perjantai 21. joulukuuta 2012

Bloggaamisesta, tuotelahjoista ja Kate Moss.

Tungenpa tällä kertaa samaan postaukseen sekä yleistä kannanottoa (josta en viitsinyt tehdä ihan omaa postaustaan) että yhden kappaleen huulipuna-arvosteluita (samalla perusteella). Kaiken lisäksi ne sopivat yhteen, jos luet loppuun asti.

Viime viikolla kuuma peruna sosiaalisessa mediassa on ollut Sanna Ukkolan tekemä juttu naistenlehtien ja mainostajien sopimuksista. Jutun pääset lukemaan tästä. Erityisesti syynissä oli kosmetiikkajätti L'Oréal ja Gloria-lehti (tarkemmin ottaen sen yksi liite). Tästä seurasi mm. Radio Helsingin radio-ohjelma, jossa haastateltiin Sanoma Magazines Finlandin kustantajaa Riitta Pollaria ja jo Sannaa aiemmin samaan ilmiöön huomion kiinnittänyttä Journalisti-lehden toimittajaa Meri Valkamaa. Ohjelman pääset kuuntelemaan tästä. Kestää 40 minuuttia, mutta itseäni ainakin kiinnosti.

Itse juttuun kommentoin vain lyhyehkösti. Minä olen ilmeisesti imenyt jo äidinmaidosta tuon käsityksen, että naistenlehdet ovat täynnä juttuja, jotka epäsuoraan mainostavat kosmetiikkaa. Myös ne kaikki "Tässä pikkujoulumeikin kirkkaimmat tähdet" ynnä muut kosmetiikkatuotteita käsittelevät jutut, joita ei suoraan tunnista ehkä mainoksiksi, ovat minusta aina olleet jossain määrin mainoksia - joskaan ei tietenkään ainakaan aina puhtaasti, mutta tuotteet sinne ovat firmat lähettäneet mainostustarkoituksessa. Mistä muualta toimittajat saisivat vaikkapa kausilook-tuotteet, joita ei ole vielä tullut kauppoihin? Ja kävisivätkö lehdet muka itse ostamassa kaiken kosmetiikan, jotta valitsisivat ne, mistä lehteen kirjoittavat? On silti hyvä, että aihe nousee esiin aina välillä. Tavallinen kuluttaja ei aina välttämättä osaa erottaa näistä sitä mainostuksellista puolta. Minulle naistenlehtien ostamisessa yksi suuri ilo on kyllä ollut juuri se, että saan tietoa uusista, mahdollisesti jopa vasta myyntiin tulevista tuotteista, ja ihan tietoisesti maksan samalla myös mainoksista. Ostan silloin tällöin myös Make Up Storen lehteä, joka on aivan täysi mainos. Ymmärrän kyllä, että kaikki eivät ole tästä iloissaan, ja moni tuntee olonsa huijatuksi. Vaikken Ukkolan poliittisesta uutisoinnista aina ole riemastunut, tämän jutun pointti minusta oli yleissivistävä - toivottavasti Sannan jutun myötä ihmiset oppivat hieman mediakritiikkiä ja tajuavat, että tämä koskee nyt muitakin kuin naistenlehtiä ja muutakin, kuin L'Oréalia ja kosmetiikkaa. Samaa mediakritiikkiä tosin saa harrastaa ihan Yleisradioakin kohtaan.

No. Siinäpä ne tärkeimmät itse S. Ukkolan uutisesta ja näkemyksestäni siitä, mutta sitten siitä ei niin kovinkaan pitkän aasinsillan kautta blogien markkinointiin sekä bloggaajien ja firmojen välisiin sopimuksiin.

Tuotteita esittelevät muoti-, tyyli-, lifestyle-, kosmetiikka- ym. blogit nousivat nähdäkseni Suomessa pintaan vasta silloin, kun ulkomailla bloggaajat saivat jo elantoaan blogeistaan. Jo alusta asti lukijoissa oli täten kriittisyyttä, eikä kriittisyys suinkaan ole hävinnyt, vaan ennemminkin kasvanut. Jos lukijalla on pienikin epäilys siitä, että bloggaaja piilomainostaa jotain tuotetta, kommenttiosioon käydään varmasti jättämässä palautetta. Kosmetiikkablogit nousivat pinnalle (jos ne sitä vieläkään ovat) vasta muotiblogien jälkeen, ja itselleni kuten muillekin kosmetiikkabloggaajille on selvää, että lukijat toivovat bloggaajan kertovan, mikäli tuote on ilmaiseksi saatu. Suurin osa blogeista näin tekeekin, osa ei. Itse olen pyrkinyt tähän niin pitkälle kuin mahdollista: mikäli jossain jutussa jotenkin esiintyvästä tuotteesta on jäänyt pois maininta tuotteen olevan blogin kautta saatu, kyseessä on vahinko ja ihan puhdas unohdus. Minusta sillä on jotain merkitystä lukijan kannalta ja itse lukijana toivon, että bloggaaja mainitsee asiasta, jollei se asiayhteydestä käy muuten jo ilmi. Siksi toimin näin myös omia lukijoitani kohtaan.

Se on sitten eri asia, miten ilmaiseksi saaminen vaikuttaa tekstiin, jota kirjoitan. Tyttö ilman helmikorvakorua saa tuotelahjoja sekä erilaisista blogimiiteistä ja PR-tapahtumista goodiebageinä että ihan suoraan firmojen yhteydenottojen perusteella. Niissä tapauksissa, joissa sovin itse tuotteen lähettämisestä minulle, koen velvollisuudekseni myös kirjoittaa tuotteesta. Goodiebageissä kirjoitan niistä, joista haluan kirjoittaa.

Aivan ensimmäiset tuotteeni blogiyhteistyön kautta sain Kauneushoitola Inkeri Valtoselta. Otin aikanaan itse yhteyttä sinne, sillä tiesin Inkerin kauneushoitolan löytöeläintyöni kautta. Ehdotin, että voisin linkittää hänen liikkeensä sivuston blogiini, jos hän vaikkapa heittäisi muutaman testerin minulle. Inkeri yllätyksekseni tarjosi aika suuren kasan tuotteita arvioitavakseni, muitakin kuin näytepussukoita tai testikokoja. Silloin olin uusi touhussa, joten en tiennyt, miten näissä toimitaan. Olin olettanut, että bloggaajat sopivat, että jos tuote on huono, siitä ei kirjoiteta - mutta myöskään pakkokehuja ei anneta. Ehdotin Inkerille tällaista, mutta hän sanoi, että hänen mielestään on parempi, että kirjoitan myös niistä, jotka eivät minulle sopineet. Sehän ei tarkoita, etteivätkö ne tuotteet sopisi jollekin toiselle. Näin teimme. Inkeriltä tuli blogiini sekä hyviä että aika mitäänsanomattomia tuotteita.

Se muuten, miksi Inkerin mainos tuossa sivupalkissani on yhä edelleen, ei suinkaan ole merkki jatkuvasta yhteistyöstä tai sopimuksesta. Se on siinä kiitoksena siitä, että hän tukee löytöeläinkotiamme Kissakoti Kattilaa. En ole edes Inkerille sanonut, että mainos on yhä ja pysyy sivupalkissani. :) Inkeri tukee Kattilaa puhtaasta eläinrakkaudesta ilman mitään diiliä, ja minusta Inkeri ansaitsee näkyvyyttä sen takia sitten vaikka täällä minun henkilökohtaisessa blogissani kiitoksena tästä. Tämä välihuomiona.

Sen jälkeen tulikin pitkä tauko, ennen kuin vasta oikeastaan viime joulukuisen blogimiittimme jälkeen ilmaistuotteita alkoi tulla monesta eri paikasta. Suurin osa niistä ilmaiseksi saaduista tuotteista, joita täällä blogissani nähdään, on juurikin sellaisista isommista goodiebag-satseista. Osan ilmaisista tuotteista blogissani taas olen sopinut itse, osa minulle on lähetetty pyytämättä ja yllättäen.

Tunnen aika-ajoin huonoa fiilistä siitä, että blogissa on joidenkin mielestä ehkä liikaa ilmaiseksi saatuja tuotteita. Myös se on syy sille, että en kirjoita kaikesta saamastani. Toinen syy on se, että goodiebag-tuotteista valitsen mieluummin ne kivat tuotteet kuin annan avokämmenellä vasten kasvoja siitä, että olen saanut blogiini lisää aineistoa. Minulla on kasapäin ilmaiseksi saatuja tuotteita, jotka eivät ole sitten lainkaan minua varten. En koe, että minun kannattaisi kirjoittaa haukkuvaa arviota jostain volyymishampoosta, jonka olen saanut goodiebagista, koska en ole päässyt vaikuttamaan tuotelahjan sisältöön, enkä myöskään näin ollen sanomaan, etten tarvitse mitään volyymiä hiuksiini kuin poikkeustapauksissa. Olen sanonut myös ei tai jättänyt vastaamatta, kun minulle on tarjottu tuotteita, joista minulla ei todennäköisesti olisi juurikaan hyvää sanottavaa. Monesti tulee ehdotuksia, joissa saan itse valita valikoimasta minua kiinnostavat tuotteet. Yllättäen, otan valikoimasta ne, joista olettaisin saavani positiivisen käyttökokemuksen... Näin ollen, pääsääntöisesti kirjoitukseni testaamistani ilmaisista tuotteista ovat ennemmin positiivisia kuin negatiivisia.

No. Sitten siitä, minkälaisia juttuja niistä toivotaan. Minulle henkilökohtaisesti ei ole tullut yhtään pyyntöä vastaan, jossa tuotteen lähettäjä olisi toivonut positiivista arviota tai muuten pyrkinyt vaikuttamaan arvioni sisältöön. Siinä mielessä olen aivan täysin eri asemassa kuin lehdet. Minulla ei ole yhtään maksettua diiliä, minulla ei ole yhtään maksettua mainosta, eikä minulla myöskään ole yhtään jatkuvaa yhteistyösopimusta. Näin on varmasti suurimmalla osalla meistä pienemmistä bloggaajista. En tiedä, minkälaisia sopimuksia jollain Indiedaysin huippusuosituilla bloggaajilla on, puhun siis lähinnä omasta puolestani. Maksettuja bannerimainoksia on kyllä monella, mutta niitäkään en ole halunnut.

Sitä en voi kieltää, etteikö tuotteen ilmaiseksi saaminen vaikuttaisi tuotearviooni. Ensinnäkin, huonosta tai pettymyksen aiheuttaneesta tuotteesta yritän keksiä edes jotain hyvää sanottavaa, jos olen sen ilmaiseksi saanut. Arviossani on tällöin huomioitu laajemmin vaikkapa brändin minulle luoma mielikuva, pakkaus, tuoksu tai muu asia. Yritän tehdä jutun laaja-alaisemmin - vaikkei tätä milloinkaan minulta ole vaadittu. Samoin yritän muistaa ottaa kantaa vaikkapa siihen, millaiselle ihmiselle tuote sopisi, vaikkei minulle. En niin suoraan ilmaise tunnepitoista pettymystä, joka syntyy, jos tuotteen ostaa itse, maksaa siitä rahaa ja pettyy - koska tällaista pettymystä ei synny tuotteen ilmaiseksi minulle tultua. Itse ostaessa saatan unohtaa kokonaan, että tuotteessa voisi olla hyviäkin puolia, pettymyksen tuoman fiiliksen myötä. Toisaalta ilmaiseksi saaminen vaikuttaa myös toiseen suuntaan. Jos tuote oli hyvä, yritän myös mainita siitä jotain parannusehdotusta tai negatiivista. Niin hassua kuin se onkin, vaikka tuote olisi superhyvä, en pysty kirjoittamaan siitä niin jumalaisen ylistävää postausta kuin silloin, jos olisin ostanut tuotteen itse. Minulle tulee väistämättä mieleen, että lukijani ei ota kehujani todesta, jos olen saanut tuotteen blogin kautta. Postauksessanihan kun kuitenkin mainitsen siitä, että tuote on promomielessä saatu. Pelkään sitä, että blogiltani menisi uskottavuus, enkä todellakaan ole valmis riskeeraamaan sitä tuon kustannuksella. Samoin haluan, että minut otetaan tosissaan kun kehun tuotetta erinomaiseksi. Minulla on kyllä ihan riittämiin kosmetiikkaa ja kirjoitettavaa, vaikka yhden yhtä tuotelahjaa ei sataisi. Siltä pohjaltahan blogin aloitinkin, enkä koskaan olisi uskonut, että ilmaistuotteiden määrä minun pikkuisessa blogissani kasvaisi tähän skaalaan. En edes uskalla arvata suosituimpien bloggaajien tuotemääriä. :D

