Huile Séche Elixir Sublimant
Tämäkin kuivaöljy on luonnonkosmetiikkaa. Monoi-öljy tuoksuu ihanalta, aivan sama oliko kesä tai ei. Jättää iholle aika lailla samanlaisen tunteen kuin Madara. Sokkotestaamalla en ilman tuoksua erottaisi, kumpi on käytössä, sillä tuntuma jää samanlaiseksi. Testasin tätä myös laittamalla toiseen reiteen toista ja toiseen toista. Molemmat imeytyvät yhtä hyvin, molemmista jää samanlainen pieni öljyisyys, mikä ei ole millään tavalla inhottava. Tätä öljyä voisi käyttää myös hiuksiin, mutta hiusöljyjä minulla on enemmän kuin tarpeeksi. Suihkepullo alkaa huveta yllättävän nopeasti, nyt kahden käyttökerran jälkeen öljyn pinta on tuossa Born to Bion logon kohdalla. Se ei minua haittaa, hupenee tuo Madarakin kovaa vauhtia. Tämä pullo on kuitenkin vain 50 ml ja minun käyttötahtini vartalon kosteutustuotteilla hidas. Tuotteessa on suihkepullo, käytän itse tätä kylläkin käden kautta. Tämä on niin kiva, että se sai hyväksi havaitut -tagin. Pullo on kiva, sisältö on kiva, tuoksu on kiva, kaikki toimii.

IMG_8558

Dr. Hauschka Lemon & Lemongrass Body Moisturizer
Lisää luonnonkosmetiikkaa! Dr. Hauschkan tuoksumaailma on yleensä ollut minulle vähän nihkeä, mutta tämän tuoksu on jees. Sitruunainen, jää aika voimakkaasti leijumaan levityksen jälkeen ympärille. Koostumus sellainen, että sekottamistarpeen näkee pullosta. Ei siis pysy ihan homogeenisenä, tiettekönää. Vaikka voide onkin aika lirun tuntuista, riitti se minulle ihon kosteutukseen oikein hyvin. Nätimpään pulloon pakattuna ja voiteen värin toisenlaiseksi muuttamalla tämä myisi mullekin. Voiteen likaisenkeltainen väri ei nimittäin ole mitenkään houkutteleva. Lasipullo on kyllä kiva sinänsä, tuo arvokkuutta. Ymmärtääkseni lasipullo taitaa liittyä luonnonkosmetiikan säilömiseen pakkausratkaisuilla säilöntäaineiden sijaan? Enivei, taas nähdään, että luonnonkosmetiikka onnistuu minun mielestäni parhaiten tällaisissa tuotteissa, kun taas meikit monesti ovat pettymyksiä. Kolmas luonnonkosmetiikkatuote postauksessa, eikä vieläkään pettymystä. Lupaukset ovat vähän turhan hienoja, mutta eipä niitä voi kieltääkään: virkistää (no totta kai, sitruunaisena), ihon sävyä kirkastava (samaa tosin voi sanoa mistä vaan kosteutustuotteesta). Kiinteyttävä? Hmm, no viittaan Mádaran tuotteesta sanomaani.

IMG_8536

Lumene Kosteuttava Vartaloemulsio
Tämän pikkuruisen purtilon otin toiselta bloggaajalta jostain vaihtarikasasta blogimiitissä, koska tykkään käyttää loppuun asioita. Tämä itse asiassa loppui juuri. Minusta kaikki vartalovoiteet saisivat olla matkakokoja, jotta saisin vaihdella niitä usein. :D Lumenen vartaloemulsio oli kevyt, mutta kuitenkin minulle riittävä. Tuoksu oli miellyttävä. Ei oikein muuta huonoa kuin pakkaus, tosin tämä lienee jostain matkasetistä. Eipä näy Lumenen sivuilla, poistunut tuote tai joku kausijuttu.

IMG_8808

The Body Shop Cranberry Joy Body Butter
Hei, kuka täällä haisee karpalolonkerolta? Aa, se on vaan Sonia, ei sit mitään. The Body Shopin karpalo(lonkero)n tuoksuinen vartalovoi oli koostumukseltaan sitä, mitä TBS:n vartalovoit yleensäkin: imeytyy se aikanaan, mutta ehkä vähän turhan tuhtia minun iholleni. Menee kuitenkin. Tästä joku kanssabloggaaja luopui jossain blogimiitin vaihtarikasassa, syystä "Ei hitto kun tulee karpalolonkero mieleen." Otin tämän vaihtarikasasta syystä "Ei hitto kun tulee karpalolonkero mieleen," ja vältin tuotteen käyttämistä töissä, sillä pelkäsin oikeasti tuoksuvani karpalolonkerolta kilometrin päähän. Miellyttävä pikkukoko, loppui jo aikaa sitten.

IMG_8506

Korres Coconut Milk Bodymilk
Ostin tämän kesällä Kreikka-huumassani matkan jälkeen tuosta viereisestä rapusta Korresin liikkeestä. Erittäin suuret kiitokset pakkauksesta, upea. Toiset kiitokset tuoksusta, tykkään. Saisi olla tosin voimakkaampi. Sitten se kosteutusteho. Jos ostaa bodymilkiä, saa bodymilkiä, eli eipä siinä kuulu olla valitettavaa. Erityisen kosteuttava tämä siis ei ole, mutta nätisti imeytyvä ja minun kosteutustarpeisiini yleensä riittävä. Kuitenkaan turha odottaa mitään superkosteutusta. Bodymilk on bodymilk, lutraan tällä oikein mielelläni. Hintakin oli tällaiselle satunnaiskäyttäjälle kohtuullinen jopa Suomessa, joskin Kreikassahan nämä eivät olisi maksaneet juuri mitään. Itse asiassa ostettuani tämän Korresin omasta liikkeestä, huomasin, että olisin saanut sen edullisemmin Sokokselta... Mutta sainpahan palvelun, henkilökohtaisen minulle suunnatun palvelun, juttuseuraa ja kasan näytepusseja Korresin tuotteista. Niin, tuo kuosi... Oh. Tällaiset asiat nyt vaan ovat sellaisia, mitkä tekevät siitä vartalon rasvaamisesta vähän ylellisempää ja miellyttävämpää. Kyllä minä nyt vaan tätä lätkin mieluummin keholleni kuin vaikkapa ylempänä mainittua Dr. Hauschkaa, vielä, kun tuoksukin on parempi.


Madara, Born to Bio ja Dr. Hauschka saatu blogin kautta, Lumene ja TBS saatu bloggaajakavereilta, Korres ostettu itse.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tatuoinnin ottamisesta, kivusta, kiloista ja kehonsa hyväksymisestä

IMG_8907


Minulla on ollut syksyn lehtiä tatuoituna käsivarsiin jo useamman vuoden. Edelliset taitavat olla suunnilleen vuodelta 2010. Monta vuotta on ollut tarkoituksena jatkaa niitä vasemmassa kädessä vielä samalle tasolle kuin oikean käden ranteen lehti.

Molly Malone's, tuo ihmeellinen työpiste, jossa saan aina kummalliset ideani... Molly Malone'sissa työvuorossa katselin erään työntekijän hiuksia yhden työvuoron ajan. Tuli pakkomielle saada takaisin shokkivärjätty tukkani. Menin ja ostin hiusvärit ja värjäsin kauan kaipaamani shokkimagentan takaisin tammikuussa. No, sitten katselin eräänä toisena työvuorona helmikuussa toisen työntekijän tatuointeja. Seuraavalla tauollani otin yhteyttä vanhaan työkaveriini Jenniin, joka nykyään tatuoi ja lävistää Kivun Kauneudessa Kalliossa. Varasin ajan vihdoin ja viimein tälle lehtijatkeelle.

Maaliskuulle sovittiin aika. Tuossa kuva noin päivän vanhana. Huh huh se on räikeä, kun sitä tästä nyt parin viikon jälkeen katselee. :D Paranemisaikana olen käyttänyt kaikkea varastoistani löytyvää, ihan testimielessä. Aiemmat tatuointini, nilkassa ja käsivarsissa, hoidin Helosanilla. Olisinhan nytkin voinut ostaa jotain Helosania tai Bepanthenia, mutta mainitsin Jennille, että hittojakos tässä mitään ostamaan, minulla on apteekkirasvoja yllin kyllin. Mikä osoittautui ykköseksi? Siitä jatkamme seuraavassa tatuointipostauksessa. Etukäteen kerrottakoon, että tatuointikutina on tähän mennessä ollut uskomattoman vähäistä.

Kirjoitan tähän kuitenkin jotain itse tatuoinnin ottamisesta. Lävistyspostaukseni on yksi luetuimpiani, vaikka tämä onkin kosmetiikkablogi. Siksi nimesinkin tämän postauksen mahdollisimman kuvaavaksi. Seuraava postaus käsittelee sen hoitoa, mutta nyt keskitytään itse tatuoinnin ottamiseen.

Ole varma siitä, mitä teet.
Tatuointi pysyy. Turhaa on mielestäni pelätä hysteerisesti sitä, miltä tatuointi näyttää vanhana ja ryppyisenä - tulen olemaan vanha ja ryppyinen jonain päivänä joka tapauksessa, ennemmin minua kiinnostaa, toimiiko pääkoppani vielä vanhana ja ryppyisenä ja olenko elänyt sellaisen elämän, joka on tehnyt minusta onnellisen ja jota voin katsoa taaksepäin hymyillen. Silti, tatuointia kannattaa harkita ja hyvin. Harkinnan ei tarvitse kestää kauaa, mutta sen on oltava varma.

Ensimmäinen tatuointini oli löytöeläinkodin logo, Kylli-tädin piirtämä. Ei niin nätti, mutta pääasia oli se, että halusin tatuoinnin, joka merkitsee paljon. Kissat ja löytöeläintyö Kissakoti Kattilassa Hämeenlinnassa ovat olleet erittäin iso asia elämässäni, ja vaikka ehkä nykyisin ottaisin jonkin nätimmän kuvan kuvaamaan samaa asiaa, on Kylli-tädin kissa nilkassani yhä edelleen symboliselta arvoltaan tärkeä, enkä sitä ole katunut päivääkään.

Toisen tatuointini otin paristakin eri syystä. En ala kaikkea sen merkitystä avaamaan, mutta siinä minulla ei ollut varsinaista visiota ja Suurta Merkitystä: menin liikkeeseen ja sanoin, että haluan syksyn lehtiä, tuosta tuonne ja tuonne, aivan sama minkä puun, geneerisiä syksyn lehtiä, kiitos. Tykkään niistä, ne ovat nättejä. Näiden lehtien idea oli ensisijaisesti se, että tykkään itse kuvan aiheesta. Niillä ei ole vastaavaa suurta sanomaa tai merkitystä elämässäni. Tatuoijani piirsi lehdet suoraan iholleni, kysellen samalla kysymyksiä väreistä, sijoittelusta ja tuollaisesta. Hyväksyin kuvan, se tatuoitiin ihooni (ei siis varsinainen freehand missä suoraan alettaisiin tatuoimaan, vaan iholle ensin piirretty ja sitten siirtokalvon avulla korjailtu versio). Hetkeäkään en ole katunut.

Kivusta
Ensimmäinen tatuointini nilkkaan jännitti. Olin ottanut ties mitä lävistyksiä aikaisemmin, kielikorua sun muuta, mutta tämä jännitti. Se ei ole hetkessä ohi, kuten lävistykset, vaan sitä työstetään pitkään. Menin tuttavan kautta löydetylle tatuoijalle, yritin olla kuolematta jännitykseen. Nilkka ei kuulemma ole helpoimpia paikkoja, koska siinä on luu lähellä. Tästä vähän varoiteltiin. Kun neula löi ihooni, aloin nauraa. "Siis tältäkö tämä tuntuu? Eihän tämä edes satu!!" Lähinnä tunne nilkassa oli samanlaista kuin se, että ihoa raavitaan neulalla. Ei esimerkiksi mitään jatkuvaa hemoglobiinitestausneulan painelua sormessa. Phah, eihän se edes sattunut. Toki mitä pidempään kesti, sitä enemmän alkoi tuntua ikävältä, muttei missään vaiheessa sietämättömältä.

Toisella kerralla otin ne syksyn lehdet, part 1. Ne otin Legacy Tattoossa Punavuoressa. Tiesin jo etukäteen, että ranne sattuisi. Ensin tehtiin suurempi kuva vasempaan käteen, sitten oikean käden ranne. Todella monet ovat ottaneet ensimmäisen tatuointinsa ranteeseen, joten tiesin, että kyllä minä sen kestän. Minulla oli lisäksi käytössä lääkitys, jonka sivuvaikutuksena on mainittu kipukynnyksen nouseminen (joskaan sitä en koskaan huomannut, olen mieltänyt, että minulla on jo muutenkin aika korkea kipukynnys). No, kyllähän se kuitenkin sattui. Vasemman käden lehdet olivat samaa tasoa kuin aikaisempi nilkan tatuointi, mutta... Ranteen tatuointi tuntui käytännössä siltä, kuin joku olisi vetänyt puukolla ihoa auki. Kestin kyllä, valittamatta tai nyyhkimättä, mutta hammasta piti kyllä vähän purra ja todeta tatuoijalleni, että "Well, now I have to admit that this fucking hurts, but just keep on doing it, it's not that bad." Selvittiin kunnialla. Kipeintä teki siellä lähimpänä rannetta ja tuntui helpottavalta, kun työstettiin jotain kauempana rannetta olevaa osaa.

Kolmas kerta, syksy lehtiä part 2, Jennin kanssa. Valmistauduin samaan kipuun kuin edellisessä, oikean käden lehdessä. Minulla oli yhä kipukynnystä nostava lääkitys, ei mitään erikoista muuta muutosta, mutta mitä ihmettä: missä se sama viiltävä kipu? Totesin Jennille: "No kyllähän tämä nyt sattuu, perkele, auts, mutta ei lainkaan kuin viime kerralla." Mentiin läpi ne samat kivuliaimmat kohdat, mitkä viimeksi sattuivat eniten: ääriviivat lähimpänä kämmentä. Ja mitä hittoa, missä se puukolla viiltämiseltä tuntuva kipu? Jenni vitsaili, että naiset nyt vaan ovat hellempiä tekemään, mutta sen jälkeen kertoi, että erolle kivussa saattaa olla ihan kehooni perustuva syy: adrenaliini. Edellinen ranteeni oli tehty sen jälkeen, kun minua oli tatuoitu jo yli kaksi tuntia. Tämä ranne tehtiin heti, ei parin tunnin session perään. Jenni sanoi, että syy voi olla adrenaliinissa, joka auttaa kestämään sen tietyn aikaa, muttei loputtomiin. Naureskelin sitten jälkeenpäin, että minua on nyt huijattu - Kivun Kauneus, hei, ei ees sattunut sillä tavalla kuin odotin!

Seuraavaksi tulee postaus siitä jälkihoidosta. Varoituksen sanana, tatuoinnit ja lävistykset oikeasti addiktoivat. Kun olin 17-vuotiaana ottanut napakoruni, sanoin Yazkalle, että tämä ei jää tähän. Aloin suunnitella seuraavaa lävistystä, ja niitä tulikin otettua tuon jälkeen kymmenen.

Kehonkuvastani
Ensimmäisen tatuointini jälkeen aloin haaveilla korsettinyöritystatuoinnista, jonka ottaisin ollessani sopivassa painossa, ja joka olisi tatuointina sekä a) nätti että b) mielenterveydellisesti tärkeä. Naiset kun ovat tällaisia, minä etenkin, että paino ei ole koskaan hyvä. Sen ikuisen (ja epäterveellisen!) jojoilun sijaan ottaisin tatuoinnin ollessani sopivassa painossa, ja jatkossa pysyisin siinä. About tasan siinä, ilman typeriä ajatuksia itsensä laihduttamisesta luurangoksi tai toisella tavalla epäterveitä "ihan sama mitä syön kun ei musta saa sopivan painoista, voin saman tien olla ihan mitä vaan"-ajatuksia. Lihoamis-laihtumis-kierre olisi kiva katkaista.

Olen yliopiston aloittamisen jälkeen heitellyt painossa 30 kiloa ja risat, en edes tiedä tarkkaa lukemaa, koska en uskaltanut käydä vaa'alla lihavimmillani. Olen ollut BMI:ltäni sekä ali- että ylipainoinen tämän blogin aikana. Nyt olen parin kilon päässä itse asettamastani ultimate-ihanne-tavoitepainostani. Pitkällisen ajatusmyrskyn seurauksena olen todennut, että itse asiassa tämä paino juuri tässä ja nyt on jo minun tavoitepainoani. Olen suurinpiirtein 51 kiloa tai alle ja 166 senttiä ja risat. En ole mallin mitoissa, mutta en kyllä todellakaan voi näillä lukemilla olla lihavakaan. Silti, tavoitepainoni olisi se 48, mitä se oli yliopistoonpääsyvuonna. Mutta kilo tai kaksi sinne tai tänne. Vaikka peilini yrittäisi väittää mitä, sitä katsoo ihminen, jonka mielestä mikään ei ole tarpeeksi. Tämä on juuri tarpeeksi ja hyvä.

Jään aina välillä katsomaan, että hetkinen, vaikka dekolteen luuni eivät näykään sillä tavalla kivasti, minullahan on näkyy lonkkaluut normaalisti seisoessani ja kaapissani on taas vain liian suuria vaatteita. Minä olen sopivassa painossa, kilo tai kaksi ei oikeasti merkitse muualla kuin kieroutuneessa mielessäni. Minä kävelen kadulla häveten reisiäni, mutta oikeasti, ihan oikeasti, minähän olen hoikka. Sitä suuremmalla syyllä, miksi odottaisin ne mukamas merkitsevät pari kiloa, että olisin varmasti ja turvallisesti alle 50 kiloa? Mitä helkuttia? Minähän olen jo oikein upeissa mitoissa. Kaikista vahvimmin tämä on tullut esille, kun katson muita ihmisiä, joita voin arvioida realistisesti, toisin kuin itseäni. Poikaystävä tietää, että minulla on vääristymiä tässä. Siksi teen välillä reality checkejä. Näytän ihmisen kuvaa tai osoitan ihmistä, joka on suunnilleen minun kokoiseni - mielestäni. Tai näytän ihmisen, joka on varmaan muutaman kilon painavampi kuin minä. Ja mitä hän vastaa? Saan ilmeisen aidon hämmästyksen. "No ethän sä nyt oo lähellekään tota, toi on niinku normaalipainoa ja sä näytät kauheen laihalta!" Että se siitä läskistäni, jonka minä näen peilissä. Yksi, mikä erottaa tämän suhteen aiemmistani on se, että oikeasti aidosti uskon niitä sanoja, mitä ulkonäöstäni saan. Ei se pystyisi esittämään kohteliaisuuttaan tuota kaikkea. Viime viikonloppuna näin erään tuttavani, jonka oletin olevan suunnilleen painoindeksissä 16,5-17, koska hän on todella laiha. Ja hän sanoi, että on kyllä painoindeksin alarajoilla, muttei alipainossa. Vieläkin ihmettelen  valehteliko, ei voi olla totta, hänhän on ihan superlaiha ja maksaisin mitä vaan tuosta vartalosta! Ihmiset, joita en ole missään nimessä pitänyt ylipainoisina ("Noh, siis eihän hän nyt mitenkään ole lihava, tuosta muutama kilo pois niin ois just täydellisessä painossa") ovatkin sitten ylipainoisia. Tämä viimeistään osoittaa kieroutuneisuuteni omaan painooni: näen normaalipainon alarajoilla (mitä itse juuri olen) olevat ihmiset todella laihoina ja hoikkina, ja taas pikkuisen ylipainoiset ovat mielestäni sillä tasolla, että muutaman kilon voisi tiputtaa. Minkä ristiriidan tämä tuo siihen, että mielestäni minä voisin sen "muutaman kilon tiputtaa" ja olla sitten sopiva? Ei, ei ei. Kieltäydyn nyt, juuri nyt, olemasta niin typerä.

Otan korsettinyöritystatuointini, kunhan on rahaa. Koska minussa ei ole kiloakaan liikaa.

Lookfantastic Beauty Box maaliskuu

IMG_8975

Kuten uhkailinkin edellisen boksin saatuani, tilasin myös seuraavan LF Beauty Boxin. Omani tuli taas vähän myöhässä - tilasin sen myöhässä ja lisäksi taas Lookfantastic oli jättänyt osoitelapusta katuni pois. No, löysi perille lähes samaan aikaan kuin muillakin, vaikka osoite oli pelkkä 41 C 62, 00180 Helsinki. Taitavat postissa osata toimittaa seuraavankin oikealle kadulle... No, eipä tässä mitään, tykkään muutenkin tehdä mieluummin postaukset niin, että olen testannut tuotteita.

Sisältö oli taas kiva. Kaikki tuotteet olivat minulle uusia tuttavuuksia.

Muistan Sannin kirjoittaneen joskus Lord & Berryn kajalista. Minulla on jo unelmakajal, eli en varsinaisesti tarvinnut uutta kajalia, mutta oli kiva päästä testaamaan. En nimittäin ostaisi blogia varten mustia kajaleita yhtä ainutta, ellei niissä olisi joku megahypersuperpakkaus ja megahyperkehuttu laatu. Mutta Lord & Berryn kajal oli kyllä löytö! Herranenaika, tämä haastaa Lancômen suosikkikajalini! Voi oikeasti olla, että törmäsin uuteen Holy Grail -tuotteeseen. Kajal on pehmeä, sillä onnistuu vahva ja tumma ylärajaus mutta myös waterlinen rajaus menee täydellisesti. Se tarttuu kuin unelma. Huh! Suosittelen! Käytän tätä nyt jatkossa vähän enemmänkin, jotta pidemmällä käyttöajalla saan todettua, pitäisikö tämä nostaa tosiaan sinne Lancômen tasolle vaiko jopa sen yläpuolelle. Hyväksi havaittu -tägi ehdottomasti.

Huulirasvoja nyt en ainakaan tarvitsisi, mutta Cowshed Lippy Cow Natural Lip Balm oli silti mielenkiintoinen. Tuubimalli on jees käytössä, pakkausdesign on nätti. Koostumus on aika liukas, ehkä vähän liiankin liukas. Tuoksu on ok. Mielestäni näin Cowshediä Tukholmassa, mutta Suomesta sitä ei taida saada.

Nuxe Nuxellence Detoxifying And Youth Revealing Anti-Aging Care on yövoide, joka lähtee äidille. Jakoon vaan, mä näytän jo valmiiksi ikäistäni 5-7 vuotta nuoremmalta. Joillakin oli boksissa Caudalien seerumi tämän tilalla, sekin anti-age-tuote.

Nudestix oli vieras merkki. Magnetic Colour Gift on luomivärikynä, joka on tarkoitettu highlight-sävyksi, luomiväriksi tai vaikka pohjusteeksi. Sille luvataan pitkä kesto. Oikeassa versiossa tulisi paketti peilillä ja terotin. Omassani ei ole terotinta tai pakettia, tai jos terotin onkin, en kyllä saa sitä irti väkivalloinkaan. Millähän minä tämän terottaisin? En omista tuon kokoista terotinta. :( Kesto vaikuttaa oikeasti hyvältä, sävy on kullanvärinen Gilt ja aika intensiivinen. Pinta ei jää tahmaiseksi, väri jumahtaa luomelle hyvin kiinni. Tämä jää käyttöön harvinaisia kultaisia silmämeikkitarpeitani varten. Noh, toivotaan, että tälle olisi niin vähän käyttöä, että terottimen puute ei haittaa seuraaviin vuosiin. Aika harvoin kultaista meikkiä käytän.

Blissin Fatgirlslim on kiinteyttävä vartalovoide. En yhä edelleenkään ole kuullut oikein luotettavia selityksiä kiinteyttäville vartalovoiteille ja niiden teholle, joskin selluliittiin ilmeisesti kai hierominen voi auttaa. Tekisi mieli joskus lukea enemmän näistä kiinteyttävistä, onko se mahdollista, miten se olisi mahdollista, onko käsitykseni selluliittihieronnan tehokkuudesta väärä? Käyttöön menee, anyway, mutta mulla nyt on muutenkin tässä ruokavalion tarkkailu menossa, eli kiinteytymistä on ihan jo muutenkin tapahtunut ja tapahtumassa. Voide on todella löysää! Siis aivan vesimäistä! Luontevampi pakkaus sille olisi pumppupullo, jollei tuo omani ole jotenkin pilaantunut.

The Wet Brush on sinänsä kuin minulle tehty ajatuksena, koska harjaan hiukset aina kosteina kaikkien ohjeiden vastaisesti. Tämä harja on tarkoitettu juuri siihen. En saa hiuksiani selvitettyä enää millään, jos annan niiden kuivahtaa. Omani sain pinkkinä. Violetti olisi ollut kivempi, mutta samapa tuo. Toimii oikein hyvin latvojen selvittelyyn märkänä, mutta joustaa liikaa, ettäkö sitä voisi käyttää tuossa tyvessä ja siitä 10 senttiä eteenpäin. Tarvitaan toinen kampa siihen. Mutta tuota noin... tuo teksti... The Wet Brush Squirts? En kommentoi.


Oliko teidän Fatgirlslimminne vesimäistä? Saatteko oman Nudestixinne auki, onko siinä terotin?

tiistai 17. maaliskuuta 2015

MAC Ultimate Sheer Mystery Powder

IMG_8836

2010 MAC julkaisi Marcel Wandersin kanssa kokoelman, jonka pakkaukset olivat aivan uskomattoman upeita. Himoitsin niitä silloin, mutten havainnut, että niitä olisi Suomeen tullutkaan. 2012 julkaistiin toinen osa, en nähnyt näitäkään Suomessa, mutta saattoi mennä vaan ohi. Mutta nyt! Nyt saman pakkausdesignin tuotteita tuli taas, MAC Ultimate -linjaan, ja nämä ovat pysyvää valikoimaa. Huh huh. Muut kohkasivat Toledo-kokoelmasta, minä en siihen hirveästi lämmennyt, joskin yksi kiva poskipuna siinä oli. Tämä kokoelma sen sijaan... Juuh, -20% aleseteli Stockalle löysi käyttötarkoituksensa.

IMG_8843

Sheer Mystery Powder on kiinteä puuteri, erittäin hienojakoinen ja pehmeä, todella kevyt ja läpikuultava. Tuo pakkaus tietysti kerää sormenjälkiä, mutta oh, on se upea. Sävyjä on vain neljä. Sävyistä ainoastaan yksi on vaalea, tämä Light Medium. Nimi vähän pelotti, mutta kuvaus on pale ivory. Vaaleahan se onkin, MAC:illä vaan ymmärretään, että tämä ei ole maidonvaalein. Moni muu merkki olisi jättänyt tuosta tuon medium-sanan pois ja väittänyt tätä kalmankalpeaksi. MAC taas tekee oikeasti kalmankalpeitakin tuotteita, joten Light Medium on nimestään huolimatta tarpeeksi vaalea. Lisäksi koostumus on niin läpikuultava, etten huomaa sen muuttavan meikkipohjan väriä suuntaan tai toiseen, vaikka olen parin vähän eri sävyisen pohjan kanssa tätä käyttänyt.

IMG_8853

Hinta on ihan törkeä. 52 euroa. Hintaa tosin laskee se, että mukana tulee refill-pannu. Refill-pannun lisäksi mukana on ylimääräinen puuterivippa. Ultimate-sarja onkin vähän tällainen MAC:in sisäinen luksussarja.

IMG_8830

Olen maailman laiskin korjailemaan meikkiä päivän mittaan. Tunnustan, että tämä ei missään nimessä olisi ollut minulle välttämätön tai tarpeellinen hankinta. Toisaalta voin puolustautua, että enpä ole kiinteää puuteria, joka ei olisi meikkipuuteri, ostanut sitten vuoden... öh, enpä usko, että koko blogin olemassaoloaikana. Tämä on lisäksi siitä hyvä, että hienojakoisuudessaan se on aivan yhtä loistava suoraan meikkipohjan päälle irtopuuterin sijaan, eli en enää joudu virittämään mukaan reissuun lähtiessäni jotain vanulapulla tilkittyä MUFE:n irtopuuteria. Käy sekä meikin kiinnittämiseen että sen korjailuun, ja onhan tätä nyt pirun paljon kivempi kantaa mukana kuin jotain diipadaapakoteloa.

Miinusta kuitenkin tulee roimasti yhdestä asiasta. En tykkää yhtään siitä, että likainen puuterivippa makaa kotelossa puuterin päällä. Joo, voihan siinä pitää mukana tulevaa muovikalvoa välissä, mutta se muovikalvo tippuu ja häviää ja on rasittava. Hukkasin sen jo viikossa. Upeasta rasiasta olisi saanut suunnitella vaikka vähän paksumman, kunhan se vippa olisi saatu vaikka välipohjan alle.

Mutta on se vaan upea. Pakko saada joku kokoelman huulipunistakin, olisi ensimmäinen MAC-huulipunani.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Oriflame The One IlluSkin -meikkipohjatuotteet

IMG_8748


Oriflamen The One -sarjan tuotteet sain testiin viime vuonna, mutta kauan kesti testaamisessa. Nyt lopputalvella ihoni oli sopivaa tummuusastetta, pääsin arvioimaan tuotteita ilman, ettäkö sävyero haittaisi niin pahasti. Kaikki rusketukseni ei ole vieläkään poistunut, ylitän parhaillaan omaa ennätystäni. Pisimmillään rusketusrajat ovat näkyneet minulla helmikuussakin. Nyt ne näkyvät yhä, maaliskuun puolivälissä. En tiedä, mistä ihmeestä olen saanut tällaiset geenit, kun suku on supisuomalaista.

No mutta, Oriflamen The One -tuotteet olivat ihan positiivinen kokemus. Meikkivoide levittyi mukavasti, joskin se oli aavistuksen liian keltainen pohjasävyltään. Lopputulos on kevyehkö, kuitenkin ihan meikkivoidetasoa mutta ei mitenkään tunkkaisen paksu. IlluSkin Concealer oli valitettavasti hyvä. Miten niin valitettavasti? No kun haluaisin vihdoin päästä ostamaan YSL:n valokynän, mutta käytän sitä ennen varastojeni peitevoiteet silmien alle. Tämä sopi siihen. Näppylöitä minulla nykyään harvemmin on, joten niissä ei ole peitettävää. Eniten peittoa kasvoissani vaatii ihon epätasainen väri. IlluSkin Powder on kiinteä puuteri, mutta levitän sitä siveltimellä. Senkin lopputulos on miellyttävä, ei liian tunkkaisen jauhoinen.

Mikähän ihme näitä meikkivalmistajia vaivaa? Aikanaan sitä huomasi täysiä floppeja useammin. Nykyään kaikki tekevät ihan kivoja tuotteita. Onko minusta tullut vähemmän vaativa? Onko ihoni muuttunut helpommaksi? Kai se on sitä jälkimmäistä. Teini-iän ongelmat pintakuivuudesta ja näpyistä ovat historiaa, minulla on oikeat tuotteet pintakuivuudeen hillitsemiseen, tunnen ihoni aika hyvin ja huomaan, milloin se kaipaa joko kevyempää tai tuhdimpaa kosteutusta. Joo, kai se on sanottava, että hyvä meikkipohja alkaa hyvästä ihosta. Ei tämä ihoni nyt kehuttavan erinomainen ole, mutta aivan jotain muuta kuin teinivuosina ja aikuisuuden kynnyksellä.

No pakko tästä on negatiivistakin löytää. Meikkivoiteen muovikorkki näyttää halvalta. Tuommoinen samanlainen korkki, joita pyörii ympäri kylpyhuonetta, mikä mistäkin pullosta. Itse asiassa hukkasin sen jo. Puuterin vippa lepää puuterin päällä, muhittaen bakteereita siinä. Ja kevythän tämä on, eli vahvempaa peittoa vaativalle iholle ei välttämättä kovin hyvä. Lisäksi hinnat ovat mielestäni yllättävän kovia ilman tarjouksia, olen mieltänyt Oriflamen paljon edullisemmaksi merkiksi. Puuteri on 17 euroa, meikkivoide 18 euroa ja peitevoide 13 euroa. No, kaipa noista on tarjouksia, kuten tällaisilla firmoilla yleensä. Tai sitten minulla on vain harhainen käsitys siitä, että edulliset merkit olisivat yhtä edullisia kuin silloin joskus. Markettiripsiväritkin maksavat sen melkein 20 euroa, joka on minusta ihan hirveän paljon, kun selektiivistä saa tarjouksesta tai laivalta pikkuisen yli 20 euroon. Kaipa nämä edullisia ovat, en vaan tunne kuin selektiivisten hinnat ja elän jonkinlaisessa illusiossa, jossa markettimeikkivoiteet maksavat jotain 12 euroa, puuterit samaa luokkaa, huulipunat alle kympin ja peitevoiteet myös. Voisin joskus jalkautua tuonne markettipuolelle tutkimaan markettimerkkien hintoja ihan oikeasti.

Kaiken kaikkiaan silti koko setti oli positiivinen yllätys ja hinta/laatu-suhteeltaan hyvä. Plussaa violetista väristä.

Meikkivoiteeni on sävyssä Light Ivory, peitevoide Fair Light, puuteri Light.

Niin, ja vielä maininta siitä, että Oriflamen tuotteiden ostamiseenhan ei tarvita konsulttia. Niitä voi tilata ihan itsekin, ilman mitään konsulttijuttua ja kotimyyntiä. Tätä en tiennyt tuossa vielä puolisentoista vuotta sitten.


Tuotteet on saatu blogiin testiin.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Zoya Veruschka

IMG_8952

Olen viime vuodet pyytänyt testiin Zoyan maahantuojalta uutuuskokoelmien kiinnostavat sävyt, mutta tauon aikana pari kokoelmaa meni ohi. Paikataan puute tässä.

Matte Velvet -kokoelmassa tuli monia upeita sävyjä, oikeastaan kaikki niistä olivat minun näköisiä. Suosikiksi muodostui kuitenkin tämä tummanvihreä Veruschka. Se on matta, mutta lakka on kuitenkin shimmerinen. Matte Velvetit ovat aika lailla samaa kuin OPI:n Suede-lakat.

IMG_8914

Mutta mitäs mitäs! Nämä itse asiassa eivät ole uutuuksia! Veruschka on vanha sävy, joka on tuotu takaisin. Sävy on jostain 2010-luvun alusta.

IMG_8921

Tutkin Zoya-hyllyäni, ja kappas, sieltähän löytyi toinenkin uuden Matte Velvet -kokoelman sävy jo! Dovima, tumma metallinen harmaa. Tuokin on ikivanha, olen saanut sen Heidiltä.

Näinpä siis, Zoya on tuonut takaisin jotain vanhojaan. Tällä hetkellä Pixie Dustit on kai lopetettu/lopetetaan, mutta ehkä nekin tulevat vielä takaisin, jos kysyntää on. :)

Maahantuojan sivuilta löytyvät Suomen jälleenmyyntipaikat. Suoraan maahantuojaltakin ostaminen onnistuu laittamalla mailia osoitteeseen info@nailcity.fi, lakkojen kappalehinta on 15,50 euroa. Laajat valikoimat niin vanhaa kuin tuoreempaakin Zoyaa löytyy Pretty Nailsiltä Espoosta.


Lakka on saatu blogiin testiin maahantuojalta.