Näytetään tekstit, joissa on tunniste Biotherm. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Biotherm. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kesä on pienempi kuin kolme

IMG_6275

Ah, tätä yötyöläisen iloa. Pystyn vihdoin ottamaan aurinkoa, koska en istu kaikkia arkipäiviä toimistossa. Ja minuunhan se aurinko tarttuu helposti, kuten kuvasta näkee. Aika lailla samat määrät aurinkoa ollaan kiskottu tänä kesänä ja tuolla vierustoverillakin on ihan selkeät rusketusrajat.

Postaan nykyään loppuneista tuotteista yleensä vasta vuoden lopussa suurena yhteenvetona, mutta tästä piti postata jo nyt:

IMG_6289

Loppuun kulutettu aurinkorasva! Koskahan tätä on viimeksi tapahtunut! Tykkäsin tuosta Biothermista, tuoksui hyvältä, levittyi ihan mukavasti ja toimi niissä kaikissa kohdissa, joihin sitä laitoin. Totta kai älykkäänä ihmisenä en aina ole laittanut ja on tullut syöpäriskiäkin kasvatettua tässä parilla palamisella.
Note to self ensi kesälle: Suomenkin toukokuussa aurinkoon nukahtaminen ilman minkäänlaista pohjarusketusta saa jopa minun ihoni hilseilemään, vaikka en hirvittävän pahasti palanutkaan.
Note to self 2: On äärimmäisen epä-älykästä jättää selkä rasvaamatta Kreikassa ja rasvata kaikki muut kehon osat. No kun se nyt vaan unohtui/jäi/muita tekosyitä. Siinä palaakin sitten selkä jo ihan niin, että se jopa sattuukin ja menee pienille vesikelloille. En ole koskaan palanut niin pahasti. Tervetuloa ryppyinen iho ja melanooma.

IMG_6282

Hietsun uimaranta. Rakkautta parin kilometrin kävelymatkan päässä kotiovelta. Kuvanottopäivänä 21.7. siellä oli jopa joku ihan ihmeellinen vesisuihkumoottorisysteemihärveli, jolla joku ihminen teki voltteja ilmassa. En ollut ennen nähnyt moista. Monet kokevat Hietsun ihmispaljouden huonona asiana, minä taas tykkään siitä, että siellä voi tuntea olevansa vähän niin kuin jossain Suomen ulkopuolella. Uusi kahvilakin on oikein kiva. Okei, yhdestä asiasta mä en tykkää: aivan vierestä juoksevat lapset, jotka pöllyttävät hiekkaa silmiin. Mutta pikkuasia, tykkään silti yleensä enemmän olla tuolla kuin jossain järven rannalla. Tämä on osa tätä minun Helsinki-rakkauttani.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Clarins Moisture Replenish Lip Balm vs. Biotherm Beurre De Lèvres


Huulirasvarintamalla koettiin yllättävän nopeaa tuotteiden loppumista varastoistani alkuvuonna. Ostin seuraavaksi testiin pari selektiivisen sarjan huulivoidetta. Erityiset vaatimukseni olivat tuubi- tai puikkomuoto, värittömyys ja liiallisen kiillon välttäminen. Blogiani pidempään seuranneet tietävätkin, että en ole lainkaan huulikiiltoihmisiä. Punassa saa olla shimmeriä, mutta wet look -kiillot ovat ehdoton no-no minulle. Valkoiset voiteet taas jättävät huulet monesti valkoisiksi, ellei annostelun kanssa ole tarkkana.


Testiin päätyivät Biothermin Beurre De Lèvres ja Clarinsin Moisture Replenish Lip Balm.




Clarins Moisture Replenish Lip Balm on lähes väritöntä voidetta tuubissa. Enemmän ulos puristaessa huomaa aavistuksen pinkin sävyn. Huulilla väritön. Se kosteuttaa sopivasti eikä maistu minun suuhuni miltään, vaikka flavor löytyykin ainesosalistalta. Kiiltoa ei juuri tule. Huulet eivät tunnu erityisen tahmaisilta, toki voide tuntuu huulilla silti.




Biotherm Beurre De Lèvres on vaaleaa voidetta tuubissa, mutta sen valkoisuus on niin läpikuultavaa, ettei valkoista efektiä jää: huulilla väritön. Tärkeimmät ominaisuudet käytössä samat kuin Clarinsissa: kosteuttaa sopivasti eikä maistu miltään, ei juuri kiiltoa, ei tunnu erityisen tahmaiselta. Selvimpänä erona käytössä on kuitenkin värin lisäksi tuoksu, josta en tykkää. Tuoksuu minusta etäisesti aurinkovoiteelle - tai sitten tämä johtuu siitä, että viimeksi käyttämäni aurinkovoide oli Biothermin...

Käytin molempia myös silloin, kun huuleni olivat kaatumisen jälkeen pahassa kunnossa - amorinkaaren keskeltä meni haava. Sain huuleni hoidettua kuntoon aika nopeasti, jo viikossa oltiin tilanteessa, jossa huulessa oli enää arpi. Huulet tosin parantuvatkin nopeasti verrattuna muuhun kasvojen ihoon. En sen takia jaksanut välittää mahdollisista ärsyttävistä ainesosista ja pitäytynyt jossain Bepanthenissa, tunnen itseni sen verran hyvin että huulet olisivat jääneet lähes rasvaamatta Bepanthenin kanssa.

Vasemmalla Biotherm, oikealla Clarins

Molemmat perustuvat mineraaliöljyyn, vaikkakin INCI:t tietysti eivät yhtenevät olekaan. INCI:n perusteella en osaisi valita kumpaakaan toista paremmaksi ilman pitkää perehtymistä, kun en ole INCI-ekspertti.

Clarins: 


Biotherm: Paraffinum Liquidum, Glycerin, Cera Microcristallina, Paraffin, Aluminum Starch Octenylsuccinate, Propylene Glycol, Dicaprylate/Dicaprate, Cetyl Alcohol, Tocopheryl Acetate, Brassica Campestris Oleifera Oil, Stearyl Alcohol, Mel, PEG-100 Stearate, Cera Alba, Glyceryl Stearate, Aluminum Stearate, Prunus Armeniaca Kernel Oil, Glyceryl Linoleate, Phenoxyethanol, Passiflora Edulis Oil, Stearalkonium Hectorite, Glyceryl Oleate, Titanium Dioxide, Macadamia Ternifolia Seed Oil, Coriandrum Sativum Oil, Simmondsia Chinensis Oil, Propylene Carbonate, Ethylhexyl Methoxycinnamate, 2-Oleamido-1, 3-Octadecanediol, Glyceryl Linoleate, Sodium Saccharin, Hydroxypalmitoyl Sphinganine, Vitreoscilla Ferment Extract, Fragrance


Mitkä ovat minulle relevantit erot näissä, kun teho vaikuttaa samalta?

1) Hinta. Clarins (15 ml) Viking Linella 13,90 euroa. Noin 18,20 euroa maissa. Biotherm (13 ml) Viking Linella 7,80 euroa, maissa Sokoksella 13,50 euroa. Biotherm voittaa hinnassa.

2) Lip-plumping effect Biothermin voiteessa, joka on ilmeisesti korianteriöljyn tulosta. Minulla mitään tuollaista efektiä en huomannut tai siihen liittyvää nipistelyä, mutta jos se toimii, se toimii samalla periaatteella kuin monet muutkin tuota tekevät tuotteet - ärsyttämällä ihoa. Ihan turha minulle olisikin, kun en myöskään sellaista efektiä kaipaa.

3) Pakkaus. Clarinsin on nätimpi.

4) Tuoksu. Clarinsin tuoksu on parempi.

5) Väri. Vaikka kumpikin on väritön huulilla, Biothermin valkoisuus on vähän nihkeä. Ei häiritsevä, mutta mieluummin tuo Clarins.



Yhteenvetona, tuotteita sokkotestaamalla en olisi osannut valita näistä kumpaakaan ehdottomasti toista paremmaksi. Clarins voittaa kuitenkin lopulta värin, kivemman pakkauksen, kivemman tuoksun ja tuon turhan pulleuttavan efektin puuttumisen takia. Kun hintaero ei ole lopulta kuin 5-6 euroa, pakkauksen ulkoasu vaikuttaa minulla näinkin paljon, että sillä on kyllä merkitystä ostopäätöksessä. Jos huulivoide on selektiiviseltä merkiltä, se saa mielestäni myös luvan näyttää siltä. Clarins onnistuu paremmin Biothermin jäädessä vähän apteekkimaiseksi. Valkoinen, hieman tympeältä tuoksuva voide ei myöskään houkuttele yhtä paljon kuin väritön, miellyttävämmän ja miedomman tuoksun voide. Näistä syistä sen kummemmin ajattelematta Clarins on päätynyt takin taskuun aina mukana kulkemaan, Biotherm kotiin.


Enpä olisi koskaan uskonut, että jonain päivänä syväluotaan huulirasvoja netissä. Kaikkeen sitä ihminen päätyy ja vielä tuntee olonsa onnelliseksi siitä. :)

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Hintavertailija laivalla


Kävimme yläasteaikaisen parhaan kaverini kanssa laivalla. Nykyään tulee nähtyä ihan liian vähän, kun eri kaupungeissa majaillaan. Nyt tehtiin kuitenkin reissu Tukholmaan Baltic Princessillä. Oli pääsiäisen kunniaksi tulppaaneitakin! Mutta mitä minä tein? Harrastin hintavertailua puoli viikkoa. Mulla on kasa juttuja, joita tahdon ostaa, mutta kun kaikki on selektiiviseltä puolelta, selasin Tallink-Siljan hinnat, Viking XPRS:in hinnat (menen sinne viikon päästä) ja nettikauppojen hinnat. Optimoin ostokset ostettavaksi mahdollisimman halpaan hintaan.

Cliniquen kakkosta jättipullo, toki. Sitä menee aina, vaikka nyt olenkin vähentänyt. Onhan se ihoa alkoholillaan vähän ärsyttävää, mutta putsareiden ykkönen, joka räjäyttää lian naamasta kuin joku Cillit Bang.



Shiseidon putsarin ostin testiin, ihan vaan siksi, että tykkäsin ihan hirveästi heidän miesten putsaristaan, joka pesi todellakin natisevan puhtaaksi. Katsotaan, mitä tästä tykkään.



Sublime de Chanel on ripsiväri, jota minulle kaksi ihmistä suositteli. Mari ja Heidi sanoivat molemmat, että voisin tykätä tästä. Siksi mukaan - ja eipä tuo laivalla ole kallis. 23 euroa taisi olla hinta, maissa alkaa jo maksaa markettiripsaritkin kahtakymppiä...


No okei, näitä en hintavertaillut. Nämä olivat heräteostoksia, kaksi huulirasvaa. Olen innostunut ihan uudella tavalla sekä kropan, jalkojen, käsien että huulten kosteutuksesta ja siksi mukaan lähti Clarinsin ja Biothermin huulivoiteet.

Ja ne loput sitten viikon päästä sieltä Viking XPRS:iltä...

maanantai 19. syyskuuta 2011

Loppuneita tuotteita

Tällä kertaa mukana ei ole yhtään tuotetta, josta en olisi kertonut jo aiemmin, blogissani, joten jätän kommentoinnin hyvin lyhyeksi.

Dr. Hauschka on voittanut kärkipalkinnon inhokkimerkeissäni. Syitä voi hakea Dr. Hauschka -tagin alta. Kosteusvoide oli ihan ok. Näiden minikokojenkin loppuunkuluttaminen oli yhtä tuskaa.

Avon Planet Spa Thailand Lotus Flower -hiusnaamio. Ylistän kaikkea muuta paitsi sitä, että Avon lopetti tämän.

Ralph Lauren Rocks -suihkugeeli. Tästä en ole tainnut kirjoittaa. Kiva tuote, rakastan tuoksujen suihkugeliversioita kun niitä ostaa hurjalla alennuksella. Tuoksu on niin Soniaa.

Clarinsin deo, maailman paras.

Biotherm Biocils -silmämeikinpoistoaine. Limainen koostumus alkoi loppua kohden inhottaa, vaikkei tämä kirvellytkään.

The Body Shopin minttujalkakuorinta. Tykkäsin, vaikkakin näissä on se huono puoli, että tulee samalla kuorittua kädet, ja käsien kuorintaan tämä on vähän liian karkeaa.

BareMineralsin Original-mineraalimeikkipohja kesäsävyssäni, Medium Beige. Tämä 2 gramman minikoko on saatu ilmaiseksi blogissa arvosteltavaksi, nyt on töissä käytössä ostamani vastaava täysikokoisena.

Lancômen Liner Design, pettymyksen aiheuttanut tussirajaus. Tussirajauspostauksessa parin päivän takaa lisää tästä.

Kasa ripsivärejä. Käytin loppuun purkinjämiä ja puoliksi loppuneita. Tuossa meni muuten ainoa vedenkestäväni, Hypnôse Waterproof Lancômelta. Kahta ylimmäistä en osta enää ikinä.

In short: A bunch of empty products. I liked all the others except Dr. Hauschka products, Biotherm Biocils, Lancôme Liner Design and two of the mascaras, Maybelline The Colossal and Artdeco.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Biothermiä testissä

Tuossa taannoin, olisikohan ollut Sokoksen 3+1 -päivillä, myytiin halpaan hintaan kolmen matkakokoisen Biothermin tuotteen pakkausta. Alle kympin maksoi. Ostin normaalille/sekaiholle tarkoitetun Biosource-linjan setin, mutta kosteusvoidetta siitä en testannut, sillä pidän tehokkaammista ja rasvaisemmista kosteusvoiteista.


Biotherm Biosource Hydra-Mineral Cleanser Toning Moussea markkinoidaan ihoa ärsyttämättömänä. Vihreä geelivoide vaahtoaa aika reippaasti, joten pieni määrä riittää. Tykkäsin tuotteen tuoksusta. Ei jätä kiristävää tunnetta iholle, tuntuu muutenkin aika kevyeltä. Kovasti tähän on saatu mineraaleja mukaan mineraalibuumin ollessa vielä valloillaan, mutta eihän tämä mitään mineraalikosmetiikkaa ole. Ihotyypeistä tätä suositellaan normaalille ja sekaiholle. Aika perus, sanoisin. Voisin hyvin ostaa uudestaankin, mutta eipä tässä mitään erikoista. Joka tapauksessa poistan meikit ensin nykyään toisella, öljymäisellä meikinpoistoaineella (tällä hetkellä Dermalogican Precleanse tai Sensain puhdistusöljy), joten en osaa sanoa, poistaisiko tämä tehokkaasti paksun meikin. Minusta ei tosin tarvitsekaan, nyt kun olen tottunut poistamaan meikin ensin toisella tuotteella ja käymään kasvot vielä kolmantena vaiheena läpi puhdistavalla kasvovedellä. Tätä tujumpaa kakkosvaiheen pesua en tarvitse, tämä riittää tarkoitukseensa oikein erinomaisesti.



Biotherm Biosource Hydra-Mineral Lotion Toning Water on myös tarkoitettu normaalille ja sekaiholle. Lupaustensa mukaan pitäisi tasapainottaa ihoa, tuoda luonnollista hehkua ja kosteuttaa. Tätä käyttäessäni ilokseni huomasin, että tämä kyllä viimeistelee sen pesun - jos kasvoille on jäänyt reunoille tai muualle vielä jotain tuhrua, tuhru löytyy kasvovedellä pyyhkimisen jälkeen vanulapusta. Minä pidän kasvovesistä, jotka tekevät tuota lisäpuhdistusta. Alkoholi mainitaan heti veden jälkeen toisena INCI-listassa, mutta minä tykkään. Käytin tätä vuorotellen fiiliksen mukaan kevyempänä vaihtoehtona normaalikäytössäni olevalle Cliniquen Clarifying Lotion 2:lle. Tämäkin tuote saa tällaisen ihan jees -maininnan.

Nämä Biosource-linjan tuotteet mainostivat pitävään sisällään sinkkiä, jonka kerrotaan olevan ihoa tasapainottava ja antioksidantti. Tällä kertaa kurkistin myös Paula Begounin sivuilta, ja kyllä, sinkillä tällainen vaikutus tutkitusti näyttäisi olevan. Ei siis aina pelkkiä tyhjiä lupauksia.

Ei mennyt kyllä hukkaan tuo raha, minkä tähän kokeiluun laitoin. Nyt mennään kyllä jo niillä rajoilla, että jos nämä kaksi mainittua tuotetta olisi pakattu vielä jotenkin kivemmin ja jos Biothermin imago olisi houkuttelevampi, näissä päästäisiin ihan kiva -tasolta vielä siihen, että voisin ottaa vakiovarustukseen. Näin pienistä asioista se on kiinni: kun tuotteet ovat perushyviä, imago ja pakkaus merkitsee minulle. Minä maksan, minä asetan kriteerit.



Biotherm Biocils Soothing Make-up Removal Gel for the Eyes on jo hieman vanhempaa tavaraa. Kaivoin tämän kaapista esiin tähän Biotherm-tuotteiden testiin myös. Biocilsiä myydään yhä, muttei tismalleen tällä nimellä. Yllätyksekseni geeli on aika vesimäistä eikä aiheuta sitä inhottavaa tunnetta, jonka geelimäisistä silmämeikinpoistoaineista yleensä saan. Plussaa tuosta ärsyttämättömyydestä, mutta geelimäisistä en kyllä opi tykkäämään oikein millään.


Vaikken kokeillutkaan matkakokopakkauksessa ollutta kosteusvoidetta, satin sitten löytämään jonkun akkainlehden välistä minulle sopivamman, Biotherm Aquasource Deep Hydration Replenishing Cream -kosteusvoiteen näytepussin. Yhden kokeilukerran perusteella tykkäsin. Tarkoitettu kuivalle iholle, joten minulle tämä menee yövoiteesta. Pidin tuoksusta ja pinkistä voiteesta, se imeytyi hyvin ja kosteutti tehokkaasti. Olisi liian rasvainen päiväkäyttöön nyt, kun käytän normaali-ihonhoitoni rinnalla Paula's Choicen seerumia, mutta ilman seerumia ja talviaikaan tämä menisi kyllä ihan aamuin illoin käytettäviin. Voide on parabeeniton ja mineraaliöljytön, mutta heti veden jälkeen INCI-listassa on kyllä silikoni - minä en silareita pelkää missään.

Biothermin imago ei minua nappaa, mutta tulipahan testattua näitäkin. Ennakko-odotukset eivät olleet korkealla, mutta loppujen lopuksi kivoja tuotteitahan Biothermiltä löytyykin.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Mies testaa: Biotherm Facial Exfoliator

Tällainen tuote löytyy koehenkilömme Miehen suihkukaapista. Kuorinta on ostettu vuodenvaihteessa 2009-2010, joten kokeilukertoja on ollut riittämiin. Tätä Mies ostaisi toistekin, tämäkin on itse asiassa hänen itse ostamansa.

Biotherm on mulle merkkinä vähän jäänyt huonolle mielikuvalle, etenkin, kun naisten tuotteiden putkilot tuppasivat hajoilemaan tuossa ainakin vielä 1990-luvun lopussa. Muutosta on varmaan tapahtunut. Mutta annetaan Miehen kertoa omasta, tähän mennessä parhaasta kuorinnastaan.

Ylipäätään, mitä Mies haluaa kuorinnalta? Kuulemma rakeiden pitää olla isoja ja kuorinnan sen verran siis rouheaa, että puhdasta tuntuu tulevan. Kuorinnan pitää viedä kuollut iho pois naamasta, koska sen hilseily ei ole kivaa. Sitä toivottavaa tämä Biotherm on ollut: isot rakeet, tehokkaasti toimiva.

Tuoksusta tuli kommenttina vain "miellyttävä". Lumenen vastaavaan verrattuna ainakin hyvä, Lumene tuoksuu kuulemma koivuvihdalta - ei sekään kuulemma paha, muttei niin hyvä, varmasti hyvä vientituote ja sopii toisaalta miehille, joille kemikaliotuoksut eivät ole miehekkään oloisia. Biotherm hakkasi Lumenen myös kaikilla oleellisilla mittareilla, kuulemma - hintahan toki on kalliimpi. Toisin kuin Lumenen tuotteessa, tämän kuorinnan korkki ei päästä vettä sisäänsä vaikka seisookin suihkukaapin hyllyllä.

Miehen kokeilujen mukaan kuorinta on hyvä partaa höylällä ajaville - ennen kuorintaa käyttäessä pehmentää karvoja ja nostaa ne pystyyn sekä kuorii turhan kuolleen ihosolukon tieltä pois. Mies tosin käyttää pääasiassa parranajokonetta, mutta silloin hän käyttää kuorintaa sen sijaan joko parranajon jälkeen tai muuten peseytyessä.

Biothermin brändistä Mies sanoi sen verran, että miesten linjan tuotteiden ulkonäkö ei ole kovin houkuttava - luulisin tämän olevan vähän samaa kantaa kuin minulla: laadukkaammissa ja kalliimmissa tuotteissa, ylipäätään selektiivisillä merkeillä pakkaukset ovat kovin simppeleitä. Tähän tosin voi tulla muutos - kun miesten tuotteet yleistyvät, aletaan ehkä selepuolellakin tehdä nuoria miehiä ajatellen houkuttelevampia pakkauksia? Nythän linjat ovat pääsääntöisesti kaikenikäisille miehille.

Miten Mies alunperin osti tämän tuotteen? Mies oli saanut kokeilupakkauksen Biothermin tuotteista aikaisemmin, ja totesi tämän hyväksi. Näin siis, näytteiden jakaminen kannattaa miehillekin (vink vink, kosmetiikkaketjut ja kempparit).

Ai niin, ja muistakaahan Fashioned In Finlandin giveaway: http://fashionedinfinland.blogspot.com/2010/09/giveaway-finally.html