Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marvis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marvis. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Legojenpuhdistusaineita matkalle


Matkalla pitää myös huolehtia suuhygieniastaan, vaikka lomalla ollaankin. Kerroin olevani menossa matkalle, joten PR-toimisto tarjosi minulle kasan vähän pienempiä Marvis-tuotteita mukaan testattavaksi. Aiemmin olen testannut Marvisin Jasmin Mint -tahnaa. Marvis on ollut jo tovin Suomessakin hypetyksessä. Hammastahnan ostaminen on kovin tylsää, niiden maut ovat kovin tylsiä. Marvis-tuotteita myydään pääasiassa sisustusliikkeissä, tarkemmat tiedot ja hinnat löytyvät edellisestä postauksesta. Nettisivujenkin tyylikkyys on ihan omaa luokkaansa perushammastahnoihin verrattuna. En yhä edelleenkään koe, että pakkausdesign olisi kovin minua, mutta ovathan nämä nyt peruspepsodenttia tyylikkäämpiä.


Matkapakkaukseen kuului kolme eri makua minikoossa sekä suuvesitiiviste. Totta kai näitä piti testata ennen matkaa, jotta osaisi päättää, mitä ottaa mukaan. 

Vihreää Classic Strong Mintiä en avannut, se tulee mukaan ihan siksi, että on sinänsä perusmaku ja kelpaa varmasti molemmille, minulle ja matkakumppanille. Musta Amarelli Licorice oli voimakkaasti lakritsinen, todella erikoinen hammastahnaksi. Ei paha, vaikken ole lakritsin suurin ystävä. Yllättävän raikas, vaikka oletin, että tästä ei jää puhdas maku suuhun. Punainen Cinnamon Mint kuulosti kovin joululta ja oli jouluinen, mutta ei ollut lainkaan niin läpitunkevan jouluinen kuin kuvittelin. Jännä, todella jännä maku. No, mitä näistä päätin ottaa mukaan? Kaikki. Kyllä, kaikki. Onhan meitä sentään kaksi.

Suuvesitiivisteeseen laitetaan 4 osaa vettä ja yksi osa tiivistettä. Strong Mint on tämän maku, ja sitä se todellakin oli. Tämä lähtee mukaan niitä aamuja varten, kun hampaiden peseminen tuhanteen kertaan ei vieläkään vie pois muistikuvaa makua punaviinistä.

Täytyy kyllä sanoa, että näiden jälkeen suosikkimakuni Marvisilta on yhä Jasmin Mint. Se on kyllä hyvin selkeästi tytöin Marvisin valikoimasta.

Mielenkiintoisena asiana Marvisin hammastahnoista näyttäisi puuttuvan fluori (korjatkaa, jos olen väärässä). Olen kuullut fluorista kiisteltävän, mutta en ole kyllä jättämässä fluoria hammastahnoistani kokonaan, kunnes virallisetkin suositukset jotain muuta sanovat. Enhän mä sitä hammastahnaa kuitenkaan suuria määriä niele. Matkalla kelvannee silti, viikon hammastahnan fluorittomuus ei liene tappava minua. Mutta mitä sanoo matkakumppani? Niin kauan, kun se ei sano mitään, en uskaltaudu lähtemään reissuun myös ilman yhtä fluorihammastahnaa. Sen virkaa saa toimittaa LivBoxista saatu Emmelle-tahna, joka sitten taas on valkaiseva, josta on taas voimakkaita mielipiteitä. Noh, kai se jotain noista suostuu käyttämään. Eiköhän se ole tärkeintä, että pestään niitä legoja lomallakin. Eikä mulla tähän hätään ole nyt kuin joko fluorittomia tai valkaisevia matkakokoja. Ja mulla on nyt pieni obsessio pakata matkalle mukaan kaikki haluamani.

Siispä, överiksi meni tämäkin. 50 ml hammastahnaa viikon matkalle. Tavallisen perushammastahnan koko näkyisi olevan 75 ml. No on siinä edes nyt sentään valinnanvaraa ja eipähän ole täysikokoista mukana. *seliseli*

Marvisit saatu blogin kautta.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Jos se on violettia, mulle!

Jos joku ei ole vielä huomannut, mulla on pieni pakkomielle kaikkeen violettiin ja lilaan.


Vanha Braunin föönini on peritty äidiltä ja palvellut jo sellaiset lähemmäs 15 vuotta. Jonain päivänä se lakkaa toimimasta ja uusi oli ostettava varoille - mun tuurillani se vanha lakkaa kuitenkin toimimasta juuri jollain kiirehetkellä. Kyselin vähän muilta bloggaajilta föönien eroista, kuulemma hirvittävästi eroa ei kalliilla ja halvalla föönillä ole, jos käyttötarkoitus on ihan vaan kuivata hiukset ilman erityisyyksiä. Kunhan wattimäärä on vähintään 1800 ja säätömahdollisuuksia on lämpötilassa ja puhallustehossa. Ikivanha Brauninikin täytti nuo kriteerit.


Siispä valintaperusteina uudessa föönissä oli edellä mainitut sekä hinta - ja väri. Valitsin kohtuullisen edullisen (vähän vajaa 40 euroa Stockalla) Vidal Sassoonin föönin, jonka wattimäärä on 2200 ja säätömahdollisuudet samat kuin edellisessäni: kolme eri puhallustehoa, kolme eri lämpötilaa ja lisäksi kylmäpuhallus. Mutta parempi väri ja uudempi kapistus. Miinuspuolena tämä pitää täysillä puhaltaessa kovempaa ääntä kuin edelliseni, mutta onhan tässä tehoakin enemmän. Suunnilleen sama 3,5 minuuttia minulla menee molemmilla fööneillä saada hiukset pyyhekuivista suoristuskelpoisen kuivaksi.


Käsisaippua alkoi loppua. Törmäsin Kicksissä Kicksin omaan käsisaippuaan, jonka pullo pakotti ostamaan. Lotus Lavender, kuulostaa ihan OK:lta, oli ihan ok. Vähän turhan raikas, mutta OK. Mutta tuo pullo!


Violettia, ja vielä pitsiä! Voiko enempää minulta näyttää! Jos ostan jotain muuta seuraavaksi, pullotan sen tähän. Hintaa oli muistaakseni 5,90 euroa.

No sitten, minulle tarjottiin testiin kovasti blogeissa pyörinyttä Marvis-hammastahnaa. No joo, kun siellä on vaihtoehtona violetti!



Jasmiini-minttu kuulosti muutenkin houkuttelevalta. Enpähän ole aiemmin tuon makuiseen törmännyt, tykkäsin. Tosi tyttömäinen, mutta juurikin jees. Pakkausten ulkomuoto ei sinänsä ole ihan minua, mutta hei, väri!

Marvis-tahnoja näin ensimmäisen kerran syksyn I love me -messujen kosmetiikkapuolella. Kai nämä sitten kosmetiikkaan lasketaan, kun Tukholmassakin näitä myydään mm. COW Parfymerissä meikkien ja muun kosmetiikan seassa. Ja tulihan sieltä Livboxistakin jo kahteen kertaan hammastahnaa.

Marvis on italialainen merkki, jonka hammastahnoja on mainostettu myös suuparfyymeiksi. Makuja on erilaisia ja vähän erikoisempia - jasmiini-mintun lisäksi myös esim. inkivääri-minttu, kaneli-minttu ja lakritsi. Tällainen iso 75 ml:n tuubi on noin 8,90 euroa, pienempi 25 ml:n matkakoko 4,55 euroa. Myyntipaikkoina Suomessa toimivat ainakin Moko, Cleopatra's Secret ja muut maahantuojan listalta löytyvät jälleenmyyjät. Suomessa jälleenmyyjät ovat lähinnä sisustuspuolen liikkeitä.


Ja niin, en vieläkään erota violettia ja lilaa. Sama ne mulle ovat, violetin miellän perusmuodoksi ja lilan vaaleammaksi, useimmiten pastellisemmaksi versioksi siitä. Mutta kumpikin käy, violetti paremmin. :)


Marvis-tahna saatu blogiin testiin PR-toimiston kautta.