Näytetään tekstit, joissa on tunniste BeSave. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste BeSave. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Luonnonkosmetiikkaa, kerrankin!

Tällä kertaa kurkistellaan hieman luonnonkosmetiikan tarjontaan kilometripostauksen verran. Luonnonkosmetiikka ei ole koskaan ollut kovin vahvasti esillä blogissani, mutta sitä on kyllä toivottu. Tässä siis jokunen luonnonkosmetiikkatuote arvioitavanani. Luonnonkosmetiikasta kiinnostuneille Karkkipäivä on varmasti tuttu blogi, mutta linkitetään nyt vielä tähän alkuun Sannin postaus siitä, mitä luonnonkosmetiikka on.

Käsivoiteet: Marilou Bio ja BeSave

Sain edellisen The Body Shopin käsivoiteen kulumaan loppuun, joten pääsin korkkaamaan uuden. Tuote kuului tammikuun käyttötavoitteisiini. Korkkasinkin sitten kaksi uutta samalla kertaa, nyt kun käsivoidetta näyttää kuluvan aika reippaasti itse itselleni aiheuttamani riippuvuuden takia. Testattavaksi pääsi kaksi sertifioitua luonnonkosmetiikkasarjan käsivoidetta, Marilou Bion käsivoide ja BeSave-käsivoide.


Luonnonkosmetiikan sertifikaateissa en todellakaan ole ekspertti, minulle oli edes nimellä tuttu melkein ainoastaan Ecocert, jota nämä molemmat käsivoiteet edustavat. Molemmilla on myös Cosmebio-sertifikaatti.

Nämä käsivoiteet olivat itse asiassa hyvin samankaltaisia. Kosteutusteho tuntuu käsilläni aivan identtiseltä. Ei mitään supertehokasta, mutta juuri sopivaa päiväkäyttöön töissäkin ja muualla. Molemmat jättävät levittämisen jälkeen hieman tahmean tunteen. Käsille ei jää niinkään rasvainen vaan ennemmin juuri tahmea tuntuma. Se on näissä molemmissa asia, josta en pidä. Samoin kummassakin on minusta epämiellyttävä tuoksu. BeSave tuoksuu hieman marsipaanin tyyppiseltä makealta, joka hälvenee onneksi toffeisemmaksi jonkin aikaa levityksen jälkeen. Mariloussa on sama marsipaanimainen tuoksu etäisesti jossain kaukana, mutta tuoksu on miedompi ja se yhdistyy sellaiseen perusvoidetuoksuun. Tuoksultaan Marilou voittaa näistä kahdesta, mutta jotkut ovat kyllä tykänneet BeSaven tuoksusta. INCI-listasta voisin kuvitella, että tuo haistamani marsipaanin tyyppinen tuoksu johtuu mehiläisvahasta, jota on molemmissa. Toisaalta molemmissa on kyllä hajustettakin.


Marilou Bion käsivoiteen INCI:

AQUA (WATER), BUTYROSPERMUM PARKII (SHEA BUTTER)*, GLYCERIN, CERA ALBA (BEESWAX), ALOE BARBADENSIS LEAF JUICE*, COCO CAPRYLATE/CAPRATE, GLYCERYL STEARATE, CETEARYL ALCOHOL, OLEIC/LINOLEIC/LINOLENIC POLYGLYCERIDES, CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE, POTASSIUM PALMITOYL HYDROLYZED WHEAT PROTEIN, SIMMONDSIA CHINENSIS SEED OIL (JOJOBA SEED OIL)*, TOCOPHEROL, HORDEUM VULGARE EXTRACT*, PARFUM (FRAGRANCE), XANTHAN GUM, CITRIC ACID, SODIUM BENZOATE, DEHYDROACETIC ACID, BENZYL ALCOHOL, LINALOOL, D-LIMONENE

Tähdellä merkityt raaka-aineet ovat luomutuotteita.

Mariloun käsivoiteen teho näyttää nojaavan vahvasti karitevoihin (shea butter), joka on tunnetusti ihan hyvä kosteuttaja tällaisissa tuotteissa. Karitevoi tulee raaka-ainelistassa heti toisena veden jälkeen, eli sitä on eniten. Sen perässä tulevat glyseriini (myös erinomainen kosteuttaja ja tuttu tällaisissa tuotteissa), mehiläisvaha ja aloe.

Marilou Biossa on kierrekorkki. Jotkut eivät pidä kierrekorkkisista käsivoiteista ja kieltämättä auki napsautettava onkin kätevämpi. Minua asia ei sen kummemmin haittaa, suljen korkin ennen kuin levitän ulos puristamani voiteen käsille.

Hinta 75 ml:n tuubille on noin 4-7 euroa. Saatavuus näkyisi olevan hyvä suomalaisissakin nettikaupoissa (Hyvinvoinnin tavaratalo, Biodelly ja Ekolo tulivat pikagooglauksella vastaan). Biodellystä tuote irtoaa 3,90 euron hintaan. Siis erittäin edullinen. Tämän ranskalaisen merkin tuotteet ovat muutenkin aika edullisia. Maahantuoja Madame Bio Oy:n sivuilta löytyy listausta jälleenmyyjistä, mm. Ruohonjuuri myy Marilou Bioa.


BeSave-käsivoiteen INCI:

AQUA (WATER), MENTHA PIPERITA (PEPPERMINT) WATER**, GLYCERIN, HELIANTHUS ANNUUS (SUNFLOWER) SEED OIL**, CETEARYL ALCOHOL, BUTYROSPERMUM PARKII (SHEA BUTTER)**, CAPRYLIC/CAPRIC TRIGLYCERIDE, ISOPROPYL PALMITATE, CETEARYL GLUCOSIDE, BENZYL ALCOHOL, CERA ALBA (BEESWAX), GLYCERYL STEARATE, HYDROGENATED CAPRYLYL OLIVE ESTERS, HIPPOPHAE RHAMNOIDES (SEABUCKTHORN) EXTRACT**, TOCOPHEROL, DEHYDROACETIC ACID, SCLEROTIUM GUM, PARFUM (FRAGRANCE).

Tähdellä merkityt luomua.


BeSavessa on auki napsautettava korkki, joka monien mielestä on parempi, mutta itselläni tällä ei ole väliä, kuten tuossa totesin.

Piparminttu tulee INCI-listalla heti toisena veden jälkeen, mutta kun kyseessä on piparminttuvesi, sillä varmaan on korvattu siis osa vedestä. Muuten se ei ole voimakkaasti läsnä, en tunne viilentävää tunnetta enkä haista sitä. Sen jälkeen tulee Mariloussakin kolmantena oleva glyseriini. Myös karitevoi löytyy listalta, muutaman aineen perästä. Raaka-ainelistoissa on samankaltaisuuksia, minusta näiden tehokin tosiaan on aika yhtäläinen.

BeSaven olen saanut jo hieman yli vuosi sitten goodiebagissa, mutta vasta nyt minulla oli mahdollisuus korkata se. Tässä on nyt käynyt mahdollisesti niin, että merkin saatavuus suomalaisista nettikaupoista on varmaankin heikentynyt, sillä pikagooglaus ei tuottanut juurikaan tulosta. Löysin tätä ainoastaan naturalme.fi-sivulta hintaan 9,50 euroa. Onko jollain lukijalla tietoa tämän saatavuudesta Suomessa? Myös BeSave-merkki näyttää olevan ranskalainen.


Kummankaan tuotteen ulkonäkö ei erityisesti nappaa, mutta molemmat ovat ihan ok-luokkaa kuitenkin pakkauksen ulkoasulta.

Lopputuomio? Kummassakin käsivoiteessa on tuoksu, joka ei miellytä minua sekä tahmainen jälkitunne. Kosteutusteho sen sijaan kelpaa kummassakin hyvin käsilaukussa ja töissä mukana pidettäväksi. Marilou Bio voittaa paremman tuoksunsa, saatavuutensa ja alemman hintansa takia. Käsivoide olisi asia, jossa olisi helppo siirtyä luonnonkosmetiikkaan - huonot puolet ovat aika pieniä. Itse en kuitenkaan tule ostamaan varmaan kumpaakaan jatkossa, sillä pidän vaihtelusta silloin, jos täydellistä tuotetta ei ole vielä löytynyt. Kuitenkin jos haluaisin suosia luonnonkosmetiikkaa, nämä olisivat aivan passeleita ja varmastikin voisin silloin hyvinkin ostaa näitä jatkossa. Kumpikaan tuotteista ei valitettavasti ole vegaaninen.

Käsivoiteissa voisin kuvitella joskus mahdollisesti siirtyväni luonnonkosmetiikkaan. Ne eivät näytä olevan mikään kompastuskivi luonnonkosmetiikalle, toisin kuin deot ja ripsivärit, joista olen kuullut lähinnä tyytymättömiä arvioita.



No, sitten sitä meikkipuolta. Testissäni oli NaTrue-sertifioidun Laveran meikkituotteita. Saksalaisen Laveran tuotteista osa on vegaanisia. Näistä kolmesta kokeilemastani luomivärit ovat vegaanisia. Laveran USA:n nettisivut ovat muuten aika loistavat, samoin kuin saksalaisten sivujen englanninkielinen versio. INCI-listat löytyvät, samoin tieto vegaanisuudesta ja sertifikaateista kunkin tuotteen osalta.

Lavera Trend Sensitiv Long Lash Mascara

Tämä ripsiväri tuotti kyllä pettymyksen. Lähinnä tuntuu, että se vain antaa väriä ripsille. Lopputulos on ainakin luonnollinen, joo. Tämä voisi sopia sellaiselle, joka ei tavoittele mitään wow-efektiä, vaan hieman vaan korostusta omiin ripsiin. Itse en kuitenkaan kuulu siihen ryhmään, joten tämä ripsiväri ei minulle sovi sitten lainkaan. Hintaa tällä on jotain vajaan parinkympin luokkaa, Sokoksella oli 17 euroa.


Ripsivärin INCI:

Water (Aqua), Alcohol*, Stearic Acid, Beeswax (Cera Alba)*, Hydrolyzed Jojoba Esters, Algin, Argania Spinosa Kernel Oil*, Glycyrrhiza Glabra (Licorice) Root Extract*, Silk (Serica), Shellac, Jojoba Esters , Hippophae Rhamnoides Fruit Extract*, Butyrospermum Parkii (Shea Butter)*, Tocopherol, Theobroma Cacao (Cocoa) Seed Butter*, Cocos Nucifera (Coconut) Oil*, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil*, Camelina Sativa Seed Oil, Vegetable Oil (Olus Oil), Hydrogenated Lecithin, Tilia Cordata Flower Extract*, Rosa Centifolia Flower Extract*, Malva Sylvestris (Mallow) Flower Extract*, Ascorbyl Palmitate, Fragrance (Parfum)**, Citronellol**, Geraniol**, Limonene**, Linalool**, [+/- Iron Oxides (CI 77499), Ultramarines (CI 77007)]

* ingredients from certified organic agriculture
** natural essential oils


Hylsy on todella ohut, varmaan ohuimpia näkemiäni. Harja on hyvin perus, tykkään näistä perinteisistä.

Lopputuomio: Todella karvas pettymys. Ripsiväri on yksi niistä tuotteista, joissa on pakko ostaa yleensä sikaa säkissä, kun ei niitä siellä kaupassakaan voi kokeilla - tai no voisi, erillisellä harjalla pullosta, jota kukaan muu ei ole varmasti käyttänyt kuin kertakäyttöharjoilla. En lähtisi ostamaan luonnonkosmetiikan ripsivärejä omilla rahoillani, ellen lukisi useammasta blogista ylistävää arviota jostain tuotteesta. Lisäksi hinta ei ainakaan ole mitenkään erityisen edullinen.


Lavera Trend Sensitiv Beautiful Mineral Eyeshadow



Laveran Beautiful Mineral Eyeshadow -luomivärit ovat kooltaan suuria. Minulla on kokemusta vain kahdesta sävystä. Golden Beige on napissa hieman oranssiin taittava kimmeltävä kelta-kulta-beige. Valitettavasti luomella tästä ei erottunut juuri mitään. Kerrostamalla tilanne vain paheni, uuden kerroksen lisääminen poisti vanhaa alta. Sävy oli hieman kuivan karhean hileinen, eli minusta laadultaan heikko. Myös helmenvalkoinen Lily White oli laadultaan pettymys. Se ei ollut yhtä jauhoinen kuin Golden Beige, mutta silti hieman liikaa makuuni. Pigmenttisyys oli siinä vähän parempi.


Plussaa Laveran luomivärit saavat pakkauksestaan ja isosta koosta. Pakkaus on tyylikäs, siinä on myös peili ja applikaattori välikannen alla. Havaitsin koko välikannen vasta toisella käyttökerralla, vaikka kyllä se pakkauksessakin lukee. Applikaattorissa on reilun kokoinen otepinta sormille, mutta näin pikkuruisella (eli lyhytvartisella) applikaattorilla en oikein osaa meikata.


Vaikka tyrmäänkin nyt nämä sävyt, muista minulla ei ole kokemusta. Kuulemani mukaan laatu vaihtelee sävyittäin, eikä ole kaikissa näin kehno.

Luomivärit maksavat noin 14 euroa. Laveran saatavuus on ihan hyvä Suomessa, sitä löytyy sekä netistä että ihan vaikka Stockalta tai Sokokselta ekokauppojen lisäksi. Stockalla en nähnyt Laveran meikkejä, vaikka muita tuotteita kyllä löysin. Hinta ei ole kovin edullinen, mutta loistavasta sävystä voisin sen kyllä maksaa. Nämä sävyt ovat vegaanisia, mutta sävyissä 03 ja 04 (pinkki ja violetti) on karmiinia, joka on tuttu mm. lähes kaikista punaisista karkeista ja punaisesta Camparista. Elintarvikkeissa se on E120 - niitä harvoja, joiden E-koodin muistan vuosienkin jälkeen ulkoa vaikka unissani, vaikka nykyään olen vain lakto-ovo-vege.

Luomivärien INCI:

Mica, Oryza Sativa (Rice) Germ Powder*, Magnesium Stearate, Carthamus Tinctorius (Safflower) Seed Oil*, Silica, Tricaprylin, Argania Spinosa Kernel Oil*, Hippophae Rhamnoides Fruit Extract*, Butyrospermum Parkii (Shea Butter)*, Theobroma Cacao (Cocoa) Seed Butter*, Cocos Nucifera (Coconut) Oil*, Tocopherol, Camelina Sativa Seed Oil, Vegetable Oil (Olus Oil), Alcohol*, Helianthus Annuus (Sunflower) Seed Oil, Glycyrrhiza Glabra (Licorice) Root Extract*, Hydrogenated Lecithin, Malva Sylvestris (Mallow) Flower Extract*, Rosa Centifolia Flower Extract*, Tilia Cordata Flower Extract*, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil*, Ascorbyl Palmitate, Water (Aqua), Fragrance (Parfum)**, Citral**, Citronellol**, Geraniol**, Limonene**, Linalool**, [+/- Titanium Dioxide (CI 77891), Calcium Alumin()um Borosilicate, Iron Oxide (CI 77491), Iron Oxide (CI 77499), Bismuth Oxychloride (CI 77163), Iron Oxide (CI 77492), Tin Oxide (CI 77861), Ultramarines (CI 77007), Silver Oxide]

* ingredients from certified organic agriculture
** natural essential oils


Lopputuomio: Laveran luomivärit näissä sävyissä olivat pettymys, nämä lähtivät jo kaverille eteenpäin.


Yleisesti luonnonkosmetiikasta

Meikit kuulemma ovat tosiaan yksi luonnonkosmetiikan kompastuskivistä. Niinpä en yllättynyt, että nämä kokeilemani meikkituotteet osoittautuivat pettymyksiksi. Kahdella luomivärillä ja yhdellä ripsarilla ei vielä voi tuomita kaikkia luonnonkosmetiikan meikkejä, mutta ainakin tämän perusteella kovin vahvoja odotuksia minulle ei jäänyt ja harkitsisin kaksi kertaa, ennen kuin ostaisin luonnonkosmetiikan meikkituotteita.

Luonnonkosmetiikan saralla on vielä paljon mielenkiintoista kokeiltavaa. Born to Bio houkuttelisi minua hassuilla pakkauksilla ja sillä, että en ole mitenkään erityisen ronkeli suihgugeeleissä. Niitä löytyisi heiltä. Estelle & Thild ja Mádara taas houkuttelevat siksi, että niiden nimet tuntuvat olevan vähän kaikkien huulilla ja brändien imago on oikein kutsuva. Lily Alexandra taas on kotimainen merkki, jonka ylellisistä ja ei yhtään perinteisen luonnonkosmetiikkamaisista purkeista on aina pakko räpsiä kuvia messuilla. Laverallakin on ihonhoitopuolella kiinnostavia tuotteita, joista olen saanut vain pintaraapaisun jonkun mininäytteen kanssa, mutta niiden perusteella ainakin kosteusvoiteiden puolella siellä tuntuisi olevan potentiaalia. Samoin haluaisin tietää, löytyisikö joltain muulta merkiltä myös meikkituotteita tavallisten synteettisiä aineita sisältävien meikkien haastajiksi. SpaRitualin vegaaniset ja aidosti eläinkokeettomat (ks. lisää tekstin seuraavasta kappaleesta) kynsilakat kiinnostavat enemmän kuin paljon. Olen niitä jo useasti hypistellyt, mutten ole vielä raaskinut ostaa noin 150 kynsilakan kokoelmaani niitä. Niistäkin minulla on mielikuva luonnonkosmetiikkana, mutten ole aivan varma asiasta, en löytänyt mainintaa sertifikaateista. Samoin näihin luontoystävällisempiin tuotteisiin liittyen EcoToolsin siveltimet ovat kiinnostaneet jo pitkään. Pikku hiljaa lisää kokemusta, kyllä sieltä silloin paistaa ne paremmat tuotteetkin läpi, vaikka nyt joudunkin toteamaan jälleen hieman pettyneeni.

Mielenkiintoista on kuitenkin luonnonkosmetiikan kahtiajakoisuus vihreyden suhteen. Luonnonkosmetiikasta jo nimensä takia jää mielikuva, että se olisi myös mahdollisimman eläinystävällistä. En kuitenkaan laske sellaiseksi tuotteita, joiden valmistaja ei täytä esim. Animalian listan kriteereitä. Näistä testaamistani mikään kolmesta merkistä ei ole tuolla listalla. Samoin vegaanisia on viidestä tuotteesta vain kaksi. Jos haluaisin käyttää sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, vegaanista ja tiukoin kriteerein eläinkokeetonta sellaista, vaihtoehdot jäisivät aika vähiin. En tiedä, miksei esim. Lavera ole tuolla listalla (eikä kansainvälisellä vastaavalla listalla), vaikka itseään eläinkokeettomana mainostaakin. Yleensä syynä on raaka-aineiden hankinta tahoilta, joiden eläinkokeettomuudesta ei olla varmoja. Jos valitsisin luonnonkosmetiikan ja eläinystävällisen väliltä, vegaanisuus ja eläinkokeettomuus olisi minulle henkilökohtaisesti tärkeämpi.

Tämän postauksen jo lähes valmiiksi kirjoitettuani sain tänään postissa Laveralta pari kohta myyntiin tulevaa yksittäispakattua naamiota. Ne eivät nyt ehtineet testaukseen mukaan, mutta niistä lisää myöhemmin.

Saa huutaa hep, jos luki tänne asti. :D Harvemmin mä tällaisia väliotsikoita vaativia kilometripostauksia kirjoitan, mutta harvemmin mulla myöskään on luonnonkosmetiikkaa testissä.


Molemmat käsivoiteet sekä Laveran tuotteista ripsiväri on saatu blogin kautta. Laveran luomivärit olen saanut tuttavalta. Hinnat on otettu suomalaisista nettikaupoista ja Sokokselta.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Minikokoisia tuotteita testissä

Samplekokoisista tuotteista ei hirvittävän laajaa kokoemuspohjaa saa, mutta keräsin tähän taas yhteen kokemuksia kasasta näytekokoisia purkkeja ja purnukoita.

Clarins Gentle Facial Peeling levitetään kuiville kasvoille ja poistetaan pyörivin liikkein. Minä en tykkää tämän tyyppisistä kuorinnoista. Kuoriessa sormien alla tuntuu samanlaista muhjua kuin silloin, kun ei ole pitkään aikaan kuorinut vartaloaan ja erehtyy hieromaan reittänsä saunassa. Vaikka suihkuttelisin vielä pitkän tovin, en saa tätä myöskään poistettua kasvoilta kokonaan ilman toista puhdistustuotetta. Ei jatkoon. En varmasti saa edes tuota samplea käytettyä loppuun.

Lancôme Hydra Zen Neurocalm (kuivalle iholle) ja YSL:n Hydra Feel (normaalista kuivalle iholle) olivat molemmat oikein mukavia, mitä nyt tuon pienen purkin käyttöajan ehdin testata. Kumpikin kelpasi sekä päivä- että yövoiteeksi pintakuivalle sekaiholleni, eikä kumpikaan lähtenyt rullaamaan meikin alla. Kosteutusteho oli juuri sopiva molemmissa. Lancômessa oli ihana tuoksu, YSL:ssäkin ihan kiva.

Mä olen haukkunut lyttyyn Hauschkan tuotteita jo niin moneen otteeseen, että tyydyn tässä toteamaan vain, että tämä Kasvovoide Quitte on Hauschkan tuotteeksi ihan kelpo, eli siedettävä.

Lancômen Rénergie Morpholift Yeux R.A.R.E. -silmänympärysvoide oli minulle tarpeeksi kosteuttavaa - yllätyin tosin, että tällainen anti-age-tuote saattoi olla näinkin vähärasvaisen tuntuinen. Jotenkin tuo keveys on ajanut käyttämään tätä suuremman määrän kerralla kuin mitä silmänympärysvoiteita yleensä annostelen. Silmänympärysvoiteissa nämä samplet ovat hyviä, sillä näissäkin kestää ikuisuus käyttää loppuun - olen hyvin laiska silmänrasvaaja.

Nämä kaksi luonnonkosmetiikkasamplea tulivat blogimiitin goodiebagista. BeSave! Shampoo Nourishing Dry and Damaged Hair sekä K Pour Karite Gentle Shampoo Normal to Very Dry Hair. Valitettavasti, kummastakaan en pitänyt, ja minusta ne olivat molemmat samanlaisia. Molemmissa samat viat: eivät erityisen peseviä, vaativat pesun kahdesti peräkkäin. Koostumus on ällö keltainen töhnä, tuoksu luonnonkosmetiikkamainen. Ehkä jonain päivänä luonnonkosmetiikasta saadaan minuakin houkuttelevaa.

Laveran kosteusvoiteista tuo keskimmäinen on blogimiitin goodiebagistä, reunimmaiset kertakäyttösamplet luonnonkosmetiikkamessuilta. Vasemmalta oikealle kuvassa ovat Faces Luomu-Villiruusu (kuivalle ja ikääntyvälle iholle), Faces Luomu-Kehäkukka (tasapainottava, normaalille ja sekaiholle) sekä Basis Sensitiv -linjan Luomujojoba & luomu-aloe vera (kaikille ihotyypeille). Kaikissa kolmessa oli sama ongelma: voide ei meinaa imeytyä ihoon, sitä pitää imeyttää tovi käsin. Heikoin imeytyvyys oli Basis-voiteessa, se ei meinannut imeytyä sitten millään. Luomu-Villiruusu tuoksui inhottavasti luonnonkosmetiikalle (en tykkää, erityisesti en tykkää luonnonkosmetiikan "ruusun" tuoksusta) ja rullasi meikin alla. Keskimmäinen Luomu-Kehäkukka oli näistä paras, ja se oli itse asiassa jopa ihan hyvä. Tuntui kosteuttavalta, vaikka yleensä kaipaan kuivan ihon kosteusvoidetta eikä sekaiholle tarkoitettu riitä pintakuivalle sekaiholleni. Kaiken lisäksi Luomu-Kehäkukassa oli jopa miellyttävä tuoksu! Onneksi juuri tätä näistä parasta minulla on eniten, ja noista kahdesta huonommaksi toteamastani vain kokeilupussit.

Kuitenkin, plussaa luonnonkosmetiikan sertifikaateista vaikken luonnonkosmetiikkafani olekaan, sekä erityisesti minulta plussaa vegaanisuudesta.