Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinkosuojat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aurinkosuojat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Suojaudu!

IMG_9532

Vaikka alkukesä onkin ollut kolea, aurinkosuoja on jokakesäinen tärkeä aihe. Muistutan sen tärkeydestä, vaikka siitä muistutellaan joka paikassa, koska olen itse aliarvioinut aurinkosuojan merkityksen ja osittain teen sitä kai vieläkin. Ei ole paljon järkeä siinä, että samaan aikaan ostaa kalliita voiteita ja käyttää paljon aikaansa ihonhoitoon, jos niinkin perustavanlaatuinen asia kuin aurinkosuoja unohtuu. Iho vanhenee ennenaikaisesti ja syöpäriski kasvaa.

Aurinkosuojan suojakerroin riippuu ihotyypistä. Jotkut palavat herkästi, yleensä he eivät myöskään rusketu kovin helposti. Minä kuulun siihen onnekkaaseen ryhmään, joka ei pala kovin helposti, mutta ruskettuu hyvin. Ihoni on epätyypillinen suomalaiseksi. Sitten on kaikkea helposti palavan ja heikosti palavan väliltä. Huolimatta siitä, etten herkästi pala, onnistuin saamaan nenäni illaksi punottamaan ensimmäisenä tämän kesän auringonottokertana, vaikka alkukesästä kiinnitän erityisesti huomiota aurinkosuojaan, Kasvoilla oli SPF 50, jota myös lisäsin päivän aikana, mutta ei näköjään riittänyt. Jopa minä näköjään olen liian huoleton rasvaaja. Syöpäjärjestöt suosittelevat suomalaisille vähintään suojakerrointa SPF 30. Oman helpon ihoni kanssa käytän alkukesästä juurikin SPF 30:n aurinkorasvaa vartalolla, herkemmillä kohdilla SPF 50:ä. Pohjarusketuksen saatuani kevennän muihin minulle kertyneisiin aurinkorasvoihin, mutta alle SPF 15:n en kyllä mene aurinkoa ottaessa koskaan. Herkempi tarvitsee vahvemmat suojakertoimet, ennemmin liikaa kuin liian vähän. Ruskettuu sitä aurinkorasvankin kanssa ja mahdollisesti jopa paremmin, kun iho ei pääse palamaan. Mietitäänpä lomamatkaa: jos polttaa itsensä ensimmäisenä päivänä ja joutuu pahimmillaan välttämään aurinkoa, aurinkomatkan rusketus jää aika kehnoksi. Suomen kesässä ei kovin paljoa tuota hellettä loppujen lopuksi ole, eli mielelläni käytän kaikki mahdolliset auringonottopäivät enkä halua jäädä sisään palanutta ihoa varjelemaan.

IMG_9538

Heikoin kohtani on auringolta suojautuminen silloin, kun en erityisesti ole menossa ottamaan aurinkoa. Aurinkorasva vain jotenkin jää ja jään siihen uskoon, että meikkivoiteessa tai kasvovoiteessa varmasti oli joku aurinkosuoja. No eihän niissä kaikissa ole, ja onko sitä joka aamu muistettu edes rasvata kunnolla? Saatan lähteä meikittäkin ulos, oikeastaan se on pääsääntö eikä poikkeus. Tänä kesänä olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja laittanut laukkuun mukana kulkemaan matkakokoisia aurinkovoiteita. Näitä näytteitä olen saanut blogin kautta. Tämä kannattaa muidenkin kaltaisteni ottaa ihan tavaksi, itse en ainakaan hirveästi säätiedotuksia seuraile ja aurinkoinen päivä sekä aurinkorasvan tarve saattaa yllättää. Pikaisen googlauksen perusteella tällaisia 10 ml:n minikokoja ei oikein löydy, mutta edullinen vaihtoehto on purkittaa aurinkorasvaa itse vaikkapa johonkin käytettyyn, pestyyn purkkiin ja sujauttaa laukkuun.

Kerrataan vielä aurinkorasvojen perusteet: Aurinkorasva tulisi levittää jo ennen aurinkoon menoa. Saatavilla on sekä kemiallisen suojan aurinkovoiteita että fysikaalisia aurinkosuoja-aineita. Fysikaaliset suojat heijastavat säteilyn pois iholta, kemialliset muuttavat säteilyn lämmöksi. Usein näitä kemiallisia ja fysikaalisia filttereitä käytetään yhdessä samassa tuotteessa, mutta erillisiäkin on. Aurinkosuojan tulee suojata sekä UVA- että UVB-säteilyltä, UVC-säteily ei läpäise otsonikerrosta. Aurinkorasvaa tulee olla tarpeeksi, jotta luvattu suojakerroin toteutuisi. Muista suojata myös huulet ja korvalehdet sekä muut helposti unohtuvat paikat. Lisää aurinkorasvaa tarpeeksi usein - ota se siis mukaasi rannalle, mutta muista säilyttää sitä varjossa. Tungen omani johonkin laukun sisään, jos varjoa ei ole lähellä. Aurinkovoiteet tulee vaihtaa uusiin mielellään joka vuosi. Olen kyllä itse käyttänyt aina edellisvuotisia aurinkorasvoja, sillä ne on säilytetty aina varjossa, mutta enpä nyt tiedä, onko aurinkorasvassa säästäväisyys kauhean fiksua verrattuna auringolta suojautumisen tärkeyteen. Tatuoinnit tulee suojata erityisen hyvin, samoten arvet ja muut vaurioituneet kohdat ihossa.

Ihmiset vaikuttavat välttelevän kunnollista suojausta myös sen takia, että erityisesti fysikaaliset suojat näkyvät iholla. Onko se kuitenkaan sen arvoista? Erityisesti rannalle mennessä on oletettavaakin, että ihmisillä on siellä aurinkovoidetta iholla, joten eivät siellä ihmiset paljon toisten aurinkorasvamääriä katsele. Ennemmin olisin ylpeä siitä, että suojautuu kunnolla.

Tasaisen rusketuksen edistämiseksi pohja kannattaisi olla kunnossa: kuori ja rasvaa ihoasi jo nyt helteitä odotellessa. Oma kuorintojen ja kosteusvoiteiden käyttöni on lisääntynyt ihan tolkuttomasti keväisin. Viime vuoden rusketukseni olikin aika hyvä: vielä oli haaleana rusketusraitoja näkyvissä, kun tänä kesänä aurinkoa ensimmäisen kerran otin. Ja ei, aurinkorasva ei estänyt ruskettumistani, hyvin tarttui aurinkorasvasta huolimatta.

Tämä sama saarna pitäisi pitää myös miehille. Viimeisten parin vuoden aikana juurikin miehillä olen havainnut aurinkorasvavastaisuutta, kun taas tuttavapiirini naiset pitävät auringolta suojautumista tärkeänä. Tuntuu siltä, että vähän joka toinen mies on sitä mieltä, että he eivät pala ikinä, vaikkei aurinkorasvaa olisi lainkaan...


Kuvien aurinkovoiteet saatu blogin kautta.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Kesä on pienempi kuin kolme

IMG_6275

Ah, tätä yötyöläisen iloa. Pystyn vihdoin ottamaan aurinkoa, koska en istu kaikkia arkipäiviä toimistossa. Ja minuunhan se aurinko tarttuu helposti, kuten kuvasta näkee. Aika lailla samat määrät aurinkoa ollaan kiskottu tänä kesänä ja tuolla vierustoverillakin on ihan selkeät rusketusrajat.

Postaan nykyään loppuneista tuotteista yleensä vasta vuoden lopussa suurena yhteenvetona, mutta tästä piti postata jo nyt:

IMG_6289

Loppuun kulutettu aurinkorasva! Koskahan tätä on viimeksi tapahtunut! Tykkäsin tuosta Biothermista, tuoksui hyvältä, levittyi ihan mukavasti ja toimi niissä kaikissa kohdissa, joihin sitä laitoin. Totta kai älykkäänä ihmisenä en aina ole laittanut ja on tullut syöpäriskiäkin kasvatettua tässä parilla palamisella.
Note to self ensi kesälle: Suomenkin toukokuussa aurinkoon nukahtaminen ilman minkäänlaista pohjarusketusta saa jopa minun ihoni hilseilemään, vaikka en hirvittävän pahasti palanutkaan.
Note to self 2: On äärimmäisen epä-älykästä jättää selkä rasvaamatta Kreikassa ja rasvata kaikki muut kehon osat. No kun se nyt vaan unohtui/jäi/muita tekosyitä. Siinä palaakin sitten selkä jo ihan niin, että se jopa sattuukin ja menee pienille vesikelloille. En ole koskaan palanut niin pahasti. Tervetuloa ryppyinen iho ja melanooma.

IMG_6282

Hietsun uimaranta. Rakkautta parin kilometrin kävelymatkan päässä kotiovelta. Kuvanottopäivänä 21.7. siellä oli jopa joku ihan ihmeellinen vesisuihkumoottorisysteemihärveli, jolla joku ihminen teki voltteja ilmassa. En ollut ennen nähnyt moista. Monet kokevat Hietsun ihmispaljouden huonona asiana, minä taas tykkään siitä, että siellä voi tuntea olevansa vähän niin kuin jossain Suomen ulkopuolella. Uusi kahvilakin on oikein kiva. Okei, yhdestä asiasta mä en tykkää: aivan vierestä juoksevat lapset, jotka pöllyttävät hiekkaa silmiin. Mutta pikkuasia, tykkään silti yleensä enemmän olla tuolla kuin jossain järven rannalla. Tämä on osa tätä minun Helsinki-rakkauttani.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Ulkoistettu aurinkosuoja-arvostelu

On ollut mukamas kovin kiire blogin ulkopuolisessa elämässä. Näin helposti voi kuitenkin ulkoistaa yhteiskunnallisesti tärkeän kosmetiikkatestaajan tehtävänsä: räpsii vaan kuvia toisten arvioista.

10469484_10152538865393680_3646388203064272954_n

Hämäläis-Osakunnalla kaikki SOS-merkitty on sellaista, jonka saa ottaa syötäväkseen/käytettäväkseen. Osakunnan kesäpaikalla saattaa joskus pärjätä ihan sillä, että murkinoi toisten jättämiä eväitä, joita ei ole jaksettu roudata mökkiviikonlopun jälkeen takaisin kotiin asti. Kaveri testasi tätä Laveran aurinkosuojaa ja se päätyi yhden testauksen jälkeen SOS-tavaraksi, vielä varoitustekstin kera. Ei levittynyt kunnolla, ei imeytynyt, jäi erittäin valkoiseksi. Poistamiseen vaadittiin kuulemma ihon kuorinta ja pesu eikä siltikään tuntunut lähtevän kunnolla.

Plussaa: Kiva koko. Kaveri osti tämän juurikin koon takia.

tiistai 27. elokuuta 2013

Lisäpotkua meikkipohjaan: Dermalogica Solar Defense Booster


Valittelin tuossa taannoin, kun Laveran BB-voiteessa ei ollut aurinkosuojaa. Muutoinkin välillä saattaa olla niin, että muuten hyvästä tuotteesta puuttuu kunnollinen aurinkosuoja tai sitä ei ole ollenkaan.

Dermalogica toi tänä kesänä markkinoille Solar Defense Boosterin suojakertoimella 50. Dermalogicalla oli aiemminkin Solar Defense Booster -niminen tuote, mutta sen suojakerroin oli 30. Tuotetta voi lisätä suoraan kosteusvoiteeseen, meikkivoiteeseen, BB-voiteeseen tai muuhun vastaavaan tai sitä voi käyttää pelkältään. Tällä saa ratkaisun tuohon riittävän aurinkosuojan puuttumiseen!

Suojakerroin 50 tuotteessa on luvattu silloin, kun sitä käytetään pelkkänään iholla riittävä määrä. Mikäli tuotetta sekoittaa toiseen tuotteeseen, iholle levitettävän määrän kombinaatiota pitää olla tarpeeksi suuri, jotta suojakerroin pysyy korkeana.

Olen testaillut tätä pääasiassa paksumpien BB-voiteiden kanssa. Tuote hieman heikentää BB:n tasaista levittyvyyttä, mutta ei niin merkittävästi, ettäkö siitä tulisi minulle ongelmia.

Katselin tuota INCI-listaa ja se näyttää minun silmääni siltä, että Solar Defense Booster on koostumukseltaan mitä pitääkin. UVA- ja UVB-suoja löytyy. Dermalogica mainostaa tuotetta myös vihreän teen, viinirypäleensiemenuutteen sekä C- ja E-vitamiinien vaikutuksella. Ne löytyivät INCI-listastakin kuten pitääkin. Ne kaikki ovat antioksidantteja ja vihreä tee lisäksi ihoärsytystä rauhoittava aine. Jos listasta jotain huonoa pitää sanoa, siellä on aika paljon sellaisia kasviuutteita, jotka voivat herkimmille aiheuttaa ihoärsytystä (sitruuna, laventeli ja linaloli), joita kyllä löytyy vähän joka toisesta tuotteesta. Alla tuotteen INCI ja linkit kutakin ainesosaa selventäville sivuille (pääosin Paula Begounin sivuille) ja punaisella muutama oma huomioni.

INCI: Aqua, Butylene Glycol, Carthamus Tinctorius (Safflower) Oleosomes, Ethylhexyl Methoxycinnamate (UVB-suoja), C-12-15 Alkyl Benzoate, Butyl Methoxydibenzoylmethane (avobentsoni: tehokas, kattava UVA-suoja), Polysorbate 80, Ammonium Acryloyldimethyltaurate/VP Coplymer, Dimethyl Capramide, Nylon-12, Centella Asiatica Extract, Echinacea Purpurea Extract, Magnesium Ascorbyl Phosphate (C-vitamiini), Melissa Officinalis Flowe/Leaf/Stem Extract, Camellia Oleifera Leaf Extract (vihreä tee), Citrus Medica Limonum (Lemon) Peel Extract, Vitis Vinifera Seed Extract (viinirypäleensiemenuute), Lavandula Angustifolia (Lavender) Oil, Lecithin, Tocopherol (E-vitamiini), Allantoin, Hydroxyethyl Acrylate/Sodium Acryloyldimethyl Taurate Copolymer, Ethylhexyl Methoxycrylene (myös avobentsoni), Ascorbyl Tetraisopalmitate (C-vitamiini), Cocamidopropyl PG-Dimonium Chloride Phosphate, Sorbitan Sesquicaprylate, Caprylic/Capric Triglyceride, Squalane, Carbomer, Sodium DNA, Polysorbate 60, Disodium EDTA, Sodium Benzoate, Ethylhexylglycerin, Sodium Hydroxide, Phenoxyethanol, Linalool, Limonene, Geraniol, CI 77891 (Titanium Dioxide)


Tuote on saatu testiin blogin kautta Kauneushoitola Inkeri Valtoselta.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Koko joukko bareMineralsia

Taannoin kävin mm. bareMineralsia maahantuovan Dermanorin koulutuskeskuksen avajaisissa Haagassa, mutta tuolloin olin tietysti täydessä meikissä. Marie Dermanorilta pyysi minut sitten erikseen meikattavaksi bareMineralsin tuotteilla, paremman ajan kanssa. Meikkausopastuksen (josta muutaman vinkin jaan teidänkin kanssanne) lisäksi sain testattavakseni tuotteita. Sallinette kilometripostauksen, bareMinerals kun kuitenkin on blogeissa ja maailmalla kovasti pinnalla ja esiintyy myös minun blogiini päätyneiden Google-hakujen hakusanoissa usein.

Aikaisemmin olin kokeillut bareMineralsin Original-mineraalipohjaa. Lopputalvesta sävy Fairly Light on minulle passeli, Fair on ehkä aavistuksen liian vaalea jossain valossa, tosin hyvä silloin, kun tarkoituksena on vaalea pohja (kontrasti punaisten huulten kanssa, juhlat tms.). Kesällä en ollut mineraalipohjaa kokeillut ollenkaan, koska vaaleaihoisena mutta hyvin helposti ruskettuvana kasvojeni iho vaihtaa jo yhden auringonottokerran jälkeen sävyä asteen tummempaan... Näinpä oikeaa sävyä minulla on ollut vain meikkivoiteissa.


Sain kokeiluuni Get Started -pakkauksen sävyssä medium. Pakkaukseen kuului kolme sivellintä, kaksi 2 gramman mineraalipohjaa (Medium ja Medium beige), aurinkopuuteri/varjostustuote Warmth, peiteväri Summer Bisque ja mattaava/meikin kiinnittävä Mineral Veil. Näiden lisäksi pakkauksessa oli myös dvd ja pieni näytepussi Prime Time -pohjustetta.


Aiemmin olin käyttänyt talvella mineraalipohjani kanssa The Body Shopin kabukia, joka onkin oikein hyvä. Tässä setissä tule kolme sivellintä: Flawless Face on pienempi, ei niin tiheä suti, jolla onnistuu kevyempi pohja tai vaikkapa Mineral Veilin tai Warmthin levittäminen. Full Flawless Face (isompi) on hieman tiheämpi, ja tekee siten paksumpaa kerrosta, kun ottaa kyytiinsä enemmän meikkipohjaa. Se myös tuntuu pehmeämmältä. Max Coverage Concealer on pienempien kohtien tarkempaan työstämiseen. Tämän kaltainen sivellin minulta puuttui kokonaan, olin aiemmin käyttänyt jotain randomia luomivärisivellintä peitevärisiveltimenä. Huomattavasti paremmin tämä tarkoitukseen tehty sivellin sopii. Peitevärisivellin jäi suorittamaan tehtäviään mineraalimeikin kanssa, mutta kaksi muuta sivellintä päätyivät minulla normaalin puuterin siveltimiksi ja poskipunaan/varjostamiseen. Meikkipohjaan preferoin yhä TBS:n kabukia, se on pehmeämpi ja saan sillä mielestäni peittävämmän tuloksen. Tykkään aika paksusta pohjasta, joten mineraalimeikkiäkin käytän paksummalti kuin moni muu. TBS:n kabuki kyllä sitten imeekin sitä mineraalipohjaa itseensä niin tehokkaasti, että mainosvideoissa näytetyt määrät meikkipohjaa eivät todellakaan minulle riitä...

Tarvitaanko mineraalimeikkiin omia siveltimiä? No kyllä juu. Yksikään kotoani valmiiksi löytyvistä puuterisudeista ei ollut tarkoitukseen sopiva. Näillä kolmella pääsee alkuun oikein hyvin, monelle ne voivat riittää sellaisenaankin. Joka tapauksessa täytyy sanoa, että eipä kyllä tulisi enää mieleenikään käyttää luomivärisivellintä peiteväritarkoituksessa... Mineraalimeikkien levittämiseen käytetyt siveltimet ovat tavalliseen Duroyn poskipuna-/puuterisutiin verrattuna unelmapehmeitä, eikä tavalliseen puuterisutiin tartu jauhetta yhtä hyvin kuin näihin. Kokeilemalla tosin selviää, mistä itse tykkää. Varrellinen versio voi tuntