lauantai 19. tammikuuta 2013

L'Oréal Féria

Kosmetiikkablogeissa on aika harvoin hiusväriarvioita. En tiedä miksi, käyvätkö kaikki kampaajalla? No, minä nyt sitten arvioin yhden, kun kerran mieleen tuli, että näitäkin voi arvioida.


L'Oréal on aina ollut luottokumppanini mustissa kestoväreissä. Teininä värjäsin hiuksia vuosia mustaksi, mutta sen jälkeen musta on yleensä vain osassa hiuksia yhdistettynä pinkkiin, violettiin tai punaiseen. Muitakin värejä on välissä nähty, tummaa luumua ja muita mukamas violetteja tylsiä punaruskeita virityksiä. Nyt palasin takaisin kokomustaan musta-pinkistä, kun ei ole a) rahaa käydä kampaajalla, joka värjäisi mustan osan juurikasvun niin, ettei sitä leviä shokkiväriseen osioon, b) poikaystävää, joka voisi värjätä pinkit niskasta, kun en itse sinne näe, eikä c) rahaa ostaa kolmea eri väriä (blondausaine, shokkiväri, musta väri). On raskasta olla mun poikaystävä, joutuu värjäämään hiuksia...

Olen värjännyt aina kestovärillä mustaksi. Scwartz... Schwar... niin just se Live, se on ollut aina pettymys kestonsa puolesta. Garnier oli ihan ok. Lorkku on pysynyt parhaiten. En ole ihan varma onko näissä oikeasti ollut suuria eroja vai onko vaikutusta ollut myös lähtötilanteen värillä, mutta ainakin Lorkku on pysynyt lopulta niin hyvin kuin toivoa voi. Muilla olen värjännyt satunnaisemmin. Parhaimmillaan olen päässyt Lorkun kanssa tilanteeseen, jossa oikeasti ei tarvitse värjätä kuin tyvi, mutta se vaatii todella monta värikerrosta hiuksen päällä (vuoden värjäykset, about). Silloin se ei haalistunut enää mihinkään. Kestovärinhän pitäisi lähteä pois vain kasvamalla, mutta toki se haalistuu rumaksi ruskeaksi, vaikkei pois lähdekään - sama tapahtuu sekä kampaajan väreillä että ruokakaupan väreillä. En ole itse asiassa huomannut kestossa eroa kampaajan ja ruokakaupan värien välillä. Samoin en ole huomannut hiusten kunnossa eroa kampaajan värjääminä tai minun itseni värjääminä. Kotivärjäys on ihan helppoa ja turvallista kun tietää, mitä tekee, mikä on mahdollista omassa hiuksessa ja miten se oma hius reagoi.

No tämä Feria. Feria kuuluu alasarjana L'Oréal Préférence -sarjaan, joka on minulle se tutuin musta väri. Viimeksi värjäsin hiukset marraskuussa sinimustalla sävyllä 2.1 Deep Blue Sinimusta, nyt vaihdoin sävyyn 2.01 Black Spirit Syvä musta. Sinimusta on aina vähän hankala sävy, siitä lähtee muutaman ekan pesun jälkeen sininen hiiteen. Sininen häivähdys pysyi kohtuullisen hyvin viime värjäyskerralla verrattuna Live-väreihin, mutta koska minulla on niskatukka värjätty viime kerralla tuhanteen kertaan blondatusta pinkistä sinimustaan, se haalistui kuitenkin vähän turhan nopeasti ruskeaksi, vaikka olikin tosi kiva alkuun. Siispä keskitytään ennemmin mustaan eikä siihen sinisen vivahteeseen, josta oon iloa vain hetki.


Pakkauksessa on tämmöistä sälää ja käyttöohje.

Ensimmäisenä silmään pistää tuo öljy, tai siis Hi-Shine Elixir. Olen vähän sitä mieltä, että jos näissä ei ole erityistä kemistien ymmärtämää syytä pitää eri ainesosia sekaisin, tuon öljyn olisi saanut sekoittaa valmiiksi jompaan kumpaan mömmöön. Nyt se tuo vaan lisää jätettä ja turhan työvaiheen ja on minun mielestäni ihan vaan markkinointikikka.

Férian pakkaukset ovat kivoja. Kulta-musta teema on ihan tyylikäs hiusväriksi. Pakkauksen hanskat ovat myös mustat, mutta värin sijaan olisin panostanut laatuun. Eivät nämä nyt niin huonot ole kuin joissain, mutta yhä vaan parempaa laatua kaipaisin. Suojakäsineet eivät istu kunnolla ja ovat ohutta, kahisevaa muovia.

Käyttöohje 12 vuoden hiustenvärjäyskokemuksella lentää minulla roskiin saman tien, kunhan olen tarkistanut, kaadetaanko nokkapulloon ensin väri vaiko tuo öljy (öljy toisena, en tiedä, onko sillä mitään väliä). Kaivoin sen nyt kuitenkin esiin, jotta voisin arvioida sitä vähän toisin silmin. Käyttöohje on simppeli. Hieman pisti silmään neuvo kaataa yli jäänyt seos viemäriin. Roskiin se minulla menee. Kai tuon taustalla on ajatus siitä, ettei pullo mahdollisesti roskiksessa räjähtäisi tukkiutuessaan, tai jotain. Allergiatestin ohjeet oli tuossa myös, se suositellaan tehtäväksi aina ennen värjäystä, vaikka olisi ennenkin värjännyt. Itse en ole testiä koskaan tehnyt. Yhdellä kaverilla tuli kerran paha allergiareaktio hiusväristä, hiuksia irtoili aika reippaasti ja lääkärireissuhan siitä tuli. Useita kymmeniä kertoja se oli hiuksensa aiemmin kaupan väreillä värjännyt, mutta olipa hän nyt sitten elävä todiste tuonkin mahdollisuuden olemassa olosta. Samainen kaveri ei kyllä värjää hiuksiaan enää, sillä mies ajoi päänsä kaljuksi.

Koostumus tässä hiusvärissä on aika ohut, mutta ainakaan minulla se ei aiheuttanut valumisongelmia levitettäessä väriä eikä sen jälkeenkään. Tuoksu on kamala, mutta sille nyt vaan ei voi mitään. Minusta näiden hajustaminen on aika turhaa, ei se Fructis-tuoksu sitä kamalaa nenää pistävää haisua pois vie.

Omissa hiuksissani tuo määrä hiusväriä on aivan tarpeeksi. Ihan pieni määrä väriä jäi yli, kuten aina. Paksummilla hiuksilla voi olla ihan fiksua varautua kahdella paketilla.

Puolen tunnin vaikutusajan jälkeen pesin värin pois ja käytin tuota hoitoainetta. Hoitoaineen pitäisi riittää kuuteen kertaan, minulla se riittää noin kolmeen. Käytän aika hövelisti sitä. Hoitoaine selvitti hiuksia hyvin. Tuloksena oli ihan tasan sen väriset hiukset kuin pakkauksen kyljessä, kiiltävä kylmä musta.

Hintaa tällä värillä oli vähän liikaa. 15,50 euroa maksoi Stockalla, se nyt ei varmaankaan ole edullisin paikka ostaa hiusvärejä. Todennäköisesti ostan kuitenkin joko tätä tai Préférenceä seuraavallakin kerralla. Voisin olla fiksu ja roudata värin Tallinnasta, jos niitä yhä saa sieltä halvemmalla. Aikoinaan värjäsin sellaisella violetinruskealla, joka oli tarkoitettu raidoittamiseen ja oli siksi niin pieni, että sitä piti ostaa kaksi pakettia kerralla. Ne hain yleensä aina Virosta, kun hintaa oli vain puolet Suomen hinnasta.

Tämä oli sitten varmaan K16-postaus. Minulle tuli ihan uutena asiana, että noissa paketeissa lukee nykyään, ettei tuotetta ole tarkoitettu alle 16-vuotiaille. Aina välillä keksitään joku uusi asia, joka sitten jatkossa tulee siihen pitkään varoitustekstien rimpsuun. Ei noissa mitään hennatatuoinneistakaan puhuttu vielä 2000-luvun alussa. Jotain on muuttunutkin tuon johdosta: en todellakaan uskalla ottaa riskiä ja värjätä hiuksiani koskaan hennalla, jos se kerran altistaa normaaleille hiusväreille allergisoitumiselle.

EDIT 21.1.2013: Hurjan kommenttitulvan johdosta olen taas vähän sivistyneempi. Henna itsessään ei siis allergisoi, vaan jokin mustassa hennassa oleva lisätty aine. Tsekkaa kommentit.

32 kommenttia:

  1. Olisikin varaa käydä kampaajalla värjäämässä... Veikkaan, että suurin osa käyttää aina samaa hiusväriä, eikä tunne sitten tarvetta arvostella sen kummemmin! Mutta Feria on kyllä hyvä, itsekin käytin sitä silloin kun vielä kestovärejä harrastin.

    Ilmeisesti se on muuten vaan ns. musta henna, joka aiheuttaa tuota allergisoitumista :) Tai sen käsityksen mä olen saanut. Hennasin joskus reilu vuosi sitten tukkaani jonkun aikaa, enkä ainakaan muista silloin pelänneeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolaista hintaa ne kyllä repii, tyviväri Tikkurilan keskussa 70 euroa ilman mitään leikkaustakaan... Ei oo varaa enää ei. :(

      Ainakin tatuoinneissa se on musta henna, noissa aina erikseen lukee että "jos olet ottanut _mustan_ hennatatuoinnin..." mutta en muista onko samaa erittelyä tehty hiusväreissä.

      Poista
    2. Niin muuten, sun blogis ei toimi, miksi?

      Poista
    3. Ei toimi? Mitäs ihmettä? Juuri tuossa perjantaina laitoin uuden postauksen, johon olu tullut muutama kommenttikin...

      Poista
    4. "Ei noissa mitään hennatatuoinneistakaan puhuttu vielä 2000-luvun alussa. Jotain on muuttunutkin tuon johdosta: en todellakaan uskalla ottaa riskiä ja värjätä hiuksiani koskaan hennalla, jos se kerran altistaa normaaleille hiusväreille allergisoitumiselle. "

      Musta henna ei ole hennaa, vaikka sitä sanotaan hennaksi. Se on tietääkseni parafenyleenidiamiinia, joka on yleisin allergian aiheuttaja myös hiusväreissä.

      Oikea henna (lawsonia inermis) taitaa aiheuttaa allergiaa vain harvoin. Se on puhdas luonnontuote ja paljon turvallisempi kuin markettihiusvärit. Sellainen purkki minullakin nyt tuolla hyllyssä odottaa käyttöä :)

      Poista
    5. Sagu: rupesi toimimaan, oli joku hetkellinen ongelma varmaan mun nettiyhteydessä.

      Mimi: Lisäsin tuonne EDIT-kohdan, nyt kun tämä tuli täällä kommenteissa niin moneen kertaan vahvistettua. Tosin eri ihmiset nyt täällä kommenteissakin sanoivat vähän eri tavoin, mutta olkoon se nyt sitten lisätty aine tai eri aine kokonaan, kyse on siis vain mustasta hennasta.

      Kannattaa höpötellä blogissa, aina oppii jotain uutta. :)

      Noh, punainen normaalihenna tuskin mulla sais mitään aikaankaan, pitäis vaalentaa alta. Henna tuskin pystyy vaalentamaan hiusta, ja kun oma pohja on todella tummanruskea, ei tästä punapääksi siirrytä ilman blondausta.

      Satutuko tietämään, onko nuo Lushin hennaväritkin sitten jotain ei-hennaa?

      Poista
  2. En ole koskaan värjännyt hiuksia kampaajalla. Mun blogissa hiusväriaiheet on suosituimpia. Ja itse värjään Ferialla myös nykyään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampaajat naurais mulle päin naamaa jos olisin pistänyt ne blondaamaan mun hiuksia niin reippaalla kädellä kuin mitä itse shokkivärien kanssa tein. :D Mä en käytä kampaajaa edes hiusten leikkaamiseen kun nää leikkaa kuka tahansa kaverikin kolmessa minuutissa.

      Jännä, kai sitä ihmiset sit haluais näitä lukea. Shokkiväreistä mä oon joskus kirjoittanutkin mutten koskaan näistä perusväreistä.

      Poista
    2. Minna jo nauroi mulle tai teki facepalmit kun kuuli miten välillä värjään mun hiuksia :P Mä leikkaan itse tai sitten mun poikaystävä saa sen tehdä kun kuitenkin vedetään suoraan poikki :D

      Joo, mä en ajatellut että ihan normiväreistä ihmiset haluaa lukea. Mun suosituin postaus on kylläkin värjäysaineesta, jota ei ihan joka paikassa näe (ja se on luonnollisempi).

      Poista
    3. Itse en pysty mutta tosiaan vuosikausia mun hiukset on leikannut joku kolmessa minuutissa. Luonnonkiharassa ei näe, onko ne nyt niin justiinsa. Kampaajalla olen huvikseni leikannut pari kertaa. Kerrostaminen on ainoa, mitä vain kampaaja osaa tehdä, mutta kun on niin ohuet hiukset, en halua kerrostettua leikkausta. Letittäessä hiukset latva on niin helkutin ohut kerrostettuna, että hävettää. :(

      Kyl Minna saa mun hiukset leikata, en pistä pahitteekseni. :D Mut sekin ehkä haluaa rahaa työstänsä, ehkä mun on annettava sen leikata vähän tuottavampien asiakkaiden lettejä. :P

      Poista
  3. Pohdit tuossa, että onko pysyvyydessä eroa kaupan ja kampaamon väreillä. En siitä tiedä, mutta käsittääkseni pääsääntöisesti kaupan väreissä hapete on kovempaa kamaa: "peittää harmaat 100%:sesti", kun taas kampaajalla kampaaja voi valita miedomman hapetteen ei-harmaantuvalle hiukselle. Näin ainakin kampaaja mulle joskus selitti, miksi voi olla kotioloissa hankalaa/eri värjäystulos :)

    Itse "värjään" hiuksiani nykyään vain KC Color Maskilla. Oma tukka on itse asiassa ihan kivan värinen, kaipaan siihen vain vähän syvempää väriä ja kiiltoa. Kiitän onneani, että olen päässyt irti hiustenvärjäyskierteestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampaajat on mulle liian hellävaraisia, siksi en koskaan ole antanut kampaajan blondata. On niitä kai niitäkin kampaamoja, joista pääsee ulos shokkiväri päässä, mutta tähänastiset shokkipunaiset kampaajan yritelmät ovat olleet sellaista markettipunaisen tasoa. Yksi ei saanut mun hiuksiin blondaamalla edes sävyeroa, ruokakaupan värinpoistolla itse sain siihen samaan aina kerran kuukaudessa kestovärillä värjättyyn tukkaan pinkin shokkivärin kyllä onnistumaan. Oon kolmesti nyt tehnyt sen, että vaihdan tummasta/mustasta shokkiväreihin, aina on onnistunut.

      Color Maskista tullee blogiin lyttäävä arvio. Kokeilen sen vielä ensi kuussa toisen kerran tasan käyttöohjeen mukaisesti. Viime kerralla juurikasvua yritin sillä peittää, hiukset eivät olleet kuivat ja väriä ei jäänyt päähän lainkaan. Siis ollenkaan. Oletan, että tulos kuivaan hiukseenkin käytettynä on yhtä heikko kuin suoravärin lykkäämisessä terveeseen, blondaamattomaan hiukseen. Ainoa hyvä, minkä keksin koko tuotteesta on hellävaraisuus.

      Poista
  4. Mä olen käsittänyt niin, että tuo ns. vaarallinen (musta?) henna on sitä, mitä käytetään halvoissa hennatatskaväreissä. Kaveri sai yhdestä nuorena etelässä otetusta hennatatskasta elinikäisen hiusväriallergian. Mutta niitä hennoja oli siis kahta eri lajia. Yritän kaivaa jostain sen alkuperäisen tietolähteen, kun tästä mun reikäisestä päästä valuu aina kaikki yksityiskohtainen tieto pois. Huutelee täällä sit vaan muistikuvien perusteella.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tästä ois kiva tietää lisää! Heitä linkkiä jos löydät!

      Poista
    2. Hennavärillä ei sellaisenaan saa mustaa väriä aikaan, joten niihin usein lisätään jonkinlaisia herkistäviä ppd-johdannaisia. Näitä muuten löytyy lähes jokaisesta hapeteväristä.

      Tarkemmin näistä hiusväriasioista osaa puhua Kemikaalikimaran Anja Nysten. Hiusvärejä käsitteleviä postauksia on hurjasti, mutta perustietoa löytyy esim. täältä http://kemikaalikimara.blogspot.fi/2011/12/kemikaalikimaran-hiusvariopas.html

      Poista
    3. Huh, teki hieman tiukkaa lukea tuota, yleensä mun tulee vaan paha mieli tuon, Kemikaalicocktailin tai muiden jo lähtökohtaisesti kanssani asiaan radikaalisti eri tavalla suhtautuvien tekstejä lukiessa. Mutta opinpa jotain uutta taas: mahdollisesti tämä Feria ei sisällä PPD:tä, joskin se sisältää muita myrkkyjä (olisin olettanut sen sisältävän kaikki perinteiset hiusvärimyrkyt :D).

      Samaan tapaan kieltäydyn aktiivisesta käännytystyöstä kasvissyöntiin, koska se yleensä kääntyy vain itseään vastaan. Kerron, jos joku kysyy, mutta noin muuten kasvissyönnistä paatoksella puhuminen aiheuttaa vain lisää vastahankaisuutta.

      Mä en vaan pysty lukemaan näkemättä punaista, jos joku esim. syyllistää vanhempia lastensa polttomerkinnästä, jos kesätapahtumassa otetaan hennatatuointi.

      Jos tänne nyt eksyy joku tuollaisen kemikaalivastaisen blogin kirjoittaja, niin pitäkää vaan yllä hyvää työtä, teille on iso kasa lukijoita, jotka teitä haluavat lukea ja juuri noista asioista enemmn tietää. Mä vaan en ole yksi niistä, ja mun blogini on eri maailmasta. :)

      Poista
    4. Ymmärrän. :) Tarkoitus ei missään nimessä ollut yrittää käännyttää, kyllä itsekin värjään omia ja muiden hiuksia ihan hyvillä mielin. Logiikka kuitenkin _pahimmillaan_ meidän alalla on sitä "käyttämäni väri on täysin hajuton niin onhan se nyt väistämättä parempaa terveydelle kuin tuo hirveästi haiseva tökötti", joten olen itse kiinnostunut tuosta toisestakin puolesta.

      Poista
    5. Juu tiedän ettet yrittänyt käännyttää, blogisi ei ole jäänyt minulle mieleen minään henkilökohtaisena ristiretkenä kosmetiikan myrkkyjen maailmaan. Kemikaalivastustajana tuskin voisit tuossa ammatissa toimia, tai no, voisit, mutta pitäisi varmaan olla oma hippikampaamo. :) Sulle se on oleellista olla kiinnostunut siitä, mitä niissä väreissä oikeasti on, koska sun ammattitaitoonhan asiakas luottaa. :) Ja mä toivon, että kampaajat tietää paremmin kuin minä, tai muuten ollaan hataralla pohjalla! :D

      Poista
  5. Se määrä hiusväripurkkeja joita olen päähäni sivellyt 26 vuoden aikana..huh huh.Kampaajaväri ollut pari kertaa,jumalattomasti pettyen.Ja se hinta on aina hirvittänyt.
    Pidin tässä tosin neljän vuoden tauon värjäyksissä,olihan siinä se hyvä puoli jottei tarvinut tyvikasvuista välittää =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ois kyllä hyvä jos pystyis sietämään omaa hiusväriään, saati pitämään siitä! Mun mielestä tää mustakin on kamalan tylsä, saati sitten mikään ruskea. Yritä siinä sitten pitää omasta harmaaseen taittavasta tummanruskeasta. Kyllä se mun broidille sopii, mutta se on mies.

      Poista
  6. Täälläkin värjätään kotona. Mulla oli vuosia musta tukka, nyt kokeilen vaihteeksi punaista. Ja Feriaa täälläkin päähän suditaan. Sen punainen (punainenhan on aika huonosti pysyvä väri) pysyy kyllä ainakin meikäläisen päässä hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punainen on siitä jännä, että shokkiväreissä se taas pysyy parhaiten. Sinisen sävyt lähtevät niistä ensin, punainen ja oranssi pysyvät paremmin.

      Punainen markettiväri haalistuu ihan uskomattoman nopeasti rumaksi, minusta pahimmillaan jo parissa viikossa. Jäljelle jää jokin ruskea tai blondeilla jokin oranssi.

      Sen sijaan kun hiuksia lähtee blondaamaan, mitä sinne alle jää vielä muutaman blondauksen jälkeen? Punaoranssikeltaiset jämät hiusväristä, vaikka se alkuperäinen väri olisi ollut musta. :D

      Poista
  7. Jännä juttu, jos Schwartzkopf pysyy sinulla huonoiten, minulla se nimittäin kestää pisimpään hyvänä! Huonoiten on pysynyt Garnier.
    Olin positiivisesti yllättynyt Schwartzkopfin moussehiusväristä Live Color XXL:sta, siitä joka on siinä jännässä shaker-purkissa. Oli todella miellyttävä käyttää ja pysyi pitkään mustana, ei inhan ruskeana. Hintakin on alempi kuin momissa muissa hiusväreissä. Sokokselta sai nyt S-etukortilla hintaan 8,70.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, mun kokemukset sen huonommuudesta perustuvat myös kavereiden kokemuksiin ja niiden päässä näkemääni. :D Erityisesti niiden heikko kohta on ollut se sinimusta. Mulla oli joskus jotain violetinpunaistakin ja jotain tummaa luumua, mutta se oli ihan toivoton. :(

      Tota moussea en ole ajatellut toistaiseksi kokeilla, tuntuu jotenkin sellaiselta, että se ei sitten mene tarpeeksi hyvin sinne hiusten alle ja väleihin, kun ei valu. Lorkullakin on mun mielestä joku mousse, mutta koostumus ei kuulosta kivalta. Ehkä joskus vielä. :)

      Poista
  8. Ainiin, kiva kun olit liittynyt blogini lukijaksi :)

    Kiitos tosi kivasta blogista! Olen lukenut kirjoituksiasi jo vuosia :)

    VastaaPoista
  9. Se ei varsinaisesti ole itse henna, joka aiheuttaa allergiaa, vaan musta väriaine PPD jota mustissa 'henna'tatuoinneissa käytetään isoina pitoisuuksina. Samaa ainetta on kaikissa hiusväreissä, eli jos sille allergisoituu voi käyttää enää vain puhdasta vaalennusväriä (ts. värinpoisto) ja lisäksi joitain harvoja suoravärejä. Näin knoppitietona :) Henna itsessään allergisoi melko harvoin, siis puhdas henna. Sillä voi värjätä vain punertavaksi tai ruskeaksi, mutta jos mukaan lisää indigoa niin myös mustaksi/tummanruskeaksi. Jos värjäisin tummaksi, käyttöisin todennäköisesti hennan ja indigon sekoitusta :)

    Markettivärejä on myös täällä käytetty varmaan litroittain vuosien aikana. Siirryttyäni työelämään opiskelujen ja hoitovapaan jälkeen on rahatilanne luonnollisesti parantunut, olen ryhtynyt niin laiskaksi että kampaaja hoitaa värjäykset nykyään aina. Tosin raidoitan, en koskaan saanut tasaisia raitoja itse kun olen niin tumpelo. Maksan ihan mielellään palvelusta nyt kun siihen on paremmin varaa, juttelen mukavia kampaajani kanssa ja luen lehtiä kaikessa rauhassa. Se on mulle ihan luksusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tässä näiden kommenttien perusteella törmäsin mm. linkkiin, jossa ei ollut saatu vahvistusta, että esimerkiksi juuri tämän postauksen Feriassa olisi PPD:tä. Sen linkin mukaan (tuolta ylempää löytyy) vain osassa olisi.

      Kiitoksia näistä kommenteista, suhtaudun nyt taas aurinkoisemmin hennaan - kunhan tietää, mitä ostaa. :) Yleensähän se, että jokin allergisoi, ei ole mitenkään sama kuin se, että aine olisi pahasta. Ihan hyvästä ne pähkinät ovat ei-allergiselle, vaikka niiden aiheuttama allergia on yksiä vaarallisimmista. Siksi en olisi ihmetellyt, vaikka se olisi ollut juuri henna se allergisoija.

      Mä oon hassu kun en oikein keksi mitä jutella kampaajille! :D Ne on mua 30 vuotta vanhempia, tai jos ovat lähelläkään omaa ikääni, yleensä aivan eri maailmasta. Apuva!

      Poista
  10. Värjäsinbtukan ite ekan kerran koskaan, tai no miehen nakitin siihen hommaan x). Kotikampaamo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurja! Oli sun jo aikakin kokeilla. Etenkin se violetti, helpottaa aika paljon kun voi lytkiä sitä suoraväriä kotona värin ylläpitoon vaikka joka toinen viikko, jos niin haluaa. :)

      Poista
  11. Kampaamovärjäyksissä minä maksan ammattitaidosta & palvelusta ja kokemukseni perusteella Helsingistä näitä yrittäjiä löytyy laidasta laitaan, sekä ammattitaidolla että ilman.

    Purkkiväriä käytin opiskeluaikoina, mutta nykyisin kampaamovärjäys on minulle yhtä välttämättämön kuin toisille se kynsien laitto. Eli viiden viikoin välein laitetaan pää kuntoon. Nyt kun olen hakeutumassa tummanruskeasta lähemmäs sitä maantienruskeaa alkuperäistä väriäni, asiantunteva kampaaja on ollut erityisen tärkeä. Koska ei se siitä suorilta käsin vaaleammaksi muutu vuosien tumman jälkeen. Kasvattaminen suoraan vanha väri pois ei tuntunut hyvältä idealta ja sekä minä että kampaaja pidettiin vetyperoksidikäsittelyllä koko pään valkaisua vaaleanruskean pohjaksi huonona ajatuksena. Nyt tässä on sitten pikkuhiljaa edetty kohti luonnollista väriä ja kaikkia temppuja on nähty ja tehty, joista osa suoranaisesti sotii näitä peruskäsityksiä vastaan kuten vaaleanruskean hiusvärin laittaminen tummiin kohtiin ja siltä osin hiuksen vaaleneminen ilman valkaisua.. Oma väri on jo melko lähellä, hiukset hyvässä kunnossa ja koko rupeamaan on mennyt ehkä 4-5kk. Ei olisi omin avuin onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun käsityksen mukaan monilla kestohiusväreillä voidaan saavuttaa aavistuksen vaaleampi lopputulos kuin lähtötilanne, kun niissä on niitä samoja myrkkyjä kuin blondausaineissakin, joskin pienemmillä pitoisuuksilla. Joku kampaaja osaa varmaan korjata jos olen väärässä. Kampaajahan voi miksata siihen enemmänkin sitä ainesosaa X kuin mitä kotiväripurkissa olisi. Mulla tehtiin kirkkaanpunaista juurikasvuun aikanaan juuri niin, suoraan punaisella kampaajan sekoittamalla töhnällä tummanruskeaan hiukseen.

      En mä omaa hiusväriä helposti saavuttaisi muuta kuin yrityksellä ja erehdyksellä markettihyllyllä. Lisäksi mun oma väri on sellainen, että ihmettelen syvästi, jos sellainen sävy löytyisi ruokakaupan hyllyltä - saati että kuka sitä ostaa, muuta kuin värjätäkseen oman värin takaisin. Samoin jos haluaisin blondit (ei tuu tapahtumaan), kampaaja olisi varmasti se paras vaihtoehto.

      Ei mullakaan mitään kampaajia vastaan ole, mutta ei ole rahaa. Mielellään antaisin tämän yksinkertaisen mustan värjäyksenkin kampaajan tehtäväksi, mutta on minulle aika suuri ero maksaa 70 euroa kuussa tyviväristä kampaajalle kuin saada sama lopputulos 16 eurolla itse. Kotona ei hinta riipu siitä, tarvitseeko muukin osa kuin tyvi värjätä, kun yhdellä purkillä pärjää. Tai no, 12,20 euroa tämä väri näytti Tarjoustalossa maksavan. Halvimmillaan olen päässyt kampaajalla tyvivärissä Helsingissä opiskelija-alennuksella 40-50 eurolla, mutta ne ovat sitten yleensä ei-ajanvarauksella ja päiväaikoja, niihin en pääse. Musta tuntuu että oon kuitenkin sen verran pihi, että oli sitten tulotasoni opiskelija tai ei, kokomustan hiusvärin kanssa pärjään mieluummin itse. On sen verran simppeli.

      Mutta nythän sä säästät rahaa ihan törkeästi, jos ainoa, mitä jatkossa pitää tehdä kampaajalla on leikkaus. Pitkän aikavälin sijoitus!

      Poista