Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. joulukuuta 2015

Korsettitatuointi ja matkani kohti terveempää kehonkuvaa

Corset lacing tattoo

Tämän tekstin kirjoittamista olen vältellyt, koska aihe on niin henkilökohtainen, mutta toivon, että joku samojen ongelmien kanssa paininut saisi tästä jotain irti.

Niin pitkään kuin muistan, olen ollut tyytymätön painooni. Ensimmäisen laihdutuskuurini aloitin 33-kiloisena ala-asteella. Minulla oli 33-kiloinen kaveri, joka piti itseään lihavana. Hän oli minua kymmenisen senttiä pidempi. Jos sen pituinen, eli suhteessa laihempi kuin minä, pitää itseään lihavana, hän pitää varmaan minua todella lihavana, pohdin minä. Aloitin elämäni ensimmäisen laihdutuskuurin.

Painoni on heitellyt yliopistoaikoina reilun 30 kiloa. Syy on ollut siinä, että olen joko antanut olla, luovuttanut ja syönyt miten sattuu tai sitten laihduttanut hulluna. Tässä on kollaasi minusta lihavimmillani (painoindeksin mukaan ylipainossa) ja laihimmillani (alipainossa). Kummassakin elämänvaiheessa pidin itseäni liian lihavana.

Kollaasi vuosilta 2006-2011

Tänä kesänä otin tatuoinnin, jota olin suunnitellut jo vuodesta 2006. Keksin tuolloin laihdutusvimmassani idean, että ottaisin korsettinyöritystatuoinnin, kunhan ensin olisin vakiinnuttanut painoni tasaisesti pysymään hieman alipainon puolella. Korsetin olisi ollut tarkoitus muistuttaa minua siitä, että ei saa päästä lihoamaan.

Keväällä olin normaalipainossa, sen alarajalla, painoindeksissä 18,8. Tajusin, että nyt tämän on loputtava. En voi jojottaa ympäriinsä, tuhoan sillä hormonitoimintani ja ne loputkin harmaat aivosoluni. Tajusin lopulta, että muut ihmiset eivät nähneet minua lihavana normaalipainossa. Tajusin, että muut ihmiset eivät näe vaakani lukemia. Että he katsovat minua aivan erilaisin silmälasein. Juttelin tytön kanssa, joka oli mielestäni aivan satavarmasti alipainon puolella ja minua paljon laihempi. Hän ei ollut. Koko kehonkuvani on ollut niin vääristynyt, että olen katsonut itseäni aivan kummallisella tavalla. Parikymmentä vuotta.

Pohdiskelin tätä aikani ja totesin, että nyt on aika ottaa korsettitatuointi. Ei siksi, että pysyisin itselleni aikanaan määrittelemässäni epäterveessä lukemassa, vaan siksi, että tässä ja nyt on hyvä. Normaalipainossa on hyvä. Korsettinyöritystatuoinnin idea muuttui sinä hetkenä. Se muistuttaa minua siitä, että ei ole tarpeen olla alipainoinen. Suurempi saavutus olisi saada sellaiset elämäntavat, että niistä voi olla ylpeä.

Ylimmässä kuvassa Turkin lomalta olen normaalipainossa, painoindeksini on suunnilleen 21. Ja olen mielestäni ihan sopiva. Ehkä selvästi treenaamattoman näköinen, mutta sopiva. Kilomäärä saa tästä tippua enää sillä ehdolla, että se johtuu terveellisemmistä elämäntavoista tai liikunnasta, ei laihduttamisesta.


Niin ja tatuoinnin suunnittelun ohjeideni mukaan ja itse tatuoinnin teki Jenni Kivun Kauneudessa Helsingin Kalliossa. Suosittelen. Mulla oli vielä vähän hankala sitä asettaa, koska minulla on iso mutta haalea syntymämerkki tuossa bikinialaosan ylärajassa, tatuoinnin rusetin alaosassa. Siihen asti olisin halunnut tatuoinnin ylttävän, mutta syntymämerkkini päälle ei voi tatuoida. Sen sijaan teimme sen näin - hyvin mahtui, vaikka pelkäsin, että syntymämerkki estää.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Joululahjaksi kirjeitä - mulle kiitos!

Mä olen aikuinen. En tarvitse yhtään tavaraa välttämättä tänä jouluna, tai lahjoja muutenkaan. Toki muutama tavarara kaipaisi pävitystä hajotessaan, mutta ne ovat toissijaisia. Tavaraa on paljon jo pikkukaksiossani. Sen sijaan, mä haluaisin jotain, mikä vie lahjan hankkijalta enemmän aikaa, mutta rahaa ei juuri lainkaan. Kirjeen. Ehkä kaukaisemmaltakin tutulta, eritysesti läheisiltä, puolitutuilta, jos haalistuneilta kaverisuhteilta...

IMG_2685

Yhä tärkeämmiksi ovat käyneet tällaiset toisentyyppisen muistamiset lahjojen sijaan. En yritä olla tekopyhä, olen aivan peeaa ja tasapainoilen tulojeni kanssa joka päivä, eli toki rakastan tavara- ja rahalahjojakin. Rahaa sitä kuluu aina vuodevaatteista ties mihin, mutta kirje on helppo ja halpa keino välittää minulle pari sanaa kuulumista omasta elämästä ja tajuan, että kas, nämäkin muistivat minut! Kirje jää mieleen vahvemmin.

Haluaisin, että mikäli olen käynyt ajatuksissasi edes toisinaan, ohimennenkin - kirjoita! Mitä kuuluu, missähän ollaan viimeksi nähty... ja niin edelleen. Ihan omaan tyyliin.

IMG_2686

Minun ei tarkoitus syyllistää ketään, itse ole todella laiska kirjoittamaan kirjeitä! Mutta tiedän, että lahjastressi iskee aina näihin aikoihin, ja ihmiset panikoivat. Tuollaiset kirjeet olisivat mulle parasta! Ne auttaisivat hetkenä, kun ajattelen, että kukaan ei minua jaksa,

Et usko, miten suuren lahjan sillä annat. Myös se on tärkeä tieto minulle, miten minut vain vähän tuntevat ihmiset minut kokevat!

Toivon, että ehdin ja jaksan lähettää vastaavia kirjeitä itsekin tänä vuonna riittävän monta (saa myös pyytää minulta :))

Kotiosoitteeni nyt ei ole koskaan ollut kovin salainen, löytynee helposti, mutta jos et löydä ja vaivaudut kirjoittaan edes pari lausetta, pyydä ihmeessä osoitteeni.

tiistai 29. syyskuuta 2015

KonMari ja matkani kohti sisäsiistiä olentoa


Nyt on luvassa kirjasuositus, ohi aiheen. Luin alunperin Virveltä tästä erinomaisesta kirjasta, jota moni muu bloggaaja on myös suositellut. Japanilaisen Marie Kondon kirjoittama KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika (alkuperäinen nimi The Life-Changing Magic of Tidying Up) osui juuri nappiin.

Elämässäni on moni asia sekaisin, eikä asiaa ainakaan auta tavaraa pursuava 35 neliön tehokaksioni. Joo, se on tehokaksio, mutta rajansa kaikella. Minua jopa ahdistaa olla kotona, kun se on niin sekaisin. Siivoamisen aloittaminen tuntuu raskaalta, masentavalta. En ikipäivänä voisi päästää ihmisiä kotiini tuosta noin vaan, koska yleensä kaaos on valtava. Muistan, kun lehdissä julkaistiin kuvia Anneli Auerin kodista. Ne olivat osoittavinaan, kuinka Auerin kotona on poikkeuksellisen sotkuista - mutta minusta kuvat eivät edes olleet pahoja. Asuntoni on näyttänyt paljon pahemmalta. Kaksi päivää sitten täällä ei oikein pystynyt liikkumaan sekaisuuden takia. Tiskivuori käsitti kaikki astiastoni lautaset ja suurimman osan aterimista.

Hotelleissa on ihana yöpyä. Ei ole ylimääräistä roinaa, kaikki on minimalistisempaa. Miksi en voisi tuoda sitä samaa kotiini? No, yksinkertaisesti siksi, että en osaa luopua tavaroista.

Pohdiskelin KonMarin hankkimista, mutta vasta muutama päivä sitten sain aikaiseksi tarkistaa, olisiko siitä e-kirjaa. Ja löytyihän se. Luin tuossa vastikään ensimmäisen e-kirjani ja tajusin, että se on minulle paljon parempi tapa kuin fyysisten kirjojen hankkiminen. Enhän osaa niistä fyysisistä kirjoista luopua, joten nekin kasaantuvat asuntoon: "Jos vielä joskus luen tämän."

Marie Kondon metodi on kaksiosainen - ensin karsitaan rankalla kädellä tavaroita, sitten vasta järjestellään kaikille tavaroille paikka, jotta koti jatkossakin pysyisi siistinä. Olen yrittänyt puhdistaa kotiani turhista tavaroista ennenkin, mutta en näin systemaattisesti. KonMari-metodin soveltaminen vie kirjoittajan mukaan noin puolisen vuotta. Se tehdään kerran ja kunnolla, yhtenä, jatkuvana projektina. Olen yrittänyt tapaa, jossa heitän yhden tavaran pois joka päivä (tai kierrätän sen). Ei oikein toiminut. Olen mennyt laatikko kerrallaan. Ei oikein toiminut. KonMari etenee ryhmittäin. Samaa lajia olevat tavarat kerätään esiin kaikista piiloistaan, vasta sitten suoritetaan karsiminen.

Jotta pääsin aloittamaan KonMari-metodin, minun oli ensin siivottava asuntoni sellaiseen kuntoon, että pystyn paikallistamaan etsittävät tavarat. Kirjan lukeminen inspiroi minua tekemään pienen perussiivouksen, jotta pääsin edes alkuun - sen kamalan perussiivouksen, jota olin vältellyt pitkään. Sitten aloitin itse karsimisen vaatteista, tarkemmin niiden alaryhmästä, yläosista. Siirryin seuraavaksi alaosiin. Kahden päivän tuloksena oli neljä jätesäkkiä: kolme kierrätykseen, yksi roskiin.

Sovellan hieman KonMaria, eli heittelen tavaraa myyntiin/kierrätykseen/roskiin myös sitä mukaa, kun niihin törmään - vaikkei tavara kuuluisikaan juuri sillä hetkellä työn alla olevaan kategoriaan. Samoin jätän ullakkovaraston kokonaan käsittelemättä tässä ensimmäisessä vaiheessa, käsittelen sen omana yksikkönään Marie Kondon oppien vastaisesti.

Mutta mä olen aivan innoissani. Miten helposti tavaraa lentääkään pois, yhden kirjan ansiosta. Suosittelen lämpimästi kaikille, joiden koti aiheuttaa sotkuisuudellaan pahaa mieltä - tai niille, jotka haluaisivat viihtyä kotonaan vielä paremmin.

torstai 18. kesäkuuta 2015

L'Anzaa, vesivahinkoa ja arvonnan voittaja

Täällä on menty härdelliä. Blogipostauksiin ei ole ollut aikaa, koska loma meni puhtaasti nukkuessa, sairastaessa, pääsykokeissa ja vesivahinkoa ihmetellessä. Vettä ei onneksi tullut paljoa, kosteusmittausten tulokset eivät ole vieläkään selvillä. Seinä avattiin, olihan tämä jo toinen kerta, kun vettä tuli keittiön katosta. Sieltä paljastui sortunut ilmastointihormi (en oo hirveen nuuka sisäilmassa, mut ei ihme että täällä on ollut ilmastointi heikko) ja itse vuotokohta.



Tämmöinen näky tällä hetkellä keittiössä. Tietenkin kaikki keittiön kaapin tavarat ovat ikkunalaudalla, kun en lattiallekaan viitsinyt jättää. Siellä ne ovat kivasti parhaalla blogikuvauspaikallani, juuri kun sain sen tyhjennettyä muuton aikana kertyneistä tavaroista.

No, elämä jatkuu, onhan noita kuvia jonossa. Aloitetaan L'Anzan värjättyjen hiusten tuotteista. Olin merkin tilaisuudessa maahantuojalla ja pyysinkin testiin joitain minulle tällä hetkellä tarpeellisia tuotteita.

IMG_8905

Healing ColorCare -sarjan shampoo oli pakko saada. Minulla on ollut aiemmin sarjan silottava shampoo, josta tykkäsin. Nyt kun hiusväri on shokkipinkki, värin ylläpito on tarkkaa. Käytän lähes poikkeuksetta vain sulfaatittomia värinsuojashampoita nyt. Testijakson aikana olen kerran käyttänyt toista shampoota, muuten tätä, ja pullo alkaa olemaan kohta tyhjä. Väri on pysynyt oikein nätisti. Pesuteho tässä ei ole kummoinen, joudun vaahdottamaan kahdesti, mutta tähän olen tottunut sulfaatittomien värinsuojatuotteiden kanssa ja tätä odotinkin. Väri on pysynyt nättinä, sitä irtosi merkittävä määrä silloin, kun käytin erästä toista shampoota tässä välissä sen kerran. Tämä tuote toimii minulla tarkoitukseensa erinomaisesti, joskin pesuväli pitää pitää aika lyhyenä.

IMG_8912

Saman sarjan Trauma Treatment -tehohoito kuulosti oikein minun jutultani. Tuotteessa ei ollut mitään vikaa, mutta se ei ole parhaimpia kokeilemiani tuotteita - olisin kaivannut paksua, jo heti suihkussa taikoja tekevää silikonikoostumusta, mutta koostumus oli vähän turhan kevyt. Varmasti käy aika hyvin kaikille perushiuslaaduille, omani ovat värjätyn lisäksi vielä luonnostaan karheat, kihartuvat ja pörröiset. En ostaisi itse tämän kokeilun perusteella, koska tykkään volyymittomasta, litistävästä sileydestä. Hiukset kyllä oli tuotteen jälkeen helppo harjata, en kaivannut edes välttämättä selvitys-/hoitosuihketta. Ihan jees, mutta minulle on parempiakin.

IMG_8918

Vielä samaa sarjaa: Magic Bullet -suihke, jota olen käyttänyt kevyenä selvityssuihkeena. Sitä se juuri onkin, sopii letityksen alle suihkun jälkeen, mutta en minä hiuksia silloinkaan välttämättä ilman selvityssuihketta lähde harjaamaan. Kuitenkaan tämä ei ole sellainen varsinainen hiuksia suoristava ja voimakkaan silottava tuote, vaan kevyt sillä tavalla, että ne lettikiharat pysyvät minulla hyvin. Jos lähden suoristamaan hiuksiani, käytän tuhdimpia työkaluja. Magic Bullet on ollut kovassa käytössä. Yliannostuksen vaaraa en ole havainnut, koska se keveys.

IMG_9021

Kävinpä tuossa postissa. Sinnekin oli kerääntynyt kasa paketteja kiireen keskellä, näistä lisää, kunhan ehdin. Lancômen Bi-Facil ja Ritualsin kuorinta ovat omia pakko-ostoksiani loppuneiden tilalle (mulla ei ollut enää yhtään silmämeikinpoistoaineita tai vartalonkuorintoja!!) mutta muut ovat blogin kautta saatuja (Jamela, Avon, NailCity). Huh huh ja kahden blogimiitin tavaratkin vielä kuvaamattakin. No, en valita, kivaahan tämä testailu on!

Ja sitten, arvonnan voittaja. En olekaan kuin puolitoista kuukautta myöhässä kevätarvontani voittajan julkistamisesta... Pahvilaatikko palkintoineen hautautui tuonne muuttohässäköiden alle, löysin sen. Kukaan ei ollut kysellyt ja minä tollo olin unohtanut sen. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Random.org arpoi voittajan, nimimerkki Siili. Laitan sähköpostia voittajalle juuri!


L'Anzat ja postissa tulleet jutut (kahta lukuunottamatta) on saatu blogiin testattavaksi.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Mahtuu mahtuu - kurkkaus blogin päämajaan

Maailman hitain yhteenmuuttoprosessi on edistynyt ratkaisevasti. Olemme asuneet poikaystävän kanssa yhdessä käytännössä jo jostain syystalvesta, en muista tarkalleen. Silti vasta tänään se kantoi televisionsa tänne. Kaikistä tärkein, datausnurkka, on pieni ja ahdas mutta ollut jo hetken testauksessa. Olohuone on alkanut saada muotonsa. Makuuhuone on käytännössä yhtä vitriiniä vaille siinä. 35 neliön kaksioon on aika tiukkaa saada mahtumaan kaksi ihmistä, mutta tehoneliöt on tehokäytetty. Kaikkea muuta kuin sisustuslehtien avarat valkoiset asunnot, joissa on kaksi käyttöesinettä näkyvillä, kaikki muu piilossa ja tasot tyhjinä. Täällä on tavaraa ja paljon, mutta ihmeellisesti tänne mahtuu.

IMG_8552

Datausnurkkaan on mahduttava kaksi. Ja tietenkään kummallakaan ei ole vain yhtä konetta ja yhtä näyttöä. Onneksi on nuo korvaamattomat hyllyt tuolla, uskonnottomassa taloudessamme hienosti kristillisellä tasajaolla jaettu toinen minulle ja toinen poikaystävälle. Se sai jopa laittaa ihan oman julisteen seinälle, jotta olisi tyytyväisempi. ;) Olohuoneen seinätaiteeseen kuuluu hänen alkuaineiden jaksollinen järjestelmänsä sekä minun matkamuistojulisteeni Phantom of the Operan esityksestä Haymarketilla.

Bloggaus vaatii tilaa. Mä jopa siivoan yllättävän usein tuota pientä tyhjää plänttiä pöydälläni näytön edessä, jotta saisin raivattua tilaa esitteille ja tuotteille. Seuraavaksi aion tänään raivata lisää tilaa heittämällä tietokoneen kaiuttimet kuuseen. Tietokoneen äänet kun on kuitenkin hoidettu vahvistimen kautta huoneen toisella puolella oleviin kaiuttimiin, joten en noita käytä.

Verhoja ei ole eikä toistaiseksi tule. Edelliset tippuivat maagisesti seinältä. Joko maanjäristys tai Anis-mau. Turha niitä on sinne laittaa, tuo riiviö on jo tarpeeksi haasteellinen pidettäväksi pois sohvaa repimästä.

IMG_8568

Kihlajaislahjaksi saatu sohva odotti jo tovin, että siitä voisi katsella telkkaria. Nyt on televisio. Liian iso se televisio minusta tuohon on, mutta kai mä totun. Sohva on suurin mahdollinen, minkä tuohon sai mahtumaan. Ei tuohon paljoa mene, mutta minulle tämä on jättimäinen. Edellinen sohva oli valittu sillä perusteella, että se mahtui tuohon kirjahyllyn viereen, missä nyt on televisio. Se sohva palveli neljän kissan raapimapuuna ja siitä tuli jo kaikki täytteet ulos. Tämän kanssa suihkutan vesisuihkulla aina, kun jompi kumpi karvahanureista yrittää perseillä. Tätä sohvaa ei tuhota. Mulla ei ole ennen ollut sohvaa, jossa voi oikeasti maata ja löhötä, joten tällainen on aika luksusta. Kuulemma hyvin palvellut on telkkarikin, koska tämä on jo sen neljäs uusi koti.

IMG_8564

Oma televisioni siirtyi makuuhuoneeseen sängyn jalkopäähän paikalle, missä ennen oli blogibannerissani näkyvä kynsilakkahylly. Kynsilakkahyllyni on minulle äärimmäisen rakas, se siirtyi vastakkaiselle seinälle. Tuossa ei ennen ollut mitään huonekalua, nyt siinä on hyllykkö, jonka päällä on toinen hyllykkö, jonka päällä on vanha töllöttimeni. Se on niin vanha ja pieni, että siitä ei oikein edes kisojen aikaan kiekkoa jäältä erottanut. Tilalle tulee jotain fiksumpaa, isompi televisio, kunhan resurssit antavat myöten. Ei mitään ökytelkkaria, mutta sellainen, että ei ärsyttäisi sen antiikinaikaisuus ja pieni koko ja erillinen digiboksi. Digiboksikin on ollut lahoamassa jo viimeiset 3 vuotta. Kun kerran tottuu elämään televisio makuuhuoneessa, ei näköjään pärjää enää ilman. Olen käyttänyt unilääkkeenä Hobittia viime ajat. Nukahdan aina noin 20 minuutin jälkeen, vaikka oikeasti haluaisin katsoa kaikki kolme osaa. Tätä tahtia siihen menee vuosi.

Ja miten niin en voi tunkea kosmetiikkaa television viereen? Voinpas. Kosmetiikkavapaata vyöhykettä ei tässä taloudessa ole.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Pääsykoekaaos

IMG_8541

Kuten blogini sivupalkissa lukee, haen tänä syksynä estenomiksi Laureaan Tikkurilaan. Estenomiksi hakeminen ei muuten niin jännittäisi, kiinnostusta on ja perinteiset valintakokeet menevät varmasti ihan hyvin, mutta Laurea painottaa valintapisteissään kovasti alan työkokemusta. Asiakaspalveluahan olen aina tehnyt, mutta kosmetiikkaan tai kauneudenhoitoon, kemiaan tai liiketalouteen suoraan liittyvää työkokemusta minulla ei ole muuta kuin äidin liikkeen satunnaisista töistä sekä myymälänhoidosta liikkeen loppuunmyynnistä äitini jäätyä kotiin eläkkeelle jäädessään. Hyppäisin siis estenomiksi päästessä tavallaan askeleen ohi, sillä iso osa hakijoista on varmaankin taustaltaan kosmetologeja, meikkaajia, maskeeraajia tai vaikka parturi-kampaajia, kuvittelisin.

Mikäli ei tärppää, sitten aloitetaan astetta alempaa, toisen asteen koulutuksesta. Hain myös SKY-Opistolle, tähtäimessäni kauneudenhoitoalan perustutkinto ja kosmetiikkaneuvojan koulutusohjelma. Huomenna on pääsykokeet, joihin kuuluu myös psykologiset testit. Pääsykokeisiin ei voi meikäläinen oikein valmistautua, mitä nyt pohdiskelemalla omia päämääriään ja soveltumistaan koulutukseen ja perehtymällä koulutuksen sisältöön, lepäämällä hyvin, olemalla skarppi ja niin edelleen.

Mutta kuten kuvasta näkyy, skarppius ja lepo tulee olemaan aika kaukana. Olen flunssassa, mutta en vielä kuolemansairas. Tunnen oman flunssani normaalisyklin. Tämä alkoi eilen kurkkukivulla, tänään on kurkkukipu laantunut ja lihaskipu, päänsärky ja nenän vuotaminen alkanut. Pahin räkätautivaihe tulee olemaan huomenna aamulla ja illalla sekä perjantaina, mikäli tämä menee kuten flunssani yleensä. Pääsykoe alkaa huomenna klo 8.30 Haagassa. Pääsen töistä yöllä klo 03.45, eli nukkuakaan ei oikein ehdi. Yritän kaikin keinoin vaihtaa vuoroani toiselle päivälle, saada sitä kokonaan pois tai vaihtaa edes aiemmin päättyvään, kun en saikuttaakaan viitsinyt.

Huh. No, on sitä ennenkin skarpattu kipeänä.

perjantai 15. toukokuuta 2015

Laukkuni pohjaton sisältö

Viime ajat käsilaukkuni on ollut erinomaisessa järjestyksessä ostamani Insjön bagINbagin ansiosta. Mukana on kaikki tarpeellinen, puolitarpeellinen ja mahdollisesti joskus osittain tarpeellinen. Otin kuvaa ottaessa laukusta pois pari kuittia ja pari ylimääräistä pompulaa sekä lisäsin kuvaa varten avaimet ja puhelimen, jotka olivat pöydällä. Mutta tämä tavarapaljous minulla kulkee laukussani. Lisäksi siellä on mahdollisesti sähköröökin laturijohto ja tabletti, joskus myös toinen laturi. Mulla kun latautuu kaikki usb-pistokkeisella laturilla, eikä yksi välttämättä riitä jos sähkörööki, puhelin ja tabletti huutavat leipää samaan aikaan. Esimerkiksi geokätköillessä olen saattanut jättää meikkipussin pois keventääkseni painoa vähän, mutta kyllä, kaikki tämä on mielestäni aiheellista olla laukussa. :D

Oletan, että kuljetan mukanani aika paljon enemmän kuin keskivertonainen. Mutta hyvin pärjää. Jos ei paino haittaisi, mulla ois mukana vielä ties vaikka mitä muutakin. :D

IMG_8484

Eihän ne samaan kuvaan mahtuneet. Aloitetaan tästä. Meikkipussi ei mahdu Insjön sisälaukkuun. Vanhassa Lancômen pussissa kulkevat Biothermin huulirasva, Tweezermanin kynsiviila kotelossaan (saatu blogin kautta), MAC:in puuteri korjailuun, Sensain huulikiilto, Oriflamen kiiltopuna (saatu blogin kautta), Cliniquen Chubby Stick, L'Oréalin Brow Artist -kulmakarvageeli, Rimmelin ripsiväri, Vichyn BB-voide (kolme viimeistä saatu blogin kautta), Clarinsin The Brush ja MAC:in meikkipuuteri. Näillä saa aikaiseksi koko työmeikin. Meikkien alla on myös pari pompulaa.

Sitten työtä varten tarvitsemiani meikkipussin vieressä: kaiken maailman kortteja, muistikirja, kasa kyniä, korvatulpat, ihan superhieno itse kyhätty minimaalarinteippi ja The Body Shopin käsidesi.

Niiden alta löytyy pari Savettia, jotain Rainbow-versioita. Näitä täydensin tässä kuvia ottaessa myös, koska edellisen viimeisen Savettini olin juuri kuluttanut.

Insjön sisälaukussa kulkee myös jotain kosmetiikkaa, joka ei majaile meikkilaukussa. L'anzan hiuslakka (saatu blogin kautta), Batisten kuivashampoo (saatu blogin kautta), Santen käsirasva, pääkallokuvioinen taskupeili (tarpeellinen töissä: mahtuu helpommin työpisteelle pieneen tilaan, vaikka puutereissakin olisi peili), pari Travaloa (tällä hetkellä toisessa Philosophyn Pure Gracea ja toisessa Lancômen Ôui!-tuoksua), Marvisin suuvesitiiviste (saatu blogin kauttta), taskukampa, Lushin minikokoinen Charity Pot -kosteusvoide (saatu blogin kautta) sekä hotelli Tornista mukaan napatut pahvipaketoidut meikinpoistoliinat ja vanupuikot. Muutama nenäliinakin näkyy löytyvän.

Ja se puhelin. Kolmas Samsungin Galaxy S:ni, tämä on nelonen. Usein kyllä mahdollisesti taskussa eikä laukussa.

IMG_8474

Seuraavassa kuvassa sitä vasta kummaa tavaraa onkin, jos ei edellinen riittänyt. Lyijykynä, taskulamppu, varaparisto, terotin, pari geokolikkoa ja minigrippussillinen silicagel-pusseja. Nämä kaikki ovat geokätköilyyn liittyviä juttuja. Btw blogikollegat, älkää heittäkö pois niitä silicagel-pusseja, mitä tulee ties missä laukuissa ja korurasioissa. Kerätkää ne talteen ja lahjoittakaa mulle. Mä jätän niitä kätköihin imemään kosteutta niin, että kätkön lokikirja ja muut pysyvät kuivina, vaikka kätkö vähän vuotaisi.

Myös sytkäri on hyvä olla. Sähköröökitavaraa majailee tuossa pienessä mustavalkoisessa pilkullisessa pussukassa.

Lompakkojahan pitää olla kaksi. Musta on normaali lompakko. Pinkki on bonuskorttilompakko. Silti osa korteista on kotona - Finnairin kantiskortit sun muut superharvoin tarvittavat. Bonuskorttilompakon voi myös jättää kotiin, jos tulee tilanpuutetta.

Lompakkojen alla on Glitteristä ostetut kaksi rasiaa, joissa pidän lääkkeitä. Ilman noita en lähde mihinkään. Buranaakin löytyy laukusta, vaikka sitä kyllä käytän harvoin (kuten korkkaamattomasta levystä voi päätellä).

Sitten löytyy vielä avaimet. Ne ovat isossa kaulanauhassa, koska löytyvät silloin parhaiten laukusta. Minulla oli pienempi kaulanauha niille - toimi kaulassa, mutta ei löytynyt laukusta. Palasin takaisin baariaikoinani saamaan jättikaulanauhaan. Toi on ihan megahyvä nauha vaikken Jägeristä tykkääkään. Harmi, että lainsäädäntö estää ko. juoman markkinoinnin kuluttajille ja samalla noiden nauhojen nmyymisen kuluttajille. Onneksi on vielä tallella niitä, mitä killui baarimikkona vyöllä. Tämä tosin on viimeinen hyväkuntoinen sellainen, saatu vuonna 2009 tai 2010.

Avainten alta löytyy Sennheiserin kuulokekotelo, jossa on kuulokkeet. Toistaiseksi olen ollut noihin oikein tyytyväinen. Mulla pitää olla ihan kunnon kuulokkeet, en ala kuuntelemaan mistään nappikuulokkeista mitään. Eron huomaa niin selvästi, että en voi enää ikinä palata iPadin kuulokkeisiin, joilla monta vuotta kuvittelin pärjääväni. Never again. Näissä uusimmissani on vastamelusuojauskin, mutta eiväthän nämä tietenkään tuohon hintaan ja minikokoisina, siroina ja taitettavina ole mitkään hifistelyvehkeet. Sen verran hyvät kuitenkin, että en pysty puhumaan ihmisille kuulokkeet päässä, sillä en kuule kunnolla omaa ääntäni. :D Ei tarvitse luukuttaa ihan niin kovaa sitä itse musiikkia siltikään kuin mitä edellisillä Sennheisereillani, mutta silti kuulee musiikin.

Viimeisenä vielä laturi. Pakkohan se on olla aina mukana.


Noh, onko tämä paljon vai vähän? Sopivasti, minusta. :D Kaikki muut paitsi meikkipussi ja kuulokekotelo menevät muuten Insjö-tilaihmeeseen tarvittaessa, mutta silloin sitä ei kyllä saa kiinni. Normaalisti pidän laukussa muut tavarat Insjössä mutta meikkipussin, kuulokkeet, lääkkeet, geokätköilykamat ja avaimet erillään. Mulla on hyvin tarkkaan tiedossa, missä päin laukussa on mitäkin. Myös into pitää laukku järjestyksessä on säilynyt, koska Insjö. Suosittelen sitä ihan hulluna, kyllä mun on kohta pakko ostaa se pienempikin, Enkä tosiaan saanut sitä ilmaiseksi blogiin vaan bongasin muista blogeista ja rakastuin jo etänä ideaan.

torstai 30. huhtikuuta 2015

Neonväristä vappua!

IMG_0697

Maybellinen Baby Lips -huulivoiteet tuskin ovat jääneet keneltäkään viime vuonna huomaamatta. Lapsenomaisen pakkaustyyliin ihastuivat ihmiset pikkutytöistä mummoihin, toisaalta moni pettyi hypetykseen: eivät ne ole sen ihmeempää kuin erinomaisesti brändättyjä huulirasvoja. Välissä ilmestyi myös Dr. Rescue -sarjaan kuuluva kolmikko, joita en ole testannut, sekä nyt uusimpina nämä viisi Baby Lips Electro -sävyä. No näissä on jo jotain erikoisempaa! Olin ensin hieman notta blah, kun sain yllätyspaketin postissa - taas näitä, edellisistäkin on vielä kaikki paitsi yksi jäljellä - mutta sitten huomasin, että nämä ovat kaikki sävytettyjä. Eikä siis mitään perusvärejä, vaan neonvärejä, rohkeampia. Myös pakkauksen ulkoasu mustapohjaisena on paljon kivempi, vaikka vieläkin vähän vierastan tuota ala-astemaista logoa.

IMG_0668

Baby Lipsit maksavat noin 3,90 euroa ja sävyt ovat jo saatavilla. Piti ilmestyä toukokuussa 2015, mutta kuten Baby Lipsien ensimmäisen lanseerauksenkin aikaan, näitä oli kaupoista kuulemma haalittu lehdistötiedotteen päivämäärää ennen.

IMG_0686

Minun suosikkini olivat nämä kolme, erityisesti shokkipinkki ja violetti. Vaikka huulivoiteet ovat neonvärisiä, huulille jäävä väri on mielestäni kuitenkin loppujen lopuksi aika hento - tai sitten omat huuleni ovat tummat. En nimittäin millään saa tuollaista jälkeä kuin vaikka Minnalla. Tai sitten kuvat on otettu jossain valaistuksessa, jota minulla ei kotona ole. Vaikka menisin ulos kylmään valoon, lopputulos on ihan sellainen aavistus sävyä. Minulle tuo on ihan fine, en nyt kuitenkaan ehkä välttämättä lähtisi ulos arkena niin räväkässä violetissa, kuin mitä tuo violetti puikossa on. :)

Violetti on nimeltään Berry Bomb. Sen revin auki ennen kuvien ottamista heti paketin saatuani, halusin testata heti. Erinomainen marjaisa tuoksu. Neonpinkki Pink Shock tuoksuu niin ikään hyvältä ja karkkisen makealta ja sävy on mukava kylmistä sävyistä pitävälle ihmiselle, kuten minulle. Punainen Strike A Rose on tuoksultaan kirpeä, juuri sellainen kirpeä sokeripäällysteinen karkki. Sävy on minulle hieman liian oranssi puikossa, mutta se on huulillani pinkimpi. Neonoranssi Oh Orange on tuoksultaan aivan selkeä appelsiini, ihanan voimakas, mutta sävy ei ole minua. Jää kotikäyttöön - on näissä kuitenkin sen verran sävyä, että ihan noin oranssina en halua liikkua ulkona. Ei sovi vaatteisiini eikä sävymaailmaani. Neonkeltainen Fierce N Tangy näyttää hurjalta puikossa, mutta ei huulilla. Tuoksuu sitruksiselle, sellaiselle vohvelikeksien sitruunatäytteelle. Huulilla sävyä ei kyllä näy juuri nimeksikään, aivan hitusen löytää etsimällä.

Baby Lips Electroille luvataan 8 tunnin kosteutusteho. Ihan noin pitkään kosteutettu tunne ei minulla säily, aamulla ei todellakaan ole mitään jäljellä jos nukkumaan mennessä laitan. Kolmisen tuntia nämä kestävät minun mielestäni, mutta toisaalta lipittelen epäterveellisesti limua ja höyrytän sähkötupakkaa tuona aikana. Tuntuma on silti huulilla hyvä, mukavan liukuva. Ei liian labellomainen, öljyisempi. Meikäläisen kaltaiselle ihmiselle huulirasvan aito 8 tunnin pysyvyys olisi jo vähän turhankin tuhtia ja vain yökäyttöön sopivaa.


Niin, hyvää vappua kaikille! Minä vietän oman vappuaattoni maksellen laskuja, käyden kynsistudiossa, nukkuen ja lopulta töissä. Blogin kuvat ovat toistaiseksi vähän hankalia ottaa, sillä menossa on eilisyönä aloitettu uudelleensisustusprojekti ja ikkunalauta on täynnä tavaraa, joka on roudattu pois uusien kalusteiden tieltä. Ensimmäisenä tietty se tärkein, kaksi ihmistä tarvitsee aika paljon tilaa tietokoneille. Eikä tämä uusi dataustila edes oikeasti riitä meille kahdelle. No, sillä mennään mitä on. Pikkuhiljaa tuodaan tavaroita, poikaystävän nurkka on tällä hetkellä varustettu vain baarijakkaralla, kun tuoli on vielä hakematta.

Tästä lähdettiin keskiviikkoiltana ennen töihin menoani. Minä hoidin romujeni tyhjentämisen hyllystä, kotiin jäänyt poikaystävä sai purkaa tuon osiin ja kasata uudet pöydät. Pahoittelen kuvanlaatua, siinä ei paljoa räpsitty mitään kun oli kiire napata kuva ennen Ikea-lastin saapumista ja töihin lähtöä:

IMG_0650

Sisu ja Anis tarkistivat, että kaikki tavarat tuli tyhjennettyä. Lähes jokaisella hyllyllä piti käydä. Jos ne päättäisivät, kirjahylly olisi jätetty tuollaisena tuohon. Tältä näytti aamuviideltä keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kun pääsin töistä ja olin saanut muutaman tavaran itsekin aseteltua työpöydälleni:

IMG_0657

Vielä on pelkässä datauskeskuksessa paljon tehtävänä, saatikka sitten muussa asunnossa... Vanha kirjahyllyni sai lähteä, koska siihen ei mahdu 50 tuuman televisio. En ole vielä täysin ymmärtänyt, miksi meillä pitää olla 50 tuuman televisio, mutta kaipa minä sitä joskus opin rakastamaan. ;D


Baby Lipsit saatu blogiin testiin.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Koska on valmis?

IMG_9108

Mistä sitä tietää, koska on valmis? Milloin parisuhde on siinä vaiheessa? Ei sitä tiedäkään, ei vuoden tai kahdeksan vuoden jälkeen - tai vaihtoehtoisesti, valmis on silloin, kun siltä tuntuu.

En ole koskaan ollut kihloissa, en vuosien suhteenkaan aikana. Nyt olen. Arvot ja päämäärät näyttävät samalta ja asiat toimivat. Tuntuu, että tähän on hyvä jäädä, sinne mummo- ja pappaikään asti.

Kynsillä Zoyan Yasmeen.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tatuoinnin ottamisesta, kivusta, kiloista ja kehonsa hyväksymisestä

IMG_8907


Minulla on ollut syksyn lehtiä tatuoituna käsivarsiin jo useamman vuoden. Edelliset taitavat olla suunnilleen vuodelta 2010. Monta vuotta on ollut tarkoituksena jatkaa niitä vasemmassa kädessä vielä samalle tasolle kuin oikean käden ranteen lehti.

Molly Malone's, tuo ihmeellinen työpiste, jossa saan aina kummalliset ideani... Molly Malone'sissa työvuorossa katselin erään työntekijän hiuksia yhden työvuoron ajan. Tuli pakkomielle saada takaisin shokkivärjätty tukkani. Menin ja ostin hiusvärit ja värjäsin kauan kaipaamani shokkimagentan takaisin tammikuussa. No, sitten katselin eräänä toisena työvuorona helmikuussa toisen työntekijän tatuointeja. Seuraavalla tauollani otin yhteyttä vanhaan työkaveriini Jenniin, joka nykyään tatuoi ja lävistää Kivun Kauneudessa Kalliossa. Varasin ajan vihdoin ja viimein tälle lehtijatkeelle.

Maaliskuulle sovittiin aika. Tuossa kuva noin päivän vanhana. Huh huh se on räikeä, kun sitä tästä nyt parin viikon jälkeen katselee. :D Paranemisaikana olen käyttänyt kaikkea varastoistani löytyvää, ihan testimielessä. Aiemmat tatuointini, nilkassa ja käsivarsissa, hoidin Helosanilla. Olisinhan nytkin voinut ostaa jotain Helosania tai Bepanthenia, mutta mainitsin Jennille, että hittojakos tässä mitään ostamaan, minulla on apteekkirasvoja yllin kyllin. Mikä osoittautui ykköseksi? Siitä jatkamme seuraavassa tatuointipostauksessa. Etukäteen kerrottakoon, että tatuointikutina on tähän mennessä ollut uskomattoman vähäistä.

Kirjoitan tähän kuitenkin jotain itse tatuoinnin ottamisesta. Lävistyspostaukseni on yksi luetuimpiani, vaikka tämä onkin kosmetiikkablogi. Siksi nimesinkin tämän postauksen mahdollisimman kuvaavaksi. Seuraava postaus käsittelee sen hoitoa, mutta nyt keskitytään itse tatuoinnin ottamiseen.

Ole varma siitä, mitä teet.
Tatuointi pysyy. Turhaa on mielestäni pelätä hysteerisesti sitä, miltä tatuointi näyttää vanhana ja ryppyisenä - tulen olemaan vanha ja ryppyinen jonain päivänä joka tapauksessa, ennemmin minua kiinnostaa, toimiiko pääkoppani vielä vanhana ja ryppyisenä ja olenko elänyt sellaisen elämän, joka on tehnyt minusta onnellisen ja jota voin katsoa taaksepäin hymyillen. Silti, tatuointia kannattaa harkita ja hyvin. Harkinnan ei tarvitse kestää kauaa, mutta sen on oltava varma.

Ensimmäinen tatuointini oli löytöeläinkodin logo, Kylli-tädin piirtämä. Ei niin nätti, mutta pääasia oli se, että halusin tatuoinnin, joka merkitsee paljon. Kissat ja löytöeläintyö Kissakoti Kattilassa Hämeenlinnassa ovat olleet erittäin iso asia elämässäni, ja vaikka ehkä nykyisin ottaisin jonkin nätimmän kuvan kuvaamaan samaa asiaa, on Kylli-tädin kissa nilkassani yhä edelleen symboliselta arvoltaan tärkeä, enkä sitä ole katunut päivääkään.

Toisen tatuointini otin paristakin eri syystä. En ala kaikkea sen merkitystä avaamaan, mutta siinä minulla ei ollut varsinaista visiota ja Suurta Merkitystä: menin liikkeeseen ja sanoin, että haluan syksyn lehtiä, tuosta tuonne ja tuonne, aivan sama minkä puun, geneerisiä syksyn lehtiä, kiitos. Tykkään niistä, ne ovat nättejä. Näiden lehtien idea oli ensisijaisesti se, että tykkään itse kuvan aiheesta. Niillä ei ole vastaavaa suurta sanomaa tai merkitystä elämässäni. Tatuoijani piirsi lehdet suoraan iholleni, kysellen samalla kysymyksiä väreistä, sijoittelusta ja tuollaisesta. Hyväksyin kuvan, se tatuoitiin ihooni (ei siis varsinainen freehand missä suoraan alettaisiin tatuoimaan, vaan iholle ensin piirretty ja sitten siirtokalvon avulla korjailtu versio). Hetkeäkään en ole katunut.

Kivusta
Ensimmäinen tatuointini nilkkaan jännitti. Olin ottanut ties mitä lävistyksiä aikaisemmin, kielikorua sun muuta, mutta tämä jännitti. Se ei ole hetkessä ohi, kuten lävistykset, vaan sitä työstetään pitkään. Menin tuttavan kautta löydetylle tatuoijalle, yritin olla kuolematta jännitykseen. Nilkka ei kuulemma ole helpoimpia paikkoja, koska siinä on luu lähellä. Tästä vähän varoiteltiin. Kun neula löi ihooni, aloin nauraa. "Siis tältäkö tämä tuntuu? Eihän tämä edes satu!!" Lähinnä tunne nilkassa oli samanlaista kuin se, että ihoa raavitaan neulalla. Ei esimerkiksi mitään jatkuvaa hemoglobiinitestausneulan painelua sormessa. Phah, eihän se edes sattunut. Toki mitä pidempään kesti, sitä enemmän alkoi tuntua ikävältä, muttei missään vaiheessa sietämättömältä.

Toisella kerralla otin ne syksyn lehdet, part 1. Ne otin Legacy Tattoossa Punavuoressa. Tiesin jo etukäteen, että ranne sattuisi. Ensin tehtiin suurempi kuva vasempaan käteen, sitten oikean käden ranne. Todella monet ovat ottaneet ensimmäisen tatuointinsa ranteeseen, joten tiesin, että kyllä minä sen kestän. Minulla oli lisäksi käytössä lääkitys, jonka sivuvaikutuksena on mainittu kipukynnyksen nouseminen (joskaan sitä en koskaan huomannut, olen mieltänyt, että minulla on jo muutenkin aika korkea kipukynnys). No, kyllähän se kuitenkin sattui. Vasemman käden lehdet olivat samaa tasoa kuin aikaisempi nilkan tatuointi, mutta... Ranteen tatuointi tuntui käytännössä siltä, kuin joku olisi vetänyt puukolla ihoa auki. Kestin kyllä, valittamatta tai nyyhkimättä, mutta hammasta piti kyllä vähän purra ja todeta tatuoijalleni, että "Well, now I have to admit that this fucking hurts, but just keep on doing it, it's not that bad." Selvittiin kunnialla. Kipeintä teki siellä lähimpänä rannetta ja tuntui helpottavalta, kun työstettiin jotain kauempana rannetta olevaa osaa.

Kolmas kerta, syksy lehtiä part 2, Jennin kanssa. Valmistauduin samaan kipuun kuin edellisessä, oikean käden lehdessä. Minulla oli yhä kipukynnystä nostava lääkitys, ei mitään erikoista muuta muutosta, mutta mitä ihmettä: missä se sama viiltävä kipu? Totesin Jennille: "No kyllähän tämä nyt sattuu, perkele, auts, mutta ei lainkaan kuin viime kerralla." Mentiin läpi ne samat kivuliaimmat kohdat, mitkä viimeksi sattuivat eniten: ääriviivat lähimpänä kämmentä. Ja mitä hittoa, missä se puukolla viiltämiseltä tuntuva kipu? Jenni vitsaili, että naiset nyt vaan ovat hellempiä tekemään, mutta sen jälkeen kertoi, että erolle kivussa saattaa olla ihan kehooni perustuva syy: adrenaliini. Edellinen ranteeni oli tehty sen jälkeen, kun minua oli tatuoitu jo yli kaksi tuntia. Tämä ranne tehtiin heti, ei parin tunnin session perään. Jenni sanoi, että syy voi olla adrenaliinissa, joka auttaa kestämään sen tietyn aikaa, muttei loputtomiin. Naureskelin sitten jälkeenpäin, että minua on nyt huijattu - Kivun Kauneus, hei, ei ees sattunut sillä tavalla kuin odotin!

Seuraavaksi tulee postaus siitä jälkihoidosta. Varoituksen sanana, tatuoinnit ja lävistykset oikeasti addiktoivat. Kun olin 17-vuotiaana ottanut napakoruni, sanoin Yazkalle, että tämä ei jää tähän. Aloin suunnitella seuraavaa lävistystä, ja niitä tulikin otettua tuon jälkeen kymmenen.

Kehonkuvastani
Ensimmäisen tatuointini jälkeen aloin haaveilla korsettinyöritystatuoinnista, jonka ottaisin ollessani sopivassa painossa, ja joka olisi tatuointina sekä a) nätti että b) mielenterveydellisesti tärkeä. Naiset kun ovat tällaisia, minä etenkin, että paino ei ole koskaan hyvä. Sen ikuisen (ja epäterveellisen!) jojoilun sijaan ottaisin tatuoinnin ollessani sopivassa painossa, ja jatkossa pysyisin siinä. About tasan siinä, ilman typeriä ajatuksia itsensä laihduttamisesta luurangoksi tai toisella tavalla epäterveitä "ihan sama mitä syön kun ei musta saa sopivan painoista, voin saman tien olla ihan mitä vaan"-ajatuksia. Lihoamis-laihtumis-kierre olisi kiva katkaista.

Olen yliopiston aloittamisen jälkeen heitellyt painossa 30 kiloa ja risat, en edes tiedä tarkkaa lukemaa, koska en uskaltanut käydä vaa'alla lihavimmillani. Olen ollut BMI:ltäni sekä ali- että ylipainoinen tämän blogin aikana. Nyt olen parin kilon päässä itse asettamastani ultimate-ihanne-tavoitepainostani. Pitkällisen ajatusmyrskyn seurauksena olen todennut, että itse asiassa tämä paino juuri tässä ja nyt on jo minun tavoitepainoani. Olen suurinpiirtein 51 kiloa tai alle ja 166 senttiä ja risat. En ole mallin mitoissa, mutta en kyllä todellakaan voi näillä lukemilla olla lihavakaan. Silti, tavoitepainoni olisi se 48, mitä se oli yliopistoonpääsyvuonna. Mutta kilo tai kaksi sinne tai tänne. Vaikka peilini yrittäisi väittää mitä, sitä katsoo ihminen, jonka mielestä mikään ei ole tarpeeksi. Tämä on juuri tarpeeksi ja hyvä.

Jään aina välillä katsomaan, että hetkinen, vaikka dekolteen luuni eivät näykään sillä tavalla kivasti, minullahan on näkyy lonkkaluut normaalisti seisoessani ja kaapissani on taas vain liian suuria vaatteita. Minä olen sopivassa painossa, kilo tai kaksi ei oikeasti merkitse muualla kuin kieroutuneessa mielessäni. Minä kävelen kadulla häveten reisiäni, mutta oikeasti, ihan oikeasti, minähän olen hoikka. Sitä suuremmalla syyllä, miksi odottaisin ne mukamas merkitsevät pari kiloa, että olisin varmasti ja turvallisesti alle 50 kiloa? Mitä helkuttia? Minähän olen jo oikein upeissa mitoissa. Kaikista vahvimmin tämä on tullut esille, kun katson muita ihmisiä, joita voin arvioida realistisesti, toisin kuin itseäni. Poikaystävä tietää, että minulla on vääristymiä tässä. Siksi teen välillä reality checkejä. Näytän ihmisen kuvaa tai osoitan ihmistä, joka on suunnilleen minun kokoiseni - mielestäni. Tai näytän ihmisen, joka on varmaan muutaman kilon painavampi kuin minä. Ja mitä hän vastaa? Saan ilmeisen aidon hämmästyksen. "No ethän sä nyt oo lähellekään tota, toi on niinku normaalipainoa ja sä näytät kauheen laihalta!" Että se siitä läskistäni, jonka minä näen peilissä. Yksi, mikä erottaa tämän suhteen aiemmistani on se, että oikeasti aidosti uskon niitä sanoja, mitä ulkonäöstäni saan. Ei se pystyisi esittämään kohteliaisuuttaan tuota kaikkea. Viime viikonloppuna näin erään tuttavani, jonka oletin olevan suunnilleen painoindeksissä 16,5-17, koska hän on todella laiha. Ja hän sanoi, että on kyllä painoindeksin alarajoilla, muttei alipainossa. Vieläkin ihmettelen  valehteliko, ei voi olla totta, hänhän on ihan superlaiha ja maksaisin mitä vaan tuosta vartalosta! Ihmiset, joita en ole missään nimessä pitänyt ylipainoisina ("Noh, siis eihän hän nyt mitenkään ole lihava, tuosta muutama kilo pois niin ois just täydellisessä painossa") ovatkin sitten ylipainoisia. Tämä viimeistään osoittaa kieroutuneisuuteni omaan painooni: näen normaalipainon alarajoilla (mitä itse juuri olen) olevat ihmiset todella laihoina ja hoikkina, ja taas pikkuisen ylipainoiset ovat mielestäni sillä tasolla, että muutaman kilon voisi tiputtaa. Minkä ristiriidan tämä tuo siihen, että mielestäni minä voisin sen "muutaman kilon tiputtaa" ja olla sitten sopiva? Ei, ei ei. Kieltäydyn nyt, juuri nyt, olemasta niin typerä.

Otan korsettinyöritystatuointini, kunhan on rahaa. Koska minussa ei ole kiloakaan liikaa.

torstai 4. syyskuuta 2014

Taukoa

IMG_6397

Deadlineja, laskareita, luentoja, töitä - nyt on kiireitä. Blogi pysyy toistaiseksi vielä hetken hiljaisena, sillä mulla ei kirjaimellisesti ole aikaa edes nukkua kunnolla. Kuitenkin, elämä hymyilee taas, kuten aurinkokin paistaa tuolla kuvassa Exactumin katolla. Tietojenkäsittelytieteen opintojen aloittaminen järjestää elämänrytmini aivan uudelleen ja hetki menee, ennen kuin saan aikaa tehdä mitään muuta - esim. siivoaminen tai matkakortin päivitys pitää erikseen suunnitella kalenteriin, että sen ehtii. Palaan, mutta nyt en ala väkisin vääntämään huonoa laatua kiireessä.

Mitäs sitten ois? JYM, MaTu, OhPe, JTKT, Lapio, mitäs kaikkia mulla tässä on päällekäin... Fuksin pitäisi pitää hauskaakin, kiire on kova! Eihän tässä ehdi edes Facebookiaan lukea, saati mitään muutakaan. Mutta mikä tärkeintä, viihdyn.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kesä on pienempi kuin kolme

IMG_6275

Ah, tätä yötyöläisen iloa. Pystyn vihdoin ottamaan aurinkoa, koska en istu kaikkia arkipäiviä toimistossa. Ja minuunhan se aurinko tarttuu helposti, kuten kuvasta näkee. Aika lailla samat määrät aurinkoa ollaan kiskottu tänä kesänä ja tuolla vierustoverillakin on ihan selkeät rusketusrajat.

Postaan nykyään loppuneista tuotteista yleensä vasta vuoden lopussa suurena yhteenvetona, mutta tästä piti postata jo nyt:

IMG_6289

Loppuun kulutettu aurinkorasva! Koskahan tätä on viimeksi tapahtunut! Tykkäsin tuosta Biothermista, tuoksui hyvältä, levittyi ihan mukavasti ja toimi niissä kaikissa kohdissa, joihin sitä laitoin. Totta kai älykkäänä ihmisenä en aina ole laittanut ja on tullut syöpäriskiäkin kasvatettua tässä parilla palamisella.
Note to self ensi kesälle: Suomenkin toukokuussa aurinkoon nukahtaminen ilman minkäänlaista pohjarusketusta saa jopa minun ihoni hilseilemään, vaikka en hirvittävän pahasti palanutkaan.
Note to self 2: On äärimmäisen epä-älykästä jättää selkä rasvaamatta Kreikassa ja rasvata kaikki muut kehon osat. No kun se nyt vaan unohtui/jäi/muita tekosyitä. Siinä palaakin sitten selkä jo ihan niin, että se jopa sattuukin ja menee pienille vesikelloille. En ole koskaan palanut niin pahasti. Tervetuloa ryppyinen iho ja melanooma.

IMG_6282

Hietsun uimaranta. Rakkautta parin kilometrin kävelymatkan päässä kotiovelta. Kuvanottopäivänä 21.7. siellä oli jopa joku ihan ihmeellinen vesisuihkumoottorisysteemihärveli, jolla joku ihminen teki voltteja ilmassa. En ollut ennen nähnyt moista. Monet kokevat Hietsun ihmispaljouden huonona asiana, minä taas tykkään siitä, että siellä voi tuntea olevansa vähän niin kuin jossain Suomen ulkopuolella. Uusi kahvilakin on oikein kiva. Okei, yhdestä asiasta mä en tykkää: aivan vierestä juoksevat lapset, jotka pöllyttävät hiekkaa silmiin. Mutta pikkuasia, tykkään silti yleensä enemmän olla tuolla kuin jossain järven rannalla. Tämä on osa tätä minun Helsinki-rakkauttani.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Minun Helsinkini - osa 2

IMG_5967

Aloitetaan sieltä Hotelli Tornista, mihin viime kerralla jäätiin. Tästä ekaan osaan. Napsin muutaman kuvan kattoterassilta Ateljee Barista.

IMG_5974
Kartellin tuolit onnistuivat näyttämään vahingossa aurinkolaseilta.

IMG_5963

Miten siellä taas paistoi aurinko, tällä kurjalla kelilläkin? Ja ei, en ole yhteistyössä Tornin kanssa millään tavoin, rakastan sitä paikkaa muuten vaan.

IMG_5977

Naistenvessa. Se sijaitsee kerrosta alempana, näkymät kahteen ilmansuuntaan. No, onhan tuo kaikille tuttu, Levottomat-elokuvasta ainakin.

IMG_5970

Tuo vihreä alue tuossa on Ruttopuisto, kauniimmalta nimeltään Vanha Kirkkopuisto. Helsinki on loppujen lopuksi aika vihreä, vaikka sitä ei täällä asuessaan oikein näekään, kun on tottunut pienempiin paikkakuntiin, joissa on paljon vehreämpää. Vasta kun teksasilainen kaverini muutti Suomeen ja hehkutti joka väliin Helsingin vehreyttä, tajusin, että onhan täällä nyt itse asiassa kohtuullisen paljon viheralueita ja istutuksia. Sitä ehkä tarvitsee toisen kertomaan jotain, mille itse tulee sokeaksi.

IMG_7499

Ruttopuisto on hyvin yleinen pussikaljapuisto, kuten Koffarikin, mutta mikäs siinä. Eipähän katso kukaan pahalla mun pussilonkeroani, jollaisen mieluusti viereeni otan aurinkoisella säällä. Tai pari. Tai pari lonkeroa ja vähän viiniä. Tai no, unohtakaa ne määrät. Samoin kuin Koffarissa, täälläkin voi vetää bikinit päällä hellesäällä. Helsingissä se ei ole mitenkään outoa tai kiellettyä. Suora näköyhteys Bulevardille ehkä tekee tästä vähän huonomman siihen tarkoitukseen, mutta kyllä tuollakin aurinkoa otetaan. Minä valitsen sen Koffarin siihen ennemmin, se on myös viitisen korttelia lähempänä. :D Syksyisin Ruttis on täynnä haalaripukuisia ihmisiä, täällä on monen oppilaitoksen fuksiaisrasteja. Taitaapa olla sama edessä 8 vuoden jälkeen taas minulla syyskuussa. Jaa miten niin fuksisyksyään ei koskaan saa takaisin? Mä aion nähdä kaiken taas yhtä uutena, innostavana ja ihmeellisenä.

IMG_7480

Eihän niitä istutuksia talvisin ole, mutta nyt niitä on kyllä joka kadunkulmassa. Nämä pinkit... ööö.. kukatietää... no minä en ole kukkatietäjä... kukat, nämä ovat Lönnrotinkadulta.

IMG_7477

Ne ovat tuosta vierestä. Tämäkin hotelli, katsokaa nyt, nätti kuin mikä. En ole valitettavasti koskaan käynyt sisällä.

IMG_7486

Valitin Ateenan graffitimäärästä. Onhan niitä Helsingissäkin, mutta keskustassa silti mielestäni hyvin vähän, erityisesti verrattuna Ateenaan. En ole koskaan kokenut, että niitä olisi täällä häiritsevän paljon. Sehän toki riippuu ihan siitä, missä päin asuu, mutta keskusta pidetään aika siistinä. Ateenasta tullessa huomaa arvostavansa tällaisiakin pikkujuttuja, vaikka toki ulkomaillakin on ihanaa käydä, töhryistä huolimatta. Kyseinen Lönnrotinkadun talo Hietalahden kauppahallin takana on muuten käsittääkseni purku-uhan alla. Tai ainakin viereiset, jollei koko kompleksi.

Vaikka Helsinki on sekoitus uutta ja vanhaa vierekkäin, täällä on paljon kivaa arkkitehtuuria.

IMG_7374
Bulevardilta

IMG_7384
Bulevardilta

IMG_7392
Etelä-Esplanadilta

IMG_7398

Ravintola Kappeli Esplanadilla. Taas näitä, joissa tulee käytyä vähemmän (lue: en kai koskaan), koska koko Esplanadi on minulle todella turistipainotteinen.

IMG_7439
Aleksanterinkadulta

IMG_7451

Uusi ylioppilastalo. Tämä on paikka, joka on jäänyt minulle hyvin vieraaksi, koska ainejärjestöllämme ja osakunnallamme on omat tilat muualla. Uudella järjestetään paljon kaikkea kyllä, lienee tämäkin tuleva tutummaksi uuden koulun myötä.

Kauppakeskuksia on paljon, isoja ja pieniä. Pienempänä rakastin Itäkeskusta, nykyistä Itistä, mutta harvemmin sinne vartin metromatkan päähän tulee suunnattua, kun kaikki sieltä löytyvä löytyy keskustastakin.

IMG_7433

Kluuvista löytyy mm. Inglot. Hirveästi muuta minua kiinnostavaa siellä ei olekaan, mutta se Inglot. Aiemmin täytyi mennä Espoon Selloon tai Vantaan Jumboon Inglotin liikkeeseen, nykyään se löytyy Kluuvista. Samoin näköjään myös Itiksestä. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta löytyy vain yksi Inglotin liike, Raisiosta.

IMG_7436

Galleria Esplanadista löytyy kosmetiikan puolelta Kiehl'sin ja L'Occitanen omat liikkeet. Minun mielestäni siellä oli myös Face Stockholmin liike, mutta eipä näy enää Suomessa omaa liikettä merkillä olevan. Harmi.

IMG_7454

Sokosta vastapäätä löytyy Forum, joka lienee kaikille tuttu. Forumissa ja Kampissa on osittain samoja liikkeitä, yleensä tulee kierrettyä molemmat kun toisesta puuttuu jotain, mitä toisessa on. Forumissa on The Body Shop, Kicks (tosin tykkään jostain syystä Makkaratalon Kicksistä enemmän), Yves Rocher, erinomainen alusvaateliike Funky Lady, useita korukauppoja ja ties mitä ketjuliikkeitä. Verrattuna johonkin Galleria Esplanadiin Forum on edullisten liikkeiden paikka. Forum on vastikään uudistunut aika paljon ja kohentanut ilmettään erityisesti yläkerran osalta. Näkee, että en ole shoppaillut viime aikoina ihan hirveästi, sillä olin aika pää pyörällä kun siellä viimeksi kävin.

IMG_7456

Jos sataa, ulos ei tarvitse mennä. Steissiltä pääsee tunnelia pitkin Forumiin, Forumista Kamppiin. Kampista löytyy mm. lisää koruliikkeitä, myös ihan kiva alusvaateliike Change, Guess, Mango, kasa muita ketjuliikkeitä, suuri K-ruokakauppa laajalla valikoimalla ja hyvillä aukioloajoilla sekä nuoremmille suunnatusta vitoskerroksesta vähän erilaisempaa kamaa vaikka Morticiasta ja Cybershopista. Kampin kauppakeskus avattiin juuri silloin, kun muutin Helsinkiin pysyvästi.

IMG_7447

Stockmann on kuitenkin se kosmetiikkashoppailijan taivas. Stocka myy mm. Giorgio Armanin meikkejä, MAC:iä, Bobbi Brownia ja muuta sellaista, mitä ei muualta löydy. Tuo on se kello, jonka alla tavataan, kun tavataan kellon alla. Puoli kuudelta juhannusaamuna kukaan ei ollut tapaamassa ketään. Tapasin kellon alla Heidin joskus aikanaan pikaisesti ostaessani häneltä Diorin käytetyn viisikon ja fläsärinä ekasta tapaamisestamme treffasimme taas tuossa hetki sitten siellä. Tuossa on oikein hyvä tavata.

IMG_7471

Tennispalatsin elokuvateatterin ykkössali oli Hämeenlinnasta muuttaneelle jotain käsittämättömän suurta. Kävin siellä ensimmäisen kerran vielä Hämeenlinnassa asuessani, katsomassa Narnian. Jösses, että se oli iso. Tennarin toisella puolella on erinomainen ja kohtuuhintainen cocktailbaari Shaker, jota suosittelen kovasti. Hyvällä säkällä näet, kun pullot lentävät, Shakerissä on töissä flairtendingin hallitsevia baarimikkoja.

Työpaikkoja Helsingistä löytyy. Olen ollut töissä lähes tauotta koko täällä asumiseni ajan. Jos ei Helsingistä, sitten läheltä. Vantaalla vietin töissä yli kolme vuotta.

Vanha työhuoneeni

Haikeilen backstagella
Ensimmäisen työpaikkani Rocktownin hautajaisista bäkkäriltä. Olin töissä siinä baarissa koko sen historian.

Nykyinen työpaikkani. Johan on ollut himo ylitäyttää pelimerkit joskus.

Jatketaan tästä taas ensi kerralla. Ei minun Helsinkini tähän lopu, täällä on niin paljon kaikkea rakastamaani.