Näin mutu-tuntumalta, uskaltaisin väittää, että keskimäärin kosmetiikkabloggaajat arvioivat tuotteen rehellisesti. Olen nähnyt täysin tyrmääviäkin kirjoituksia - jopa niin tyrmääviä, ettei niissä ole välttämättä nähty niitä paria lausetta, jolla pohdittaisiin ilmaiseksi saadun tuotteen mahdollista soveltuvuutta muille. Luotan myös kosmetiikkabloggaajiin siinä, että heillä on vankka kokemuspohja kosmetiikasta yleisesti, mitä muotibloggaajalla ei välttämättä ole. En missään nimessä väitä, ettäkö muotiblogien kosmetiikka-arvioihin ei pitäisi luottaa, joskin itse luotan kosmetiikkabloggaajan (ja erityisesti kokeneen kosmetiikka-ihmisen) arvioon enemmän. Mediakriittisyys pitää kuitenkin aina pitää mielessä myös blogimaailmassa. Saatan huomata rivien välistä vaikkapa sen, että tuote olisi ollut muuten aika mitäänsanomaton, mutta siitä on nyt edes keksitty sanottavaa. Toivottavasti lukijat pitävät tämän myös mielessä - blogeissa, lehdissä, kaupassa asioidessa ja muutenkin.

Miksi avaudun tästä näin pitkästi? Siksi, että koen vaikuttavani ostopäätöksiin. Kyselyssäni, johon tuli yli 300 vastausta, arvioitiin blogini vaikuttaneen vastaajien ostopäätöksiin jollain tasolla aika suuressa osassa vastauksista. Tarkempi graafi löytyy tämän linkin takaa. Koen vaikuttavani ihmisiin, ja siksi koen myös vastuuta kirjoittamastani. Tämä blogi ei ole vain itseäni varten. Koen, että lukijoideni kuuluu saada tietää, mitä mieltä minä olen blogiin ilmaiseksi saaduista tuotteista ja miten koen sen vaikuttavan kirjoitukseeni.

All in all, koen, että on erinomaista, että bloggaajat saavat kosmetiikkaa ilmaiseksi. Ilman ilmaisia tuotteita blogini keskittyisi yhä enemmän vain selektiiviseen kosmetiikkaan, jota itse ostan mieluiten. Monet pikkumerkit eivät koskaan kantautuisi korviini. Samalla saan heitettyä romukoppaan ajatuksiani siitä, että halvalla ei yleensä saa hyvää. Tunnen yhä enemmän kosmetiikkaa, vaikka kokemuspohjaa minulla oli jo ennen blogiakin äidin liikkeen kautta - joka ei muuten ole ollut enää pystyssä blogini aikaan, äiti siirtyi eläkkeelle ja loppuunmyi liikkeensä jo ennen blogiani, eli en edistä hänen myyntiään mitenkään.

Viimeisenä aiheesta mainittakoon, että Sanna Ukkolan jutun pääpahis L'Oréal ei muuten koskaan ole vaatinut minulta juttua saamistani tuotteista tai painostanut millää tavalla, saati sitten yrittänyt vaikuttaa kirjoitukseni sanavalintoihin tai muuhun sellaiseen. Mutta eipä ole mikään muukaan merkki tai maahantuoja. :) Lorkusta voi olla montaa mieltä, mutta näin bloggaajalle se ei ole tässä mielessä mikään suuri paha. Ainakaan minulle, vaikka aina tasaisin väliajoin kiukuttelenkin siitä, että ei-eläinkokeeton emofirma ostaa eläinkokeettomia merkkejä.

Heitetään tähän perään sitten vielä yksi arvio ilmaiseksi saadusta tuotteesta. Olen saanut tuotteen blogin kautta, minua ei pyydetty kirjoittamaan siitä positiivista, minua ei velvoitettu kirjoittamaan siitä mitään. Oikeastaan minulla ei olisi ollut hirveästi sanottavaakaan, mutta tässä pääsi käymään juuri se lukijan kannalta paras vaihtoehto: Minulta pyydettiin arviota. Ilmoitin, etten omista tuotetta, enkä aio tässä rahatilanteessa ostaakaan. Sain kuitenkin sen ihan kai sattumankaupalla goodiebagistä, ja tässäpä siis arvioni. :)


Rimmelin Kate Moss -kokoelmaan kuuluva Lasting Finish by Kate Lipstick sävyssä 01 on aavistuksen ruskeaan taittava kirkas punainen. Sävy ei ole ominta minua, tykkään enemmän siniseen taittavista punaisista ja kylmistä punaisista. Pakkaus on minusta markettimerkiksi ihan tyylikäs. Kate Mossista voidaan olla montaa eri mieltä, minusta Kate heroin chiciydessään kuvastaa mallimaailman monia ulottuvuuksia ja tuo moniulotteisuutta mallimaailmaan. Tietysti minun sydämessäni on pieni 90-luvun taitteen Seattle-grungen mentävä aukko, joka mahduttaa minusta sisäänsä myös Kate Mossin sekoiluineen.


Tuo tumma täplä alahuulessa on sitten merkki siitä, että meikäläinen ei aina muista käyttää huulirasvaa. Aavistuksen rohtuneisiin huuliin mikään huulipuna ei asetu täydellisesti. :D Puna oli keskikosteuttavan tuntuinen, ei mitenkään erityisesti moisturizing mutta kuitenkin sen verran, että se häivytti huulieni kuivuutta.

Kestoltaan Kate-puna oli ihan tasan keskivertoa tuollaiselta ei aivan mattaiselta punalta. Kiiltoa näkyy kuvassa vähemmän kuin livenä. Ei mitään mullistavaa kestoltaan, mutta eipä tämä puna ainakaan tässä sävyssä mitenkään edulliseksi merkiksi olisi erottunut, jos olisin sokkotestannut. En usko, että olisin arvannut, onko kyseessä Rimmel vai joku merkki, jossa punalla on kolme kertaa enemmän hintaa. Normaalilla keskivertokestolla tarkoitan tässä sitä, että silloin huulipuna kestää kyllä vaikka koko illan, vaikka polttaa tupakkaa, kun juominen tapahtuu pillillä. Syömistä puna ei paljoakaan kestä, kuten ei juuri mikään muukaan kuin lipstain-tussit ja muut superkestoiset. Samoin juodessa tulee vähän varoa ilman pilliä.

Punan oikeasti huono puoli? Tämä on vanhempaa Rimmelin Kate Moss -sarjaa, jota ei kai enää oikein mistään löydä. Mattapunat kestävät kokemusperusteisesti paremmin, joten uudempi Kate Moss -kokoelma mattapunia punaisessa hylsyssä lienee kestoltaan vähintään samaa luokkaa.

Rajauksena minulla tuossa kuvassa on huulissa jokin Estee Lauderin jo myynnistä poistunut kynä, joka oli aavistuksen liian vaalea tarkoitukseen.


Keskustelu on vapaata, kaikkea mieleen tullutta saa heittää. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti