Näytetään tekstit, joissa on tunniste Monu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Monu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. helmikuuta 2015

Lookfantastic Beauty Box

Kun suomalainen LivBox eli kuukausittain tuleva, yllätyssisällön kosmetiikkaboksi ei enää riitä, on etsittävä vaihtoehtoja ulkomailta. Tämä Lookfantasticin Beauty Box helmikuulta on jo useammassa blogissa nähty, mutta nyt vasta sain omani haettua postista. Oli joutunut jostain syystä osoiteselvitykseen, vaikkei minulla koskaan aikaisemmin ole LF:n tilaukset samalla osoitteella ole mönkään menneet. Mutta, tässä tämän kuun sisältö:

IMG_8453

Lookfantasticin bokseja saa tilattua sekä etukäteen (nyt useamman kuukauden putkissakin) että myös jo boksin ilmestyttyä, jos niitä on jäljellä. Itseäni kiehtoi boksissa se, että sieltä tulee vähn muutakin kuin Suomen markkinoilla tällä hetkellä mainostettavaa - LivBoxin kanssa monesti olin saanut samat tuotteet jo blogin kautta aiemmin. Hintaa on 15 puntaa per boksi, pidemmällä tilauksella hinta tietysti on pienempi. Aion tehdä pidemmänn tilauksen, mutta näköjään vielä se ei ole ihan mahdollista, ensimmäinen toimitettava boksi olisi helmikuun boksi, joka siis tuossa minulla jo on. Boksissa on aina 6 tuotetta, eivät tietenkään kaikki täysikokoisia.

Arvostan paljon sitä, että paketit tulevat kunnollisessa, paksusta pahvista tehdyssä laatikossa, joka varmasti jää säilytyskäyttöön eikä lennä roskiin. Sen päällä tietysti on postituslaatikko, joka kyllä lentää roskiin.

Mutta, siihen sisältöön!

Moroccanoil, 25 ml. Testattu ja hyväksi todettu, mutta en tykkää tuoksusta niin hirveästi, että käytän ennemmin muita hiusöljyjäni loppuun ja siirrän tämän jollekin muulle käyttöön. Kivan iso tämä, LivBoxissa tuli paljon pienempi näytekoko aikanaan.

Dr. PAWPAW, Tohtori TASSUTASSU, aivan uusi merkki minulle. Sieltä tuli 10 ml:n näytekoko Multipurpose Soothing Balmista. Minulla on vastaavia tuotteita useampia, siis rauhoittavia kosteusvoiteita kuiville kohdille, mutta testiin menee kyllä. Luvataan sopivan huulille, iholle (kuiviin kohtiin), kynsinauhoille ja jopa hiuksille. Aloe tulee toisena INCI:ssä. Kokeilin huulilla, aika tuhtia tavaraa. Pawpaw tulee papaijasta, ei sittenkään sisällä tassu-uutetta.

Korresin matkakokoinen Citrus Little Body Milk oli juuri jees minulle. Olen oppinut käyttämään vartalovoiteita viime vuonna, mutta kovin paljoa ei silti kulu. Minikoko (50 ml) sopii juuri minulle ja tulee käytettyä loppuun ennen kuin kyllästyn. Korresista pidän merkkinä, tulee aina Kreikka mieleen. :) Tuoksu on aavistuksen taas minulle jotenkin unisex/perushotellituotemainen, kokonaista tällaista en ostaisi, tuoksun takia. Body Milk -tasoa paksuudeltaan, imeytyi hyvin kunhan ei laittanut liikaa.

Erno Laszlon Sea Mud Deep Cleansing Bar -saippuan 17 gramman minikoko oli superpieni ja söpö. Merkki on taas aivan tuntematon. Tuotteen kuvaus LF-boksin lehtisessä ei suoraan sano, että tämä olisi kasvoille, mutta antaa ymmärtää: kuorii, poistaa meikin, vie pois mustapäitä... Lupaa kuitenkin olla viemättä ihon luonnollisia rasvoja pois. Testiin ehdottomasti. Tuotteen INCI:
Sodium Palmate, Sodium Palm Kernelate, Water (Aqua/Eau), Silt (Dead Sea Mud), Charcoal Powder, Parfum (Fragrance), Sodium Chloride, Glycerin, Tetrasodium Edta, Tetrasodium Etidronate, Evernia Prunastri (Oakmoss) Extract, Benzyl Cinnamate, Benzyl Benzoate, Ci 77489 (Iron Oxides), Ci 77289 (Chromium Hydroxide Green), Ci 77891 (Titanium Dioxide).

Monu on taas ihan tuntematon merkki minulle. Sieltä tuli Illuminating Primerin näytekoko 20 ml. Hohto tulee micasta, aurinkosuojaa luvataan SPF 15. Testiin, joskin tuskin pääsee suosikkeihin. Pinta jää tahmaiseksi, siis auttaa meikkiä tarttumaan, mutta toisaalta lempipohjustajani on silikonisekoitus, joka hälventää iholta kuivia kohtia ja auttaa meikkivoidetta liukumaan ennemminkin kuin tarraamaan kiinni.

BelláPierren huultenrajauskynä on paketin ainoa täysikokoinen tuote. Sarja on tuttu, mineraalipohjaisia meikkejä. Sain ruskean sävyn 01. Sävy on niin ventovieras minulle, että tämän lähtee saman tien eteenpäin.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin boksista, naputtelen tilauksen uusiin heti kun se on mahdollista. Nämä tuntemattomat merkit ja tuotteet ovat eritysen kivoja, ei tulisi kokeiltua muuten.