Näytetään tekstit, joissa on tunniste Escada. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Escada. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. huhtikuuta 2013

UKK ja vähän harvemminkin kysyttyjä


Selailin taas Google Analyticsin avulla hieman hakusanoja, joilla blogiini on päädytty. Näistä siis joku tietoa etsii, joten vastaillaanpa taas jos siitä jollekin olisi hyötyä. Kuvituksena edellisen postauksen verisen pärstäni vastapainoksi kivoja löytökissoja vuosien varrelta.

BB-voide vaalealle iholle: Länsimaisista markettituotteista Rimmel sävyssä Light. Noin muutoin, aasialaiset ovat todella vaaleita.

bareMinerals netistä: Suomesta esim. Sokos, ulkomailta esim. Feelunique.


Meikkivoide sävyn valinta: Yritys ja erehdys. Käy kosmetiikkaosastolla ilman meikkiä ja anna myyjien auttaa. Sekään ei aina tärppää, eri ihmiset haluavat eri asioita ja useat yrittävät esimerkiksi myydä liian tummaa pohjaa, kun sellaista niin monet käyttävät. Kelta- tai pinkkipohjaisuutta (tai neutraalia) tärkeämpi on yleensä monilla oikea tummuusaste, sen jälkeen vasta säädetään pohjaväri oikeaksi. Poikkeuksena ne, joiden iho on selvästi jotain muuta kuin neutraali pohjaväriltään.

Miten oikikseen: Löytämällä sen itselle parhaan oppimistyylin mieluusti jo lukioaikana ja käymällä valmennuskurssin. Pykälän kursseja suosittelen.

Interrail vaatteet: Nyt riippuu kyllä ihan siitä, minkälaisen reissustaan haluaa. Mulla oli 1,5 kuukauden reissulla kenkinä Converset, ballerina-Crocsit ja sitten jotkut kankaiset ballerinat vähän hienompiin tilanteisiin. Kevyitä toppeja ja T-paitoja, pitkähihaisia, shortsit ja pitkät housut, joku mekko, joku hame, bikinitkin jos sellaiseen paikkaan menee. Kannattaa ottaa mukaan saippuaa, jolla voi käsipestä vaatteet, mutta pesuloitakin on ihan kiva käyttää. Kaiken sain rinkkaan mahtumaan, mutta matkalta tuli ostettua sen verran tavaraa, että Amsterdamista kotiin lentäessä tarvitsin jo matkalaukunkin.


Paksu kiharrin: Braunilta.

Helsinki-Vantaa tax free hinnasto: Siellä on useampia tax fee -myymälöitä, joissa on eri hinnat. Finnair Shop ei välttämättä ole sitten todellakaan halvin.

Illamasqua Suomi: Ei saa. Tilaa suoraan Illamasquan omilta sivuilta.


Akryylikynnet ilman paakkuja: o.O Vaihda kynsimuotoilijaa ja äkkiä. Tai jos teet itse, siinä tapauksessa selaa kynsiblogeja ja harjoittele, harjoittele, harjoittele.

CC cream Loreal: Olen sitä mieltä, että CC-Cream, jollaisia en ole tähän mennessä nähnyt kuin kaksi, Chanelilta ja joltain toiselta Ostolakossa-blogissa, ei kuuluisi olla muun merkkinen kuin Chanel. Loogista, että Chanelin BB on CC, kun logossa on kaksi C:tä.

Hyvä luomiväripaletti: Kasaa omasi Inglotin Freedom Palette -valikoimasta.


Directions suoraväri vaaleisiin hiuksiin: Blondaa silti eka, jos haluat oikeasti shokkivärisen tuloksen. Ei tartu hyvin hyväkuntoiseen hiukseen ja lähtee nopeasti pois. Blondatussa Directions on lempimerkkini suoraväreistä.


Escadan kesätuoksut: Tällaista infoa kaivoin Fragranticasta, saa täydentää jos on puutteita. Tähdellä merkityt löytyy minulta joko täysikokoisina tai miniatyyreinä.

2013: Cherry in the Air
2012: ei uutta kesätuoksua, juhlavuoden kunniaksi uudelleenlanseerattiin vuoden 2011 puolella uusissa pulloissa Sexy Graffiti*, Island Kiss ja Rockin' Rio joita myytiin kaikkia vuonna 2012
2011: Taj Sunset*
2010: ??
2009: Marine Groove*
2008: Ocean Lounge*
2007: Moon Sparkle* ja Sunset Heat* (Sunset Heat varsinainen kesätuoksu)
2006: Pacific Paradise*
2005: Rockin' Rio*
2004: Island Kiss*
2003: Ibiza Hippie*
2002: Sexy Graffiti*
2001: Tropical Punch*
2000: Lily Chic
1999: Loving Bouquet (?? sillä tuo on kukkaistuoksu, ei hedelmäinen)
1998: Sunny Frutti
1997: Que Viva Escada
1996: Jardin de Soleil
1995: Blue Romance ja Ocean Blue (kumpi oli kesätuoksu, ei tietoa, oletan Ocean Blue)
1994: Un Ete En Provence
1993: Chiffon Sorbet


Gosh kosmetiikka jälleenmyyjä: Sokos ja Sokos Emotion.

Herstyler vs. ghd: ghd. Aivan eri maailmasta, Herstyler on ok mutta onneton ghd:n rautaan verrattuna.

Kapasitiivinen kosketusnäyttö rakennekynnet: Ei toimi rakennekynnellä, koska se ei johda sähköä. Vaihtoehtoja on kaksi: osta sähköä johtava puhelinta varten tarkoitettu tikku tai opettele käyttämään ilman. Aikansa kesti, pari kuukautta, mutta lopulta luovuin tikusta ja käytän nykyään ihan sormin.

Amsterdamista

Mihin käytät Iittalan Vitriiniä: Miniatyyrihajuvesien ja hajuvesisamplejen säilytykseen, korujen säilytykseen, meikkien säilytykseen ja uusimpana myös kameran muistikorttien säilytykseen, kun kyllästyin etsimään niitä työpöydän kaaoksesta.

Mistä No7 huulipuna: Ainakin Sokoksilta, mahdollisesti myös Stockalta.

Egyptistä

Onko Lancôme ylihinnoiteltu: Minusta ei. Selektiivinen kosmetiikka voi monen mielestä olla kokonaisuudessaan ylihinnoiteltua, mutta ei Lancôme ole sen ylihinnotellumpi kuin muutkaan selektiiviset merkit.

Paljon kajaali maksaa: 2-25 euroa. Suunnilleen. Alle kympillä pääsee marketissa.

Paras tussieyeliner: Sensai Liquid Eyeliner. Se on itse asiassa enemmän sivellin kuin huopakärkitussi, mutta siveltimen karvat ovat tiukassa kuin tussissa ja sitä ei dipata mihinkään niin kuin normaaleja sivellinlinereita.

Roomasta

Hyvin vaalea meikkivoide: Esim. Illamasqua Skin Base on sekä vaalea että hyvä. Sieltä saa oikeasti valkoisenkin sävyn. Täytyy tilata tosin netin kautta, kun Suomessa ei myydä.

Kauneusalan yrittäjän lapsi oikeustieteellinen blogi: Jep. Löysit perille. :D

Käsirasva rakennekynsien kanssa: Olen välttänyt, koska akryylikynsien kynsilakanpoistoainekin pitäisi joidenkin mukaan olla öljytön, mutta nyttemmin kokeilin pidemmän aikaa ja huomasin, ettei vaikuta minulla kynsien pysyvyyteen.


tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pinkkiä graffitia, ei seksiä.

Hurghadan lentokentällä piti hankkiutua eroon viimeisistä Egyptin punnista. Kosmetiikkavalikoimat olivat meikkien osalta aivan onnettomat, tuoksujen osalta paremmat. Lisäksi, hinnat oli merkitty tuotteisiin USA:n dollareina - ei euroina, ei Egyptin puntina. Ei nyt ihan heti löytynyt vaihtokurssia päästä, joten hintavertailun tekeminen oli vähän haastavaa. Piti vain kysyä jokaisen kiinnostavan tuotteen puntahinta erikseen.

No, päädyin sitten lopulta ostamaan sen ainoan Escadan juhlavuosi-uudelleenjulkaisun, jota minulla ei ollut täysikokoisena alkuperäiseltä vuodelta: Sexy Graffitin. Kohtasin tosin kaksi ongelmaa.




Ensinnäkin, tuotteesta ei ollut testeriä - miesmyyjä yritti kovasti väittää, että hyllyssä pakkausten edessä oleva Marine Grooven (tai Moon Sparklen, en muista varmasti kumpi se oli) testeri on tuon tuotteen testeri, mutta ymmärsi lopulta, kun tarpeeksi kiukuttelin ja sanoin, että se on aivan eri tuoksu ja minulla on se jo. Kaiken lisäksi liikkeessä ei ollut edes myynnissä Marine Groovea, ainoastaan nuo kolme re-launchia! Mies avasi sitten yhden minulle testeriksi, salaa ja varoen, etteivät muut työntekijät huomaa (wtf?) ja tuoksu lähti mukaan. To be honest, se nyt on melkein se ja sama minkä Escadan kesätuoksun sinne laittaa testeriksi, siitä kyllä arvaa jo, pitääkö tuoksusta vai ei. :D

Toisekseen, ihmettelin tuotteen nimeä. Pink Graffiti. Sexy Graffiti se minusta on, mutta oletin, että kun kyseessä ei ole mikään epämääräinen lentokentän rihkamapulju vaan kentän suurin duty free -kosmetiikkamyymälä, tuoksun on oltava aito. Epäilys jäi silti. Piti sitten mennä ihan tarkistamaan, ja kyllä, Escadan omiltakin sivuita käy ilmi, että arabimaissa Sexy Graffiti kulkee nimellä Pink Graffiti. Höhö, ottaen huomioon Escadan kesätuoksuille tahallaan tai tahtomatta muodostuneen kohderyhmän iän (teini-ikäiset), ehkä tuo Pink olisi parempi kuin Sexy. :P

Tuoksukuvaus Fragrantican sivuilta: "Red berries play the main role in top notes, including raspberry and wild strawberry shining with luminous grapefruit sparks. A heart offers skillfully balanced lily of the valley, violet and red peony, softening the fruity opening and providing a romantic twist. Base notes of the composition enable a softer and subtle closure with accentuated cashmere wood and soft vanilla."
Suomennettuna, tuoksuu Escadan kesätuoksuille. Just the way (aha-aha) I like it. :)

torstai 19. tammikuuta 2012

Randomeja havaintoja

Nopea päivitys pienistä jutuista, jotka haluan jakaa teillekin.

Olen aiemminkin puhunut siitä, kuinka tuoksumakuni on hyvin teinityttömäinen. Escadan jokainen kesätuoksu on iskenyt minuun. Serrated Beautyn blogista huomasin, että hän oli ostanut juuri laivalta Escadan Island Kissiä, joka oli ensimmäinen Escadan tuoksuni joskus 2000-luvun alussa. Ihmettelin, tutkin, ja kyllä - Escada on tuonut kolme vanhaa kesätuoksuaan uudelleen markkinoille uusissa, isoissa pulloissa juhlavuoden kunniaksi. Miniatyyreinähän noita on julkaistu ilmestymisvuoden jälkeenkin useaan otteeseen, setteinä. Moumoukin on kirjoittanut jo maanantaina aiheesta, mutta taas jotenkin huomaamattani skippasin tuonkin minua kiinnostavan postauksen. Island Kiss minulla on loppu, Sexy Graffitia minulla ei ole koskaan ollutkaan kuin miniatyyripullo, mutta Rockin' Rioa on vielä vaikka kuinka - toisenlaisessa pullossa.

Joutuu ehkä tuon Sexy Graffitin hankkimaan. Töiden jälkeen tiistaina huomasin, että nämä olivat tulleet jo Sokos Emotioniinkin.

Ja muuta ihanaa on haaveilulistalla myös, nimittäin Diorin Garden Party -kevätkokoelman ihanuus Garden Roses -luomiväripaletti:

kuva: nordstrom.com

Mutta ei tämä löytöjen määrä tähän lopu. China Glazelta taas ilmestyy Magnetix-kokoelma, kokoelma magneettisia lakkoja. Näitä onkin jo vähän odoteltu. Kauneusmessuilla oli joku ei niin laadukkaan vaikutelman antava Layla-merkki, jonka magneettilakoista en innostunut kun hinta oli mielestäni liian korkea. China Glazesta voin helpommin maksaakin. Näissä tulee myös eri kuvioita tekeviä magneetteja mukana.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Helmi-maaliskuussa loppuneita kommenttein

Helmikuussa ja maaliskuussa loppui ihan mukavasti tavaraa. Valitettavasti muutamasta kivastakin täytyi kaivaa viimeiset pisarat, toisaalta vaihtelu virkistää.



Suihkugeeleissä tykkään voimakkaasti hajustetuista, hedelmäisistä ja makeista. Escadan Ocean Lounge kotiutui alehinnalla verkkokaupasta. Tykkäsin, kuten aiemmistakin kesätuoksujen suihkugeeleistä.



Avon Senses Enchanted taas oli aikamoinen pettymys. Olisihan se nimestä pitänyt tietää, että tämä on shower cream, eli ei niin geelimäinen. Tuntui, että tässä piti uittaa itseään oikein kunnolla. Tuoksu oli miedompi kuin tahdon eikä lainkaan minun mieleiseni muutenkaan, koko tökötti oli liian laimeaa litkua. En siis jaksanut edes valutella noita viimeisiä tippoja. Ei jatkoon. Ainoa kiva oli pullon etiketti.



Seah Hairspa on hintava mutta ihana sarja. Tämä on jo toinen pulloni tätä, Salon Miracle Lotion Spray for Stressed Hair. Olen käyttänyt tätä jätettävänä hoitoaineena, pullon kyljessä sanotaan, että niinkin voi tehdä. Siihen on ollut oikein hyvä, silottava ja pehmeäksi tekevä. Viimeiset tipat käytin tavallisen hoitoaineeni loputtua ihan poispestävän hoitoaineen tavoin, ja siihen tämä spraypullo oli äärimmäisen epäkäytännöllinen. Tuhat painallusta, jotta sai tarpeeksi. Näitä myydään pumppupullossakin.




Paul Mitchellin Moisture Shampoo jätti vähän kylmäksi, ei ollut mitenkään mullistava ja jäi kaappiin vuosiksi pölyyntymään. Käytin loput sivellinten pesuun.



Clarinsin deo, joka on monen bloggaajan suosikki. En vaihda, eivätkä vaihda ne muutkaan. Kasa bloggaajia ei voi olla täysin väärässä, tämä on ihan mahtava.



Ylempänä kuvassa on jo kovasti kärsinyt silmänympärysvoide, Clinique All About Eyes. Teksti on hävinnyt olemattomiin. Tykkäsin, mutta purkkimuodossa vähän nihkeä. Tuubit on kivempia. Joka tapauksessa, pidän voidemaisista, en geelimäisistä, mutta tämä ei ollut liian paksu vaan juuri sopiva. Tämän täyteläisempi versio, joka myös on olemassa, olisi minulle ehkä vähän liikaa. Kestää käytössä kauan, vaikka olisi pikkuinen purkki - silmänympärystuotteet eivät tunnu loppuvan koskaan!

Alempana Clinique Take The Day Off, josta totean saman kuin aiemmin tästä kirjoittaessani: OK meikinpoistoaine, miinusta purkkimuodosta ja siitä, että ei levity/sula iholle tasaisesti vaan vähän murustuu. Parempi kuin öljyt, mutta huonompi kuin kunnolla voidemainen. Tämähän siis on kaksivaiheisen pesun (meikinpoisto, varsinainen pesu) ensimmäinen vaihe.

Sitten pari vanhaa tuttua, jotka olen jo kehunut moneen otteeseen:


...taas loppui yksi 400 ml:n pullo Cliniquen Clarifying Lotion 2:ta


...ja Lancômen La Base Pro -meikinpohjustetta, josta on kaivettu vielä tikulla viimeisetkin kallisarvoiset rippeet.


Lisäksi loppui Klippoteketin kuivashampoo, joka lensi roskiin enkä muistanut ottaa mukaan kuvaan.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Yksi loppunut tuoksu ja toinen tilalle

Annoin itselleni luvan ostaa uuden tuoksun, koska sain yhden kulutettua loppuun. Tai no... Ketä mä huijaan? Oisin mä tän ostanut muutenkin, kuten Escadan kesätuoksut aina.


Kaikki ne samalta tuoksuvat. Kesältä, hedelmäiseltä, raikkaalta, ei tunkkaiselta. Teinipissikseltä. Ja meikäläinen tykkää kuin hullu puurosta. Sitrushedelmää, tässä tuoksussa minun sekalaisille hedelmätuoksuilleni poikkeuksellisesti tunnistaa myös jonkun ainesosan erityisesti, nimittäin mangon.

Tuoksun oman nettisivun kuvaus:

A sweet and smooth scent with a tropical mango fruit note and velvety coconut cream twist, a contrast that perfectly embodies the adventure and exoticism of summer in Goa.

Taj Sunset conjures an idyllic moment of dancing barefoot on a picturesque beach…. think beautiful white sand, palm trees swaying and a perfumed breeze awakening the senses as the sun begins to set into a night of exotic summer hedonism.

Osta, jos olet pitänyt aiemmista Escadan kesätuoksuista, ne ovat päässeet loppumaan tai hamstraat pakkomielteisesti itsellesi jokaisen Escadan kesätuoksun. Tämä on sitä tuttua kesäescadaa, voisi ostaa vaikka sokkona tuoksuttelematta ensin ja tietäisi kyllä mitä saa. Muutama bloggaaja on jopa sanonut pitävänsä tästä enemmän kuin Escadan kesätuoksuista yleensä, mutta samassa tuoksumaailmassa liikutaan kyllä.

No mikäs se sitten loppumaan pääsi?

Tehokäytössä ollut JLo Live, perusversio. On minulla tästä se Live Luxekin. Huolimatta siitä, että en halua tulla yhdistetyksi tuohon musateeveelatinoon mitenkään, tykkään joistain JLo:n tuoksuista - tämä ja muutamat Glown versiot nappaavat. Pullostakin tykkään kovasti, saa jäädä hajuvesikokoelmiin tyhjänäkin nätin pullon takia.

Muita kesähedelmäisten teinipissishajuvesien ystäviä? Tunnustakaa, tiedän etten ole yksin. :)