Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nimue. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nimue. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Nimue Glyco Mask


I love me -messujen arvontakassissa tuli yhtä sun toista. Nimuen Glyco Mask pääsi nopeasti testiin. Merkki oli minulle vieras. Kyseessä on hoitolamerkki. Glyco Mask on tarkoitettu hoitolasta kotiin myytäväksi tuotteeksi, tehostamaan kasvohoitoja hoitokertojen välillä mutta miksei myöskin ihan muuten vaan käytettäväksi.


Paketti sisältää 10 ml:n hoitonaamiotuubin, siveltimen naamion levittämiseen ja kaksi kertakäyttöistä kompressia, joilla naamio pyyhitään pois. Tuubista riittää kahteen käyttökertaan. Minulle kerrottiin, että jotkut saavat tuubista kolmekin käyttökertaa ohuelti levittämällä, mutta itse olen tottunut käyttämään naamioita niin paksulti, että kaksi oli kyllä ehdoton maksimi minulle. Hintaa tuotteella on noin 31 euroa, eli erityisen halvasta tuotteesta ei ole kyse.


Kertakäyttökompressit olivat hassun näköisiä. Ne kastetaan veteen, jolloin liina aukeaa. Pakkohan tuosta oli ottaa kuva. :D

Itse tuote perustuu pääasiassa AHA-kuorintaan, glykolihappokuorintaan. Naamiossa on savipohja, joka taas auttaa imemään iholta epäpuhtauksia, liiallista talia. Kuitenkin naamiossa on pääosassa juuri kuorinta, eli siis näkyvään mustapääpuhdistukseen suosittelisin ennemmin jotain perinteisempää savionaamiota. Naamiota markkinoidaan heleyttävänä ja kirkastava, eli juurikin kuorintaan perustuvin ominaisuuksin.

Minulle varoitettiin, että jotkin ihmiset saattavat saada hetkellistä punoitusta naamiosta. Olen aiemmin kokenut erään ikävän kokemuksen itsetehdyn aspiriinikuorinnan kanssa, mutta muutoin ihoni ei ole erityisemmin mistään saanut ei-toivottuja reaktioita. Mitään punoitusta tämä naamio ei minulle jättänyt. Naamion ollessa kasvoilla tunnen kyllä aika voimakastakin nipistelyä, mutta ei se pahalta tunnu. Naamiota pidetään 10 minuuttia (tasan) ja sitten se pestään pois kertakäyttöliinoilla. Silmänympärysiholle tai rikkinäiselle iholle tuotetta ei saa käyttää ja kuten muidenkin AHA-kuorintojen kanssa, auringonpalvontaa ei tule harjoittaa heti. Ihan kuin sitä täällä talven keskellä muutenkaan tulisi tehtyä. Jos on jotain tärkeää menoa, kannattaa naamio käyttää päivää-paria aikaisemmin, mahdollisen hetkellisen punoituksen laskemisen takia.

Tulokset minulla eivät olleet silminnähtäviä tai radikaaleja, mutta käytänkin sekalaisesti erilaisia kuorintoja jatkuvasti - AHA-tuotteita, BHA-tuotteita, mekaanisia kuorintoja... Enemmän tämä on siis minulle vain tehosteylläpitoa muiden AHA-tuotteiden lisäksi.

Tuotteen pakkaus on kyllä ylellinen ja itse naamion käyttö siveltimineen ja kertakäyttöliinoineen teki tästä kotispa-kokemuksen. Harvemminpa minä saan naamiohetkestä näin ylellistä. Naamiosivellin jää käyttöön vielä tämän pakkauksen nyt loputtua, sillä vaikka minulla on ties vaikka mitä, naamiosivellintä en omistanut.

Jatkuvasti ei minun rahoillani tällaista voisi kokea, sen verran korkea tuo hinta on. Mutta miksipäs ei lahjaksi, vaikkapa pukinkonttiin kotispa-hemmottelupakettiin!

maanantai 14. lokakuuta 2013

I love me -messut 2013 - osa 3: maskeerauksen SM ja tuotekassien kiinnostavimmat

Sunnuntaina kilpailtiin maskeerauksen SM 2013 -titteleistä sekä ammatilais- että oppilassarjassa. Ammattilaissarjan voitti Jasmiina Korhonen, oppilassarjan Berit-Anne Juuso.

Teemana oppilassarjassa oli Cirque du Soleil. Osallistujia oli ihan jäätävän paljon.

Oppilassarjan voittajatyö ja voittaja


Ammatilaissarjan teemana oli Sirkus kautta aikojen. Myös tässä oli osallistujia todella paljon, 20 kilpailijaa. Jos en ihan väärin kuullut, niin osallistujia oli tässä nyt enemmän kuin koskaan.

Ammattilaissarjan voittajatyö ja voittaja


Kuvauspaikkana Messukeskuksen amfiteatteri oli haasteellinen. Aiemmin voittajatyöt on julkistettu ihan siellä messualueen kauneuspuolen lavalla, jossa on ehtinyt siihen mennessä jo ottaa kuvia ties mistä esityksistä. Nyt voittajat julkistettiin samassa paikassa, jossa pidettiin muotinäytökset - eri valaistuksessa tietysti. Valaistus räpsäistiin kirkkaammalle voittajien julkistamisen lopuksi, toisin kuin edellisen iltapäivän bodypaintingin SM-finalisteja kuvatessani. Olin olettanut, että valaistusolosuhteet ovat suunnilleen samat, mutta eiväthän ne tietenkään olleet. Jo edellisenä päivänä huomasin, että täysautomatiikka ylivalottaa kuvat tuolla amfissa, joten päädyin räpeltämään manuaaliasetuksia mutu-tuntumalla. Tällaista sitä sitten sai amatöörikuvaaja kuitenkin aikaiseksi ilman salamaa Canonin halvimmalla objektiivilla ja EOS 600D:llä. Kyllä tämä tästä, joka vuosi tulee lisää harjoitusta. :) Ja ei, kamera ei ole Canonin sponssaama. Sain sen lahjaksi elämäni hieman raskaampana hetkenä. Canon järjestää kyllä pieniä kurssi-iltoja bloggaajille ja lainaa kameroita, mutta canonistiksi ryhdyin ihan siksi, että IXUS-pokkarit tulivat tutuiksi isän vanhojen pokkareiden kautta ja ensimmäinen kokeilemani ja opettelemani järkkäri oli Canon EOS 400D.


Niin tosiaan. Osallistuin sellaiseen juttuun Bloggers' Loungessa, kuten edellisessä messupostauksessa kerroin. Siinä käskettiin bloggaajien jättää yhteystietonsa, osallistui tuotekassiarvontaan. Lauantaina bodypaintingin SM:ää kuvatessani sain puhelun, jossa minulle kerrottiin, että olin voittanut. Kassit olivat ehkä vähän liian painavat, mutta muuten erittäin mukava yllätys! :D Siellä oli vähän kaikkea mukana messujen näytteilleasettajilta, tässä niistä näin alkuun mielenkiintoisimpia poimintoja.


Paperselfin paperiripset. En olisi koskaan ostanut tällaisia koko ripsen mittaisia omilla rahoillani, ainoastaan niitä hillitympiä. Tuleepahan testattua! Sopivia bileitä odotellessa. Maahantuojan sivuille tästä. Hiemanko yllätyin aikoinaan, kun katsoin Hunger Gamesin ensimmäisen kerran. Yleensä ihmisille tulee varmaan Paperselfin ripset ensimmäisenä vastaan siellä, minulle kävi toisin päin.


Nimuen Glyco Mask. Tämä kiinnitti ensin huomiota hienolla pakkauksella, vasta sitten kiinnostuin itse sisällöstä. Se osoittautuikin juuri minulle passeliksi. En ehtinyt tutkia tuotteen mukana tulleita esitteitä kotona, kävin sunnuntaina Nimuen pisteellä kysymässä tuotteesta. Se on siis AHA-naamio, heleyttävä. Savipohjainen, savipohjaiset yleensä toimivat minulla aika tehokkaasti mustapäihin. AHA- ja BHA-kuorinnat ovat ylipäätään aika tehokkaiksi havaittuja, odotan tältä aika paljon. Nuo hassut pienet valkoiset pampulat ovat vedessä turpoavia kertakäyttöliinoja, joilla naamio pyyhitään pois. Mukana tuli myös sivellin naamion levitykseen.


M. Micallefin tuoksuminiatyyri. Ensimmäinen haaste oli saada selville tuoksun nimi. P. Picallef se ei ollut, vaikka niin tuosta kovasti luin. Heidi tulkkasi sen M. Micallefiksi. Googlatessa selvisi, että kaikki miniatyyrit tulevat samanlaisissa pulloissa. Minähän en tietysti tajunnut, että pohjassa lukeva Parfum Couture on tuoksun nimi... Tiesin kyllä, mistä kysyä - niche-tuoksuja oli tasan yhdellä pisteellä messuilla. Hölmönä kävin kyselemässä Osmantuksen pisteellä, mikähän tuoksu tämä on, väittäen kiven kovaan, että pohjassa luki vain jotain parfyymistä... No, kyseessä on siis miniatyyri tästä Le Parfum Couturesta. Että näin. Tuli ihan fiksu olo. Mutta katsokaa tuota alkuperäistä pulloa! Huh! Onneksi tämä tuoksu ei ole mitenkään helppo minulle, sillä ison pullon hinta lienee Mohnilta kuulemani arvion mukaan Suomessa jotain 150 euron pintaan. Flunssaisena en lähde edes arvioimaan tätä vielä, sillä nokka on nyt aivan tukossa. Lauantai-illan pullonsuunuuhkinnan perusteella ei paha, mutta ei minuinta tuoksumaailmaa. Katsotaan, miltä tuoksu iholla tuntuu!


Moroccanoil on erittäin tuttu merkki blogin kautta. Tuotekassissa tuli mukana kaksi sellaista, mitä en ollut vielä kokeillut sekä täysikokoinen versio itse öljystä. Toinen niistä, mitä en ole kokeillut, on tämä kiiltosuihke. Ihan juuri minun hiuslaadulleni varmasti omimmillaan, vaikkakin kaikille hiustyypeille soveltuu.


Jo ennen messuja heitin tämän merkin tärpiksi yhdestä minua kiinnostavista merkeistä. V 10 Plus -sarjan vesikuorintaa kokeilin käden iholle messuilla jo ennen tämän tuotteen paljastumista tuotekassista. Se muodosti iholla hierottaessa sellaista samanlaista juttua kuin esimerkiksi Clarinsin Gentle Peeling. En vielä tiedä yhtään, mitä tästä sanoa, enkä tätä ole kasvoille vielä kokeillutkaan. Sen ei nimittäin pitäisi toimia kai samalla periaatteella kuin vaikkapa Clarins, mutta en ole vielä hirvittävän paljoa perehtynyt. Aivan varmasti tämä tuottaa hieman normaalitestausta enemmän työtä ainesosien ja vaikutusmekanismien selvittelytyön muodossa.


Biozellin Color Maskeja tuli mukana... öö, kai joka ainoassa sävyssä, joita niitä on olemassa. Niistä yksi oli onneksi minun hiusvärini mukainen. Monien rakastamat KC Professionalin Color Maskit eivät minua vakuuttaneet, katsotaan, miten tämän käy.


Tässä myös yksi merkki, josta olen vain kuullut. Ikinä en ole mitään Rich-tuotteita testannut. Argan-sarjaa värjätyille hiuksille, pitäisi vastata siis minun hiustyyppiäni.


Skagenin korvakorut. En olisi ostanut tällaisia koskaan, vaikka ne ovatkin ihan nätit. Minulla roikkuvien korviksien ongelmana on se, että joudun käymään lävistysliikkeessä laitatuttamassa koruni takaisin, jos otan ne pois. En nimittäin saa etummaisissa kaksissa rei'issä olevia pallolukkokoruja takaisin itse. Toisaalta joku kaverikin voisi kyllä auttaa. Tykkään ihan hulluna kaikista lävistyksistä, joissa yksi koru menee kahdesta reiästä. Ylärustossa minulla on orbital, alhaalla korvalehdessä ihan vain koru käännettynä menemään kahdesta reiästä. Tuossa joku vuosia vanha kuva:


Sain idean tuohon joskus 17-vuotiaana, nyhräsin ensimmäiset tällaiset koruni ihan tavallisista rengaskorviksista kääntämällä ne sivuttain. Myöhemmin kävin ostamassa pienimmän mahdollisen halkaisijan 1,2-milliset pallolukkokorut tuohon. Ne laitettiin siellä liikkeessä paikalleen, sillä normaali ammuttu ikivanha korvakoru ei ole 1,2-millinen vaan se jouduttiin aavistuksen venyttämään siihen mittaan. Siitä lähtien eli 9 vuotta (oho! :O) minulla on ollut tällaiset korvikset etummaisissa rei'issä. Lävistyshistoriastani kertova postaukseni on muuten blogin kaikkien aikojen kolmanneksi luetuin teksti.

No, vaikka näistä en luovukaan, aina toisinaan joissain juhlatilanteissa voisin käyttää jotain muutakin kuin lävistyskoruilta näyttäviä koruja. Nyt minulla on neutraalit juhlakorvakorut tuohon tarkoitukseen, enkä ajatellut laittaa niitä kiertoon.


Ja ei, messupostaukset eivät loppuneet vielä tähänkään.