Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. syyskuuta 2015

Messulippujen voittajat


I love me -messuille lipun voittivat nimimerkit Sanski ja Riitta T. Olkaa yhteydessä minuun, tarvitsen postiosoitteenne, jotta saan sen toimitettua Messukeskukselle. Sähköpostia voi laittaa osoitteeseen girlwithoutapearlearring [ät] hotmail.com. Onnea voittajille!

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Messulippuarvonta!

Viime vuonna olin syksyllä blogitauolla, mutta muuten olen kirjoittanut syksyn I love me -messuista (aka kaunusmessuista) ihan helkutisti. Kuvien määrät ovat olleet toista tuhatta per messuviikonloppu, olen nauttinut messuista suunnattomasti. Kuvien käsittelyyn ja messupostausten tekoon on mennyt aikaa, mutta toisaalta olen nauttinut messuista ja paljon. Tänä vuonna sain vihdoin messubloggaajalipun, joten minun ei tarvitse itse maksaa lippujani. Phöh, olisin minä muutenkin messuille tullut, mutta on se kiva, ettei aina tarvitse maksaa itse. Mutta mikä parasta: lisäksi sain kaksi lippua arvottavaksi lukijoiden kesken! Messupostaukseni aiemmilta vuosilta löydät tagin kauneusmessut alta. Arvon yhteensä kaksi lippua, kahdelle eri osallistujalle.

IMG_1991
Kauneusmessut 2012. Ei ole rietas kuva, riettaus on katsojan silmässä!

Ja sitten ne säännöt:

Koska arvonta on tarkoitettu blogini lukijoille, osallistua voit joko:

a) kommentoimalla tähän postaukseen rekisteröityneenä Blogger-lukijana (jätä myös sähköpostiosoitteesi kommenttiin tai laita se minulle osoitteeseen girlwithoutapearlearring miuku-maukumerkki hotmail.com)

tai

b) tykkäämällä Tyttö ilman helmikorvakorua -FB-sivusta (otan sinuun yhteyttä FB:ssä silloin, salli siis viestit muiltakin kuin kavereilta)

tai

c) seuraamalla Instagram-tiliäni, @tyttoilmanhelmikorvakorua (ilmoitan voitosta tällöin täggäämällä sinut Instagram-kuvaani, seuraa tiliäni ja ilmoituksiasi! Ilmoita tämän postauksen kommentissa tilisi nimi.)

Tämän lisäksi sinun tulee kommentoida tähän postaukseen ja kertoa, millä edellämainituista tavoista seuraat blogiani ja osallistut arvontaan. Jos seuraat vain Blogger-lukijana, saat yhden arvan. Jos seuraat sekä Bloggerissa että Instagramissa, saat kaksi arpaa - ja niin edelleen. Maksimimäärä arpalipuissa on siis 3 (Blogger-lukijuus, FB-tykkäys, IG-seuranta).

Arvonnan hoidan random.orgilla, arvonta päättyy 22.9. klo 13.37.

Messukeskus postittaa liput suoraan voittajille, kunhan olen arponut voittajat.

torstai 18. kesäkuuta 2015

L'Anzaa, vesivahinkoa ja arvonnan voittaja

Täällä on menty härdelliä. Blogipostauksiin ei ole ollut aikaa, koska loma meni puhtaasti nukkuessa, sairastaessa, pääsykokeissa ja vesivahinkoa ihmetellessä. Vettä ei onneksi tullut paljoa, kosteusmittausten tulokset eivät ole vieläkään selvillä. Seinä avattiin, olihan tämä jo toinen kerta, kun vettä tuli keittiön katosta. Sieltä paljastui sortunut ilmastointihormi (en oo hirveen nuuka sisäilmassa, mut ei ihme että täällä on ollut ilmastointi heikko) ja itse vuotokohta.



Tämmöinen näky tällä hetkellä keittiössä. Tietenkin kaikki keittiön kaapin tavarat ovat ikkunalaudalla, kun en lattiallekaan viitsinyt jättää. Siellä ne ovat kivasti parhaalla blogikuvauspaikallani, juuri kun sain sen tyhjennettyä muuton aikana kertyneistä tavaroista.

No, elämä jatkuu, onhan noita kuvia jonossa. Aloitetaan L'Anzan värjättyjen hiusten tuotteista. Olin merkin tilaisuudessa maahantuojalla ja pyysinkin testiin joitain minulle tällä hetkellä tarpeellisia tuotteita.

IMG_8905

Healing ColorCare -sarjan shampoo oli pakko saada. Minulla on ollut aiemmin sarjan silottava shampoo, josta tykkäsin. Nyt kun hiusväri on shokkipinkki, värin ylläpito on tarkkaa. Käytän lähes poikkeuksetta vain sulfaatittomia värinsuojashampoita nyt. Testijakson aikana olen kerran käyttänyt toista shampoota, muuten tätä, ja pullo alkaa olemaan kohta tyhjä. Väri on pysynyt oikein nätisti. Pesuteho tässä ei ole kummoinen, joudun vaahdottamaan kahdesti, mutta tähän olen tottunut sulfaatittomien värinsuojatuotteiden kanssa ja tätä odotinkin. Väri on pysynyt nättinä, sitä irtosi merkittävä määrä silloin, kun käytin erästä toista shampoota tässä välissä sen kerran. Tämä tuote toimii minulla tarkoitukseensa erinomaisesti, joskin pesuväli pitää pitää aika lyhyenä.

IMG_8912

Saman sarjan Trauma Treatment -tehohoito kuulosti oikein minun jutultani. Tuotteessa ei ollut mitään vikaa, mutta se ei ole parhaimpia kokeilemiani tuotteita - olisin kaivannut paksua, jo heti suihkussa taikoja tekevää silikonikoostumusta, mutta koostumus oli vähän turhan kevyt. Varmasti käy aika hyvin kaikille perushiuslaaduille, omani ovat värjätyn lisäksi vielä luonnostaan karheat, kihartuvat ja pörröiset. En ostaisi itse tämän kokeilun perusteella, koska tykkään volyymittomasta, litistävästä sileydestä. Hiukset kyllä oli tuotteen jälkeen helppo harjata, en kaivannut edes välttämättä selvitys-/hoitosuihketta. Ihan jees, mutta minulle on parempiakin.

IMG_8918

Vielä samaa sarjaa: Magic Bullet -suihke, jota olen käyttänyt kevyenä selvityssuihkeena. Sitä se juuri onkin, sopii letityksen alle suihkun jälkeen, mutta en minä hiuksia silloinkaan välttämättä ilman selvityssuihketta lähde harjaamaan. Kuitenkaan tämä ei ole sellainen varsinainen hiuksia suoristava ja voimakkaan silottava tuote, vaan kevyt sillä tavalla, että ne lettikiharat pysyvät minulla hyvin. Jos lähden suoristamaan hiuksiani, käytän tuhdimpia työkaluja. Magic Bullet on ollut kovassa käytössä. Yliannostuksen vaaraa en ole havainnut, koska se keveys.

IMG_9021

Kävinpä tuossa postissa. Sinnekin oli kerääntynyt kasa paketteja kiireen keskellä, näistä lisää, kunhan ehdin. Lancômen Bi-Facil ja Ritualsin kuorinta ovat omia pakko-ostoksiani loppuneiden tilalle (mulla ei ollut enää yhtään silmämeikinpoistoaineita tai vartalonkuorintoja!!) mutta muut ovat blogin kautta saatuja (Jamela, Avon, NailCity). Huh huh ja kahden blogimiitin tavaratkin vielä kuvaamattakin. No, en valita, kivaahan tämä testailu on!

Ja sitten, arvonnan voittaja. En olekaan kuin puolitoista kuukautta myöhässä kevätarvontani voittajan julkistamisesta... Pahvilaatikko palkintoineen hautautui tuonne muuttohässäköiden alle, löysin sen. Kukaan ei ollut kysellyt ja minä tollo olin unohtanut sen. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Random.org arpoi voittajan, nimimerkki Siili. Laitan sähköpostia voittajalle juuri!


L'Anzat ja postissa tulleet jutut (kahta lukuunottamatta) on saatu blogiin testattavaksi.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Sitä sun tätä, vie pois!

Tajusin, etten ole pitkään aikaan arponut mitään blogissa. Ehkä nyt olisi aika! Kasasin pois annettavien kosmetiikkatuotteiden laatikostani kasan käyttämättömiä juttuja, jotka ovat tulleet minulle pääosin blogin kautta. Osa ei ole vaan mitenkään minun juttuni, osa on tuplakappaleita, osa ei sovi minulle väärän hiuslaadun tms. takia. En myy blogia varten lähetettyjä tuotteita, koska en ota tuloja blogistani, joten nämä lähtevät nyt sitten ihan vaan arpoen pois.

Siis, koko satsi yhdelle onnekkaalle.

IMG_0180

Tässä on vaikka mitä. Muotovaahto, tekstuurisuihke, hiuspuuteria, luomivärejä, huulipuna, huulikiiltoja, pari ripsiväriä, kevään uutuuslakkoja, Lancômen kiiltopuna, geelilakka, pari kajalia, strassikivihiuspanta, huulirasvaa, hiuspinnejä, CC-puuteri. No, kaikki kuvassa näkyvä, tuoreita kukkia tai ikkunasta pilkottavia naapurin polkupyöriä en kuitenkaan lähetä mukana. :P Kuten jo mainittua, kaikki siis avaamattomia ja testaamattomia.

Osallistua voi jättämällä kommentin tähän postaukseen. Jos et kommentoi Google-profiilisi kautta, keksi itsellesi nimimerkki. Arvonta kestää huhtikuun loppuun. Vappupäivänä darrassa, uudessa nousussa Ullanlinnanmäellä tai onnekkaan selvin päin on jo liian myöhäistä. Kommentissa tulee joko olla sähköpostiosoite tai sitten jätän osallistujan omalle vastuulle seurata blogiani ja ilmoittaa osoitteensa minulle, kun julkaisen voittajan toukokuun alussa. Toimitan palkinnon vain Suomeen.

Onnea arvontaan!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Arvonnan voittaja


Blogistani en rahaa saa, mutta tällä kertaa asiaan tuli pieni poikkeus. Hill+Knowlton nimittäin lähetti Veikkauksen joulukorttiarvat kiitoksena pikkujouluvierailusta.


Rikastuin 5 euroa, mutta ne itse asiassa menevätkin sitten saman tien edellisen arvontani postimaksuja kattamaan. Arvonnan voitti random.orgin avustuksella nimimerkki mevid. Voittajalle on lähetetty sähköpostia!

maanantai 21. lokakuuta 2013

600. postaus ja arvonta sen kunniaksi

Hetkeen ei ole ollutkaan arvontaa, joten josko sitä sellaisen taas pistäisi pystyyn. Tekosyynä tällä kertaa blogin 600. postaus. Palkinnot ovat osin blogin kautta minulle päätyneitä, käyttämättömiä ja uusia mutta jostain syystä sellaisia, mille minulla ei ole käyttöä. Kynsilakat taas olen ostanut arvontaa varten itse. Koko helahoito lähtee yhdelle onnekkaalle. Palkintona ovat seuraavat tuotteet:


CND Effects -kynsilakka sävyssä Lavender Pearl. Tarkoitettu toisen lakan päälle efektilakaksi. Minulla on näitä itselläni kaksi ennestään.
Nubarin lakka minikoossa, sävyssä Reclaim. Itseltäni löytyy täysikokoinen, mutta tämä mini huusi messupöydässä niin, että se viimeinen kappale sieltä oli pakko ostaa. Vihreä hologrammisävy.
Spa Ritualin kynsilakka sävyssä Electrum, oliivinvihreä/kultainen. Vegaaninen ja eläinkokeeton, tykkään merkistä siksi erityisesti.


Kentin tupeerausharja. Kent on brittimerkki, joka tekee harjoja siellä myös kuninkaalliselle perheelle. Tämä kyseinen toimii kuulemma hyvin siihen, mihin se on tarkoitettukin, mutta itselläni ei kokemusta, sillä en tupeeraa hiuksiani about koskaan. Parempi jonkun muun kotona kuin minulla, jolla sotkunutturan tupeerauskin sujuu ilman harjaa tai edes hiuslakkaa.


Biozellin Color Mask valitsemassasi sävyssä, joka ei kuitenkaan ole musta. :) Musta menee minulle testiin itselleni, lopuista voi voittaja valita haluamansa sävyn. Vaihtoehdot ovat Mandarin, Chili Pepper, Cappucino, Raspberry, Plum, Chocolate tai Silver. Biozellin sivuilla lisää näistä tuotteista ja siitä, minkä väriselle hiukselle mikäkin on sopiva.


Spa-merkki Espan matkakokoiset kylpyöljy ja vartaloöljy suloisessa lahjapaketissaan. Tämän lahjapaketin nimi on A Little Box of Calm ja se on ajateltu tuoksumaailmaltaan rentouttavaksi setiksi pieneen koti-spa-hetkeen.

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. Laita kommenttiisi myös, minkä sävyn haluat Color Maskeista. Jos et kommentoi Google-profiilin kautta, keksi itsellesi nimimerkki. Sähköpostiosoite on valinnainen, voit jättää sen antamattakin. Jos et jätä kommenttisi yhteyteen sähköpostiosoitetta, muista kuitenkin käydä blogissa arvonta-ajan päätyttyä tarkistamassa, tuliko voitto sinulle. Jos voittajasta ei kuulu muutamaan päivään, suoritan uuden arvonnan.

Arvonta päättyy kuun lopussa, eli siis 1.11.2013 tai myöhemmin jätetyt kommentit eivät osallistu arvontaan.

Onnea arvontaan!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Cuccio-kynnet ja Clarins-arvonnan voittaja


Yleensä roudaan kynsistudioon rakennekynsien huollon yhteyteen mukaan jonkun oman kynsilakkani. Tällä kertaa jouduimme vaihtamaan sovittua aikaa lyhyellä varoitusajalla, joten minulla ei ollut omaa lakkaa mukana. Koska kynsimuotoilijani Ludmila tuntee minut niin hyvin, hän osasi heti ensimmäisenä esittää minulle vaihtoehdoksi tätä lakkaa, koska sävy näytti minulta. Kyseessä on Cuccion sävy Nantucket Navy.

Cuccio on minulle täysin tuntematon merkki, mutta ainakin Cosmerya myy merkkiä Suomessa.


Nantucket Navy on jännä lakka, en oikein sanoisi tätä miksikään duochromeksi tai muuksi, mutta eri valoissa siitä saa eri ulottuvuuksia. Suurimman osan ajasta se on kylmän sinisen harmaa, grafiitinharmaa, mutta siitä saa lähes valossa kuin valossa todella selkeän sinisen puolen mukaan - ylempi kuva päivänvalossa, tuolta se näyttää suurimman osan ajasta. Paljon, paljon sinisempi kuin Cuccion sivuilla oleva kuva. Toisaalta taas lakka taittaa aavistuksen liilaan/sinipunaiseen joissain valoissa. Alemmassa sähkövalokuvassa hieman tuota vaikeasti kuvattavaa punertavaa efektiä.

Valitettavasti tämä lakka alkoi kulua kärjistä nopeammin kuin lakkaukseni yleensä, mutta tuo saattoi johtua myös kynsimuotoilijani käyttämästä päällyslakasta, joka ei ollut sama kuin yleensä. En pysty siis sanomaan, oliko tämä tosiaan jotenkin huonommin kestävä kuin muut lakkani, tällä tavalla yhdellä kokeilukerralla.



Ja sitten se Clarins-arvonta! Arvonnan voitti Salla. Kommentti kertoo kesän parhaan hetkesi olleen, kun parhaan ystävän kanssa lähdettiin ihan kaksistaan keskelle metsää sähköttömään mökkiin viettämään laatuaikaa. Et laittanut sähköpostiosoitettasi - käykö, että käytän tuota, jonka löysin blogisi kautta? Voit myös itse laittaa minulle sähköpostilla paketin postitusosoitteen mailiini girlwithoutapearlearring miukumauku hotmail.com.

Onnea voittajalle!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Clarins Instant Smooth Crystal Lip Balm ja Clarins-arvonta

sävyt 05, 07 ja 08

Clarinsin kesäkokoelmassa oli tänäkin vuonna Instant Smooth Lip Balmeja. Näissä erikoista on se, että huulipunassa on kaksi eriväristä kerrosta: sisemmässä itse huulipunamainen pigmentti ja ulommassa kiilto. "The colour of a lipstick, the transparency of a gloss and the comfort of a balm," mainostaa Clarins.

sävyt 08, 07 ja 05

Sain maahantuojalta Splendours-kesäkokoelman neljästä sävystä kolme, sävyt 05 Crystal Rose, 07 Crystal Gold Plum ja 08 Crystal Berry.


Suosikikseni muodostui sävy 08, Crystal Berry.



Instant Smooth Crystal Lip Balm on jotain kiiltopunan, sävytetyn huulivoiteet ja huulikiillon väliltä. Kerrostamalla saa lisää pigmenttiä, mutta sävy on kuitenkin hyvin läpikuultava. Sävy 08 oli hieman haastava saada levittymään tasaiseksi kuvaa varten, mutta pientä epätasaisuutta ei luonnossa huomaa. Crystal Berry on nimensä mukaisesti tuollainen kylmä marjanpunainen. Vaikka ulkokerros punassa on sininen, sinistä väri siitä ei tule.


Kesto ei ole normaalin huulipunan tasoa, mutta näitä voi helposti lisäillä päivän mittaan. Rajauksia ei tarvita. Parhaan tuloksen saa käyttämällä huulipunasivellintä huulten reunoja maalatessa, mutta välttämätön se ei näin läpikuultavassa tuotteessa ole.


Myös sävy 05 Crystal Rose oli mieleeni, vaaleampi ja pinkimpi kuin 08 ja hieman helpommin tasaisemmin levittyvä.

Nämä ovat mielestäni selvästi arkipunia. Olenkin tuota 08-sävyä arkenakin käyttänyt, vaikka se on noista kahdesta tummempi. Arkipunani pitää olla helposti lisättävä ja sillä tavalla nopea, ettei siinä tarvita rajauksia. Siihen tuote on oikein hyvä.

Sävyä 07, Crystal Gold Plum, en edes kokeillut, sillä se oli liian rusehtava minulle. Swatch-kuvan siitä näkee vaikka täällä.


Splendours-kokoelmassa oli myös toinen tuote, jolle en itselläni löytänyt käyttöä, joten nämä kaksi lähtevät arvontaan.

Palkintona on Instant Smooth Crystal Lip Balm sävyssä 08 Crystal Gold Plum sekä Splendours-kokoelman Shimmer Body Oil.

Shimmer Body Oil on vartaloöljy, joka antaa iholle kimallusta, kosteutta ja tuoksun. En osaa käyttää vartaloöljyjä, etenkään kimaltavia sellaisia, joten tämän oikea paikka on jossain muualla kuin minulla.

Molemmat tuotteet ovat luonnollisestikin käyttämättömiä ja avattu pakkauksesta vain kuvaamista varten.


Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. Jos et kommentoi Google-profiilisi kautta, keksi itsellesi nimimerkki. Kerro vastauksessasi, mikä on tähän mennessä ollut paras hetkesi kesällä 2013. Aikaa osallistua on kuun loppuun asti, 31.8.2013 keskiyöhön saakka. Arvon voittajan random.orgin avulla ja ilmoitan sen täällä blogissa sen jälkeen. Mikäli et laita kommenttiin sähköpostiosoitettasi, muista tsekkailla blogiani syyskuun alussa, jotta saan voittajaan yhteyden. Jos voittajasta ei kuulu viikkoon mitään, arvon uusiksi.

Postitan palkinnon vain Suomeen.


Tuotteet on saatu blogin kautta.

torstai 8. elokuuta 2013

Aussie 3 Minute Miracle Street Art Limited Edition


Viime kesänä Aussie puki tuttuja tuotteitaan uuteen kuosiin, samoin on tehty myös tänä kesänä. Kesän limited edition -pulloja tehtiin tällä kertaa kolmesta eri 3 Minute Miracle -tehohoidosta. Frizz Remedy, Reconstructor ja Colour Mate saivat kesäksi uudet Street Art -puvut. Minun silmääni nuo miellyttävät paljon enemmän kuin edellisvuotiset, vaikka harvempi minua varmaan on nähnyt kannujen kanssa notkumassa sillankupeessa, junaradan varrella, Myrtsin tai Korson parkkihalleissa tai muuallakaan. Musta ei nyt saada seuraavaa Banksyä millään ja vaatimattomampi katutaide ei ole mun juttuni, joten tyydyttäköön tämän blogin katutaidepuolella ihan tähän Aussien täysin lailliseen street art -promomatskuun.

Tee näin. Älä kierrä yrittäen avata korkkia, kuten meikäläinen aikoinaan.

3 Minute Miracle -tehohoidot ovat siis tarkoitettu käytettäväksi hoitoaineen jälkeen. Frizz Remedy on Aussien kuvauksen mukaan kosteuttaja ja taltuttaja pörröisille hiuksille, Reconstructor pelastaja kuiville ja vahingoittuneille hiuksille ja Colour Mate tietysti värjätyille hiuksille.

Minusta teholtaan kaikki nämä kolme ovat aika samaa luokkaa, vaikka testailin eri shampoo-hoitoainekomboilla. Osittain siksi postauksessa on kestänytkin niin kauan - en ole oikein löytänyt näistä tarkempia eroja, tuoksua lukuunottamatta. Jokainen hoitoaine näistä on sellainen, että se sopii minulla parhaiten suoristetun hiuksen pohjalle, ei niinkään siihen toiseen yleisimpään kampaukseeni eli lettikiharaan. Kuitenkin, jokainen toimii myös jotenkuten lettikiharan pohjalla, jos käyttää pelkkää tätä, ilman tavallista hoitoainetta eli sen sijasta. Kiharasta ei tule kyllä silloin kovin intensiivinen, mutta käy se siihenkin jotenkin. Siispä, uskallan suositella mitä tahansa näistä suoristuksen pohjalle, mutta kihartamis-/volyymimielessä vähemmän stydimpikin hoitoaine riittää. Tämähän on tosiaan tehohoidoksi ajateltu, ei välttämättä siihen päivittäiseen käyttöön. En muuten pörrötukkana itse pistäisi pahakseni vaikka nämä olisivat vielä silikonipommimaisempia, todella suoristavaan käyttöön tarkoitettuja.

No, kaikkien teho on minusta abouttiarallaa samaa luokkaa, miten laitan näitä järjestykseen? Nyt jää ihan oikeasti painavimmaksi seikaksi tuoksu. Colour Mate tuoksuu hieman muoviselta. Minusta hyvältä kuitenkin, mutta vähän muoviselta, kun pitää kahteen muuhun verrata. Reconstructorissakin on jännä, hedelmäinen tuoksu, mutta vähän jotenkin liian... hmm, no ei nyt just se mun rakkaus. Paljon parempi kuitenkin kuin Colour Matessa. Frizz Remedy taas tuoksuu jotenkin paljolti samalta kuin Reconstructor. Voittajiksi jäävät Frizz Remedy ja Reconstructor, jaetulla ykkössijalla.

Aussien tuoksuista all-time-favourite mulle on ollut Miracle Moist, jonka tuoksua rakastan yli kaiken, erityisesti shampoossa, jossa se tuoksu oli voimakkaampi ja parempi. Näyttäisi siltä, että sille ei ole Suomessa omaa kolmen minuutin tehohoitoa. Googlasin ja tutkin, mutta en saanut selvää, mihin Aussien linjaan Reconstructor oikeasti kuuluu. Se näyttäisi kuuluvan Suomen sivujen perusteella sekä Colour Mate että Miracle Moist -linjoihin. Mitä ihmettä? Brittisivujen mukaan taas Colour Matella on ihan oma kolmen minuutin hoitonsa, toisin kuin Suomen sivuilla. Ja kun minulla on käsissäni Suomessa myytävä Colour Maten kolmen minuutin hoitoaine, miten Reconstructor voisi olla myös sen linjan tehohoito? Mä haluan Miracle Moistin hajusteilla hajustettua tehohoitonuuskutusta!! Toimintahäiriö! Kääk!


Niin, asiaan. 3 Minute Miracle -tehohoidot kustantavat noin 13,50 euroa per 250 ml puteli ja niitä saa ainakin Sokokselta, Stockalta ja Anttilasta. Aussien tuoksut ovat minusta sellaisia, että niitä kannattaa nuuskutella ennen ostopäätöstä. Tuoksut voivat olla joko puhdasta rakkautta, vähän äklöjä tai kaikkea siltä väliltä, makutottumuksista riippuen. Aika yleisesti näiden tuoksuista on kyllä tykätty.


Ja sitten! Vielä on kesää jäljellä ja muita ahdistavia kesäbiisejä, joten myös siksi postaan näistä nyt kuitenkin ennen Aussien kilpailun päättymistä.

Aussie nimittäin kutsui rajallisen määrän porukkaa tänä kesänä Summer Heat -klubin etkoille, jossa taiteiltiin katutaidetta. Meikäläisillä oli samaan aikaan kosmetiikkaväen blogimiitti Suomenlinnassa, joten liityimme seuraan vasta illalla Summer Heatissä. Etkojen tapahtumia mm. tässä blogissa. Vaikken mukaan ehtinytkään, kilpailua saa toki lukijoille mainostaa täälläkin. Joten jos haluat tällaisen kolmen tehohoidon setin voittaa, kilpailu Instagramissa on vielä auki jokusen päivän, 16.8. asti. Ideana on äänestää bloggaajien tuotoksia, ohjeet täältä.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

perjantai 15. maaliskuuta 2013

300 Blogger-lukijan arvonta

Kolmesataa lukijaa tuli hetki sitten täyteen Bloggerin Google Friend Connectissa, Käyttäjäraadissa tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua. Tämä on aina pienen juhlan paikka, vaikka blogia voi toki seurata monella muullakin tavalla. Itse tykkään seurata juuri GFC:n kautta blogeja, kommentointi on näppärää ja suurin osa lukemistani blogeista on kuitenkin Bloggerissa.

Niin että arvontaa sitten. Tähän palkintoon on kasattu kaikkea vähän eri puolilta tullutta tavaraa, osa on saatu goodie bageissa tuplakappaleina, osa muita reittejä. Tällaista arvottaisiin yhdelle onnekkaalle:


Laveran hunajakylpyöljy
Goldwellin matkakokoinen Sleek Perfection Thermal Spray Serum -lämpöseerumi
Maybelline Illegal Length -maskara
Lavera Trend Sensitiv Liquid Eyeliner, musta
Avon Plump Pout -huulipuna sävyssä Chili (lienee punainen, en ole avannut muoveistaan :) )
Lumene Illuminating and Smoothing Primer -meikinpohjuste
Ziajan kokeilukokoiset Vuohenmaito- ja Oliivivoiteet
Wet n Wildin Mega Eyes -silmänrajaustussi

Tuotteet ovat luonnollisesti uusia, testaamattomia ja korkkaamattomia.

Koska tällä haluan kiittää Bloggeriin lukijakseni ryhtyneitä ihmisiä, arvontaan voi osallistua vain, mikäli olet lukijani Google Friend Connectin (=käyttäjäraadin) kautta. Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen. Postitan palkinnon vain Suomeen. Jätä kommenttisi sen Google-tilin kautta, jolla olet lukijalistallani. Sähköpostiosoite on suotavaa laittaa kommentin yhteyteen, mutta ei ole pakollista. Muista siinä tapauksessa seurata aktiivisesti postauksiani arvonnan päättyessä, jotta et missaa voittoasi!

Arvonta päättyy 1.4.2013 keskiyöllä, eli 2.4. kommentin jättäneet eivät ehdi enää mukaan.

Onnea arvontaan!

maanantai 18. helmikuuta 2013

Clarins BB-arvonnan voittaja

Random.org arpoi voittajaksi Clarins-arvonnassa Satu. Laitan sähköpostia menemään pikapuoliin.

Ja joo, se edellisen postauksen pakkaus, raotetaan sitä vielä tämän illan aikana. :) Piti jo eilen, mutta jäi tekemättä.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Arviota ja arvontaa: Clarins BB Skin Perfecting Cream

Viime ajat meikkipohja on mennyt yhä kevyempään päin. Ensin kaikkien huulilla olivat mineraalimeikit, sitten tulivat BB:t. BB-buumi on ollut Suomessa vauhdissa koko vuoden 2012. Garnier toi markkinoille länsimaisen, helposti kaupasta saatavan BB:n käsittääkseni Suomessa ensimmäisenä. Tämän jälkeen näitä on tullut vuonna 2012 useita: uusia versioita Garnierista, Rimmel, Maybelline, L'Oréal Nude, L'Oréal Revitalift, IsaDora, Avon, Yves Rocher, No7, Lumene... Muutamat selektiivisetkin merkit ovat tuoneet omia BB-voiteitaan markkinoille. Ainakin Dior, Clinique, MAC ja Estée Lauder tulevat mieleen, mutta näitä selektiivisiä en ole kokeillut - paitsi Lancômea, joka käsittääkseni lähinnä vain vaihtoi rakastamani sävytetyn meikkivoiteen nimen BB:ksi. Clarinsiltakin saatiin nyt helmikuussa BB-voide, BB Skin Perfecting Cream.


Joka kerta BB-voiteista puhuttaessa nousee esiin kysymys siitä, ovatko ne "aitoja." Yksi määrittelee ainoaksi aidoksi BB:ksi 60-luvun Saksassa kehitellyn Schrammekin, toinen taas pitää aitona BB-voiteena toisen sukupolven aasialaisia, hyvin peittäviä voiteita, joilla on laaja kirjo erilaisia hoitavia ominaisuuksia merkistä riippuen. Länsimaiset, vuoden 2012 buumin BB-voiteet on usein rinnastettu sävytettyihin kosteusvoiteisiin. Oli miten oli, itselläni on nyt kokemusta sekä näistä länsimaisista että myös aasialaisista. Olen tykännyt kaikista. Ja samoin tykkään myös sävytetyistä kosteusvoiteista. Olen yhä enemmän valmis kallistumaan sille kannalle, että nämä kaikki ovat mielestäni BB-voiteita, käsitteellä on vain nykyään laajempi sisältö niin, että ero sävytetyn kosteusvoiteen ja BB-voiteen välillä on häilyvä. Länsimaiset BB:t ovat minulle kolmannen sukupolven BB-voiteita - erilaisia, mutta BB-voiteita silti. On kuitenkin hyvä, että ostaja tiedostaa, että BB-käsitteen alle mahtuu laaja spektri tuotteita. Yleensä ihminen, joka on kuullut ylipäätään aasialaisista BB-voiteista, kuvitellakseni ymmärtää tämän.

Clarinsilla tiedostetaan tämä aito/epäaito-keskustelu myös ja tämä tuote on heidän vastauksensa asiaan. Lupaustensa mukaan BB Skin Perfecting Cream on hoitava meikkituote, joka tasoittaa ihon virheellisyyksiä ja virkistää ja suojaa ihoa. Sen luvataan tasoittavan ihon väriä näyttämättä kuitenkaan meikatulta. Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että aasialaiset kokeilemani BB:t jättävät ihon kyllä meikatumman näköisemmäksi kuin länsimaiset, mutta vaikka lopputulos on minusta meikatun näköinen, se on hyvin luonnollinen eikä lainkaan edes niin meikattu kuin kevyellä meikkivoiteella ja puuterilla aikaansaatu lopputulos.

Mainospuheissa luvattu antioksidanttipitoinen kiiviuute löytyy ainesosalistalta. Tässä ja tässä lisää siitä. Samoin sieltä löytyy myös Clarinsin muutenkin käyttämä katafray-uute, josta tietoa löysin perinteisistä INCI-tietokannoistani aika vähäisesti. Itse yleensä koen nuo kasviuuteainesosat monesti lähinnä juttuina, jotka herättävät ihmisten kiinnostuksen. INCI-listan alkupäästä löytyvät isononyl isononanoate tai glyseriini kun eivät kuulosta yhtään niin kiinnostavalta, vaikka ovatkin tehoavia aineita.


Koostumukseltaan Clarinsin BB on pehmeää, voidemaista. Se ei ole yhtä juoksevaa kuin IsaDora, muttei toisaalta yhtä rasvaista kuin Garnierin BB:n perusversio. Clarins levittyy iholle nätisti ilman meikinpohjustetta, jota usein tarvitsen meikkivoiteiden kanssa levittyvyyttä parantamaan. Peittävyys on mielestäni juuri sitä luvattua. Tuote ei ole tarkoitettu peittämään ihon virheitä täydellisesti, mutta kuitenkin se peittää pikkuvirheitä. Omalle iholleni tämä tuote riittää sellaisenaan, en tarvitse peitevoidetta erikseen. Kerrostettavuus on hyvä, ilman, että meikkipohja tuntuisi silti raskaalta. Pinta jää samettiseksi, iho tuntuu koskettaessa jopa hieman puuteriselta. Omalla pintakuivalla sekaihollani Clarinsin BB ei kaipaa päälleen puuteria, ja se on juuri jotain, mitä BB:ltä odotan. BB-voidetta tulee voida käyttää myös yksinään, joskaan mikään ei estä käyttämästä sitä myös puuterin kanssa peittävämpänä meikkipohjana. Tiedän, että monet ovat kiillon kanssa hysteerisempiä kuin minä, joka kyllä pystyn käyttämään Garnieriakin ilman puuteria, vaikka se vähän liikaa kiilteleekin päivän mittaan. Siihen verrrattuna Clarinsin BB on aivan eri maailmasta pinnan kiillon suhteen, tähän ei tarvitse todellakaan puuteria, jos hakee luonnollista, meikittömän näköistä ja kuulasta lopputulosta. Pinta on kuulas, muttei kiiltävä. Vertaisin tuota kuulautta bareMineralsin Original-version jättämään tulokseen.

Lehdistötiedotteessa vinkattiin, että tuotteen alle kannattaa laittaa kosteusvoide. Itse en kyllä ole tarvinnut sellaista pintakuivalla mutta tällä hetkellä hyvin kosteustasapainonsa kanssa voivalla sekaihollani, mahdollisesti kuivaihoisempi voi tarvita. Kosteuttaminen ei siis ole tämän BB:n ytimessä.

Clarins on laittanut tuotteeseensa suojakertoimen SPF 25, joka on oikein hyvä asia. Auringonottoon se ei riitä, mutta kyllä tuolla suojakertoimella kesäterassilla istuu kevyesti. Suojakerroin on hyvästä suomalaisella iholla myös talvellakin, vaikka se unohtuu monesti, kun talvella iho ei silminnähden pala. Tuotteen aurinkosuoja on sekä UVA- että UVB-säteilyä vastaan. Suojakertoimet vaihtelevat BB-voiteissa rutkasti, esimerkiksi L'Oréal Nudella ja IsaDoralla on SPF 12, No7:llä ja Garnierilla SPF 15, Rimmelillä SPF 25, Cliniquella ja Diorilla SPF 30 ja Estée Lauderilla SPF 35.

Valitettavasti sävy meneekin sitten liian tummaksi. Clarinsin vaalein sävy 01 light on kokeilemistani BB-voiteista tummin.


Kuvassa rinnakkain vasemmalta oikealle:
- Rimmelin BB sävyssä light (joka on ehdottomasti vaalein kokeilemani länsimainen BB),
- IsaDora B.B. Cream sävyssä 01 fair,
- No7 Beautiful Skin BB Cream sävyssä fair,
- Garnier Miracle Skin Perfector Daily All-In-One B.B. Cream (eli se ensimmäinen markkinoille tullut) sävyssä light sekä
- Clarins BB Skin Perfecting Cream sävyssä 01 light.

Kolmea keskimmäistä kykenen käyttämään välikausinakin riippuen vähän kerroksen paksuudesta, mutta keskitalvella jokainen niistä on liian tumma. Clarins on sävyltään niin tumma, että omalle iholleni se käy oletettavasti vain keskikesällä/muuten samalla tavalla ruskettuneena. BB:t antavat kyllä sävyssä paljon anteeksi verrattuna perinteisiin meikkivoiteisiin, joissa sävyn sopivuus on paljon tarkkarajaisempaa.

Harmi, että sävyn puolesta sopiva käyttökausi tälle tuotteelle minulla on niin lyhyt, sillä koostumuksesta olisin tykännyt. Pakkauksen luvataan säilyvän avattuna 18 kuukautta (vrt. IsaDora ja Garnier 12 kk, No7 24 kk). Oman kokemukseni mukaan nuo valmistajien arviot ovat alakanttiin ja pessimistisiä, tuotteet säilyvät pidempään kunhan niitä ei säilytä jossain kuumassa kylppärissä tai auringossa ikkunalaudalla. Parempi toki, ettei luvata liikoja.

Meikkipohjan sävyssä kuten siinä peittävyydessäkin on nähdäkseni myös trendejä. En itse ymmärrä, miten selektiivisten sarjojen muilla kuin maksimissaan parilla vaaleimmalla sävyllä on menekkiä, mutta silti niitäkin menee. Laivoilta jopa puuttuu se vaalein monesta tuotteesta. Mitä olen tuossa alalla työskenteleviltä kuullut, erityisesti hieman vanhemmat naiset ostavat meikkipohjia, joiden tummuusaste on minun silmissäni käsittämätön. Nuoremmat taas tuppaavat valittamaan, kun markkinoilla ei ole tarpeeksi vaaleita sävyjä. Sitten on sekin ryhmä, joka käyttää itseruskettavaa tai käy solariumissa läpi vuoden - heille ne keskivertosuomalaisen sävyt ovat aivan liian vaaleita minunkin mielestäni. Pelkään, että Clarinsin vaaleinkin BB-sävy on aika isolle osalle suomalaisia liian tumma, mutta toisaalta taas tiedän, että sieltä ostajakunnasta löytyy myös ne, joille joku tummempi sävy kuin tämä light on se valinta.

Kuulin kuitenkin tuttavalta, että sävy 02 medium olisi vaaleampi kuin tämä light. Selvittelen asiaa, vielä ei ollut Stockalla tätä myynnissä eivätkä osanneet sanoa tarkkaan, koska tulee. Kyselin maahantuojalta, katsotaan, mitä vastaavat. Pidän myös silmät auki ulkomaistenkin blogien kanssa.

EDIT: Mähän tajusin, että mulla on aika laaja kirjo Lancômen meikkivoidesävyjä vertailuun. Tässä niistä kuva:


Rivissä Lancôme Teint Idole sävyissä 010, 01, 02 ja 03. Viimeisenä Clarinsin BB sävyssä Light. Clarinsin Light on tummuusasteeltaan tuonne Lancômen 03:n suuntaan, mutta hieman eri sävyinen pohjaltaan. Muistan tässä parin viime vuoden ajalta olleeni vain hetken noin ruskettunut, että Lancômen 03-sävy olisi mennyt minulle. Siispä omalle iholleni todella tumma.

EDIT 2: No sainpas viimein vertailukuvan Clarinsin BB:n sävyistä Light ja Medium. Vasemmalla Light, oikealla Medium. Tummuuseroa ei hirveästi ole.







Sävyjä Clarinsin BB:llä on siis kolme, light, medium ja dark. Suositushinta tuotteelle on 36,90 euroa (45 ml). Plussaa annan tyylikkäästä pakkauksesta, mielestäni se sopii Clarinsin kohderyhmälle ja lisäksi miellyttää minuakin.


Tiivistettynä vielä kilometripostaukseni yhteenveto.
Plussat:
+ Peittää sen verran kuin lupaa
+ Nopea: ei tarvitse pohjustetta, puuterointia tai peitevoidetta
+ Iholle jää samettinen pinta
+ Iho ei näytä pakkeloidulta vaan luonnollisen kuulaalta
+ SPF 25
Miinukset:
- Sävyvalikoimassa ei tarpeeksi vaaleaa sävyä minulle
- Hinta voi kirpaista
- Saattaa tarvita joillain ihotyypeillä alleen kosteusvoiteen


Mutta siihen arvontaan!

Arvonnassa palkintona on yksi Clarins BB Skin Perfecting Cream voittajan valitsemassa sävyssä (light, medium tai dark). Palkinnon arvo on noin 36,90 euroa. Arvonta alkaa tämän postauksen ilmestymisestä, osallistumisaikaa on sunnuntaihin 17.2.2013 klo 18 asti. Osallistua voit jättämällä kommentin tähän postaukseen. Kommentissasi tulee olla:
- nimesi tai nimimerkki
- sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa (@-merkit saa tietysti korvata vaikka miukumauku-sanalla tai muuten estää roskapostia, kunhan minä saan osoitteesta selvää)
- vastaus seuraavaan kysymykseen: Mitä sinä pidät tärkeimpänä meikkipohjaltasi? Ovatko nopeus ja helppous avainasemassa vaiko mahdollisesti luonnollinen lopputulos, kestävyys vai jokin muu?

Voit laittaa haluamasi sävyn jo kommenttiisi, tai sitten voit kertoa sen kun tiedustelen postiosoitettasi sähköpostilla arvonnan päätyttyä. Palkinnon tarjoaa Clarinsin maahantuoja Berner Oy, joka myös lähettää palkinnon voittajalle, kun olen ilmoittanut heille voittajan osoitteen ja valitun sävyn.


Tuote on saatu testiin blogin kautta.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Aussien kesäjuttuja ja arvonta


Blogilomailun aikana on tullut testattua kyllä tavaraa, josko sitä aloittaisi purkamisen tästä. Aussie toi kesäksi kauppoihin limited editionit Colour Mate ja Aussome Volume -sarjoista, ja minulla oli ilo päästä testaamaan näitä.

Colour Mate -tuotteet olivat tietysti minulle se juttu. Volyymiä löytyy pehkostani tarpeeksi muutenkin, joten volyymituotteet odottavat sitä, että teen jonkun kampauksen ja tarvitsen pohjalle jotain muuta kuin sitä sileää ja suoraa, mitä yleensä toivon. Colour Mate sen sijaan pääsi testaukseen saman tien.

Colour Mate -sarja on yllättävän silottava, ihan sitä sellaista tasoa, mitä yleensä kuiville ja kärsineille hiuksille tarkoitetut ovat. Silti ihan pelkällä shampoolla ja hoitoaineella en ihan pääse siihan sileysasteeseen, mitä kaipaan suoristusraudan pohjalle. Sen sijaan kombinoimalla siihen vielä tuo 3 Minute Miracle -tehohoito, hiukset ovat jo sen verran liukkaat, ettei niissä lettikiharakaan enää pysy kunnolla - vaikka luonnostaan minulla kihara pysyy pitkään.

Nämä Colour Matet (ja samoin Aussome Volumet) eivät mielestäni tuoksuneet niin voimakkaasti kuin viimeksi testaamani Miracle Moist -tuotteet. Miracle Moistissa on mielestäni aivan erinomainen tuoksu, se saa minun puolestani tuoksua niin voimakkaasti kuin vain irti lähtee. Nämä nyt testaamani Colour Matetkin tuoksuvat kyllä kohtuullisen voimakkaasti, mutta ei niin, ettäkö haistaisin tuoksua juurikaan enää kuivaamisen jälkeen. Colour Matessa tuoksu on persikkainen ja makea. Kaikki Aussiet ovat minusta aika samasta tuoksumaailmasta, mutta sen Miracle Moistin tuoksun yli ei helposti pääsekään, se on jo addiktoiva vaikka muistakin tykkään.

Shampoiden ja hoitoaineiden hinnat ovat noin 10,50 euroa, 3 Minute Miracle -tehohoidon 13,50 euroa.

Mutta pistetäänpä arvontaakin pystyyn. Tähän postaukseen kommentoimalla voit osallistua Aussie-tuotekassin arvontaan. Palkintosettejä arvotaan kaksi. Toimitan voittajan yhteystiedot eteenpäin, palkinnot postitetaan elokuun alussa.

Jos ei onni suosi tuotearvonnassa, voit silti voittaa liput itsellesi ja kaverillesi Summer Heat -klubille Helsingin Vanhalle Ylioppilastalolle. Aussie on mukana sponssaamassa tapahtumaa, itse kävin viime perjantaina blogiloungessa kyseisessä häppeningissä. Minä palikka en tietenkään ottanut kuvia illan aikana, mutta kurkkikaa vaikkapa tuolta. Summer Heat järjestetään elokuun puoleenväliin asti joka perjantai ja lauantai. Lisää pippaloista vaikkapa tämän linkin takaa. Liput postitan minä, joten ne tulevat heti arvonnan päätyttyä.

Arvonta päättyy sunnuntaina 8.7. klo 21. Liput ehtivät siis perille ennen ensi viikon Summer Heatia, jos tarkkailet sähköpostiasi tai tätä blogia tuolloin arvonnan päätyttyä.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Arvonnan voittaja

Pahoittelut radiohiljaisuudesta, duunin kellokorttini näyttää lähes 12 tuntia plussaa, mikä hipoo puolentoista vuoden ennätystäni.

Ziaja-arvonnan voittajaksi random.org arpoi vastauksen nro 16, mutta kappas, se olikin Pumpulipupu, joka ei vastauksellaan osallistunut arvontaan. Random.orgin seuraava heitto oli nro 2 eli Ine, Inen sähköpostin löysinkin tuolta jo. Inelle on lähetetty mailia voitosta. :)

torstai 17. toukokuuta 2012

Ziajan tuotteita testissä ja arvonta


Face Helsinki lähetti minulle muutaman toivomani tuotteen testiin. Valitsin itselleni Ziajan kookossarjan suihkusaippuan ja huulirasvan. Ziaja on puolalainen perheyritys, merkki itselleni on aiemmin tuttu lähinnä muista blogeista ja Kauneusmessuilta. Tuotteita saa jälleenmyyjien lisäksi ostettua Face Helsingin liikkeestä, joka sijaitsee Kalliossa loistavan Vegemesta-pikaruokalan vieressä. Käyttävät muuten Vegemestassa Ziajan käsivoidetta, panin merkille kerran siellä käydessäni. :)

Kookoksen tuoksu on aina varma valinta minulle, ja herkulliselta molemmat tuoksuivatkin.

Coconut Creamy Shower Soap on tarkoitettu kaikille ihotyypeille. Yleensä koostumukseltaan kermaisia suihkusaippuoita kuluu minulla jostain syystä määrällisesti enemmän kuin suihkugeelejä, ja niin on tämänkin kanssa - mutta hertsileijaa tuo pullo on iso! 500 ml ei lopukaan ihan hetkessä. Kermainen koostumus tuntuu minusta siltä, että se sopisi kuivallekin iholle, omani on aika normaali. Tuotteessa oleva d-pantenoli kosteuttaa ihoa (mitä tuossa nyt nopeasti googlasin, niin ihan tutkitustikin).


Coconut Lip Balm on kulkenut taskussani siitä lähtien kun tuotteet hain postista, tästä olen tykännyt myös. Pitää huulet kosteutettuna pitkään.


Annostelun kanssa tosin saa olla vähän tarkkana. Puristettava putkilo ei mielestäni ole kätevin mahdollinen huulivoiteelle. Käytänkin monesti huulivoiteen sormen kautta huulille, jotta en annostelisi liikaa. Kun annostelu on sopiva, huulivoide on huulilla aika huomaamaton, ei liian kiiltävä eikä liian valkoinen. Huuleni ovat pysyneet kunnossa, kun olen jaksanut niitä kerrankin kosteuttaa.



Ziajalla on myös miesten sarja. Avopuolisolle valitsin testattavaksi After-Shave Balmin ja suihkugeelin.

Mikään ei ole ikuista. Tämä jää toistaiseksi viimeiseksi Mies testaa -tunnisteella varustetuksi postaukseksi, kuten blogia viime aikoina lukeneet varmasti ymmärtävät. Erosimme kuitenkin sovussa, ja nämä tuotteet vielä pääsivät testiin, vaikka saapuivatkin minulle vasta juuri eron jälkeen.

Suihkugeeli sisältää rauhoittavaa allantoiinia. Tätä minun ei tarvinnut edes googlata, vaan muistin jo ulkoakin sen olevan tutkitusti toimiva ainesosa. Mies kommentoi, että suihkugeeli oli juoksevampaa kuin mitä hän odotti. Väri oli kirkkaan sininen. Vaahtosi hyvin, tuoksu ihan fine. Joidenkin kosteuttavien suihkugeelien kanssa mies on kokenut ongelmia poispesussa, mutta tämän kanssa sitää ei ollut.

After shave -voide sisältää myös allantoiinia, sillä parranajon jälkeen iho tarvitsee jotain ärsytystä hillitsevää. Mies vertasi tätä Lumenen vastaavaan (vanhaan, ruskeanharmaiden purkkien aikaiseen koostumukseen, en tiedä onko uudistunut paljonkin). Tuote rauhoitti ihoa kyllä ja kelpaa kuulemma varmasti suurimmalle osalle: yleensä miehet eivät ole testanneet niin laajasti erilaisia tököttejä. Tälle miehelle teho ei kuitenkaan ihan riittänyt - Dermalogican Post-Shave Balm on hänen suosikkinsa, ja sille tämä jäi auttamatta kakkoseksi. Aikanaan mies pärjäsi sillä Lumenella, on tainnut hieman vaatimustaso nousta... Tuoksu oli mieto ja ihan ok. Miehellä ei ollut käsitystä Ziajan hinnoista, mutta kun kerroin kaikkien Ziajan tuotteiden maksavan alle kahdenkympin, mies sanoi hinta-laatusuhteen olevan kohdillaan.



Niin, ja se arvonta! Kaikki tähän postaukseen kommentin jättäneet pääsevät mukaan arvontaan, keksi itsellesi kuitenkin nimimerkki jos et kommentoi Blogger-tilin kautta. Arvonnan voittaja saa itse valita minkä tahansa tuotteen Ziajan valikoimista täältä. Kehuja olen bloggaajilta kuullut myös mm. vartalovoiteista ja käsivoiteista, vinkkinä tämä jos kivoimman tuotteen valitseminen on vaikeaa. Arvonta suoritetaan 25.5.2012, joten kommentoi ennen tuota päivää! Sähköpostiosoitetta ei tarvitse laittaa, julkistan voittajan nimimerkin täällä blogissa.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

FLOW Kosmetiikka testissä ja arvonta


Vihreä kosmetiikka vaihtoi keväällä ilmettä, uudistuksen myötä nimi vaihtui FLOW Kosmetiikaksi. Idea on pysynyt samana - luonnonmukaista kosmetiikkaa luonnon omista aineista. Kyseessä on hyvinkääläinen perheyritys, jonka valikoimiin kuuluu mm. saippuoita ja ihonhoitotuotteita. Tuotteissa ei ole synteettisiä hajuste-, väri- tai säilöntäaineita, parabeeneja eikä mineraaliöljyjä. Sain valita testiin minua kiinnostavia tuotteita ja tällainen setti minulle tuli.


Piparminttu-jalkakuorinta toi mieleeni The Body Shopin vastaavanlaisen tuotteen, tosin tämän koostumus on mielestäni jämäkämpää ja rakeet tiheämmässä, siispä pienempi määrä riittää. Näissä purkista levitettävissä kuorinnoissa on se puoli, että samalla tulee kuorittua myös kädet aika voimakkaasti. Lempikuorintani jaloille onkin siksi jokin kuoriva palasaippua, mutta tehokkaampaa kuorintaa tällä saa aikaan. Tuoksu on miellyttävä, jos piparmintusta tykkää - minä tykkään.

Tuotteen INCI: Butyrospermum Parkii Butter, Sodium Chloride, Pumice, Cocos Nucifera Oil, Glycerine, Cetearyl Glucoside/ Cetearyl Alcohol, Cetyl Alcohol, Mentha X Piperita Oil,  Supressus Sempervirens Oil, Grape Fruit Seed Extract, Rosmarinus Officinalis Leaf Extract.


Kasvonaamioksi valitsin Vihreä Luonnonsavi -kasvonaamion. Näitä on kolmea eri tyyppiä, tämä vihreä kaikista syväpuhdistavin. Valkea savinaamio sopii normaalille, herkälle ja kuivallekin iholle, vaaleanpunainen herkälle, normaalille ja couperosaiholle. Päänahkaankin tätä voisi käyttää, mutta siihen en uskaltautunut. Minulla on hyviä kokemuksia savinaamioista, ne oikeastaan lähes kauttaaltaan ovat hyviä sekaiholleni. Tämä naamio on erilainen kuin ne, mitä olen tottunut käyttämään - naamio sekoitetaan itse vedestä ja savijauheesta. Tämä tietysti auttaa säilöntäaineiden sijaan tuotetta säilymään pitkään. Veden lisäämisen kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkka, hyvin helposti hulahtaa liikaa vettä, savea joutuu lisäämään ja ainetta tulee tuhlattua. Savinaamio pestään pois vartin päästä, jolloin se on hieman kuivahtanut kasvoille - kuten muutkin savinaamiot.

Tuloksen puolesta tämä naamio oli minulla samaa luokkaa kuin muutkin savinaamiot, iholta lähtee ylimääräinen rasva. Vihreä savi imee tosiaankin iholta hyvin tehokkaasti rasvaa, ja niin tämän kuin muidenkin savinaamioiden jälkeen itse suosittelen käytettäväksi hieman normaalia kosteuttavampaa kosteusvoidetta. Tasapaino pitää pitää kunnossa, ja jos iho on kuiva, se alkaa kiihdyttämään talineritystä entisestään.


Kasvoveden sain ihan yllättäen ja pyytämättä. :) Se on tarkoitettu tasapainottavaksi normaalille, sekaiholle ja rasvaiselle iholle. Tämän tuotteen juju jäi minulle vähän hämärän peittoon, vaikka tosin osaan kyllä lukea tuotteen tasapainottavan. INCI-tietämykseni ei riitä siihen, onko näiden yhdistelmä todistettu tasapainottavaksi, joten tehoon en ota kantaa näin lyhyellä testausajalla. Tuote sisältää kolmea eteeristä öljyä. Ongelma joillekin voi olla se, että myös puhtaat luonnon raaka-aineet voivat aiheuttaa ärsytystä, minulla ei tätä ongelmaa ole näiden laventelien, nerolin ja rosmariinin kanssa.

INCI: Rosmarinus Officinalis Extract, Citrus Aurantiun Neroli Extract, Lavandula Angustifolia Extract


Hamppu sen sijaan on tunnettu kosteuttaja. Hamppuvoide yllätti minut kahdella tavalla: Ensinnäkin, luulin sen olevan niin tuhtia, ettei sitä voisi laittaa kuin todella kuiville kasvoille. Väärässä olin, tämä sopi minulla myös kasvoille hieman tehokkaamman puhdistuksen jälkeen. Toisekseen, oletin tämän tuoksuvan pahalta, kuten vaikkapa The Body Shopin hampputuotteet. Sen sijaan tuoksu olikin oikein miellyttävä! Hamppuvoidetta voi käyttää kaikille kuiville kohdille päästä varpaisiin. Imeytyminen on aika tehokasta, jalkani imaisivat voiteen hetkessä.

INCI: Aqua, Butyrospermum Parkii Butter, Organic Rye Alcohol, Cannabis Sativa Seed Oil, Cetearyl Glucoside, Glycerol, Cetyl Alcohol, Propolis Extract, Citrus Reticulata Oil, Tocopherol Acetate (from Clysine Soja, Helianthus Annuus), Commiphora Myrrha Oil, Melaleuca Alternifolia Oil, Lavandula Angustifolia Oil, Limonene, Linalool, Geraniol.

Että tällaisia kokemuksia tästä tuotesarjasta! Lukijoillenikin on mahdollisuus saada arvonnassa kolmen tuotteen setti - Hamppu-hoitovoide, Piparminttu-jalkakuorinta sekä omavalintainen savinaamio noista kolmesta edellä kertomastani vaihtoehdosta. Tällä kertaa arvonta järjestetään Facebook-sivustani tykkäävien kesken, liity siis tuonne jos et siellä jo ole ja olet mukana arvonnassa! Arvonta päättyy 15.5.2012 klo 23. Otan yhteyttä voittajaan Facebookin kautta.

torstai 12. huhtikuuta 2012

MIYO-testailuja ja arvonta

Muutamissa blogeissa onkin jo vilahtanut puolalainen MIYO-kosmetiikkamerkki, joka on rantautunut Seppälään tänä keväänä. Myös minä pääsin testaamaan sarjaa, ja valitsinkin testituotteikseni peitepuikon, kynsilakan ja luomivärin.


MIYO:n tuotteet maksavat kaikki alle 5 euroa. Tällä hetkellä olen jo bongannut noita Mini Drops -tuoksukynsilakkoja myynnissä, kevään aikana tulee vielä Seppälään myyntiin 10 OMG-luomivärisävyä, 32 sävyä Nailed It! -kynsilakkoja ja 4 sävyä Candy Gloss -huulikiiltoja. MIYO kuulostaa kovin japanilaiselta, mutta tulee sanoista My Identity Youthfully Original.


Mini Drops -tuoksulakoissa tuoksu tulee esiin vasta lakan kuivuttua. Alkuun en haistanut mitään, mutta kynsikiekolle lakattuna ilman päällyslakkaa makea, vähän karkkinen tuoksu tulikin esiin. Omissa kynsissänihän tietysti oli päällä paksu kerros Seche Viten päällyslakkaa, joten ei ihme, ettei se tuoksu sieltä läpi tunkenut.


Sävy on pullossa reippaasti kultaisempi kuin kynsillä, mutta upea joka tapauksessa. Auringonvalossa kulta näkyy kynnellä parhaiten. Tykkäsin lakan peittävyydestä, kaksi kerrosta riitti jokaiselle kynnelle täyteen peittävyyteen. Sivellin sen sijaan oli vähän haastava, siitä en tykännyt. Mini Drops -lakat ovat tietysti pikkupulloja, ja minä olen tottunut isoihin pulloihin leveillä siveltimillä.


Peitepuikolle minulla oli tarvetta, joten pyysin testattavaksi sellaisen vaaleimmassa sävyssä (Flawless Cover sävyssä 01). Kuvittelin kuvista, että pää olisi jokin sienimäinen applikaattori, mutta näin ei ollutkaan - pää on ihan sitä peiteainetta itseään, kuten peitepuikossa perinteisesti. Se onkin parempi, sillä nestemäinen peiteväri yhdistettynä sieniapplikaattoriin kerää iholta rasvaa, meikkiä ja pöpöjä. Nyt Egyptistä kotiuduttuani vaalein sävy on ihoani vasten niin vaalea, että pystyn käyttämään tätä myös valokynän tavoin, normaalisti talvi-iholleni se olisi ollut ihan normaalin peitevärin värinen. Koostumus puikossa on vähän satiinisempi kuin mitä olen peitepuikoissani tottunut, olen yleensä käyttänyt rasvaisempia peitevärejä. Oikein kuivalle finnirupimikäliepaiseelle kaipaisinkin varmaan vähän enemmän rasvaa koostumukseen, mutta eipä ihossani ole yhtään oikein kunnon näppylää ollut loman jälkeen. Tällä koostumuksella tuote blendautuu hyvin meikin sekaan ja sopii sinne silmänalusillekin, ainakin minulla.


OMG-luomivärin sain sävyssä 29. Omalta näytöltäni katsoessa (ja myös tätä minun kuvaani nettisivulla esitettyyn verratessa) nettisivujen kuva vähän huijaa, sävy on luonnossa hieman minttuisampi kuin nettisivulla - ja kerrankin olen ottanut sisävalossa valokuvan, jossa oikea sävy toistuu mielestäni aika hyvin. :D Sävy on matta, ja ainakin tässä mattasävyssä pigmenttiä on ihan kivasti - oikein mukavasti hintaan nähden. Pohjustajan toki käytän alle, sillä saa kaikista luomiväreistä paljon enemmän irti.

MIYO-brändi on suunnattu minua nuoremmille, kuten koko Seppälän kosmetiikkaosasto muutenkin. Tällaisten tuotteiden testaaminen on kuitenkin minulle virkistävää, toivottavasti se on lukijoillekin piristettä ainaisen selektiivisen kosmetiikan keskeltä. :) Kehottaisin erityisesti pitämään silmällä niitä Nailed It! -lakkoja, sieltä on tulossa iso joukko erilaisia sävyjä Seppälän valikoimiin - toivottavasti peittävyys on yhtä hyvä kuin tuossa Mini Drops -laadussa. Tsekkaa myös Pumpulipupun, All Them Shiny Thingsin, Meikkileikkejä-blogin ja Charming Nailsin arvostelut, olemme kaikki näemmä valinneet vähän eri tuotteita testiin.

Mutta niin, arvontaan! Maahantuoja Face Helsinki sponsoroi palkinnoksi arvontaan kolmen MIYO-tuotteen setin: OMG-luomiväri, Candy Gloss -huulikiilto sekä Nailed It! -kynsilakka. Voittaja pääsee itse valitsemaan värinsä, välitän voittajan yhteystiedot eteenpäin Face Helsingille. Aikaa osallistua on 22.4.2012 asti, jonka jälkeen arvon voittajan. Osallistua voi kommentoimalla tähän tekstiin ja kertomalla, mikä on tämän kevään hittivärisi - meikeissä, vaatteissa tai muuten vaan. Kerro kommentissasi myös nimimerkkisi, sähköpostiosoitteen tiedustelen sitten arvonnan päätyttyä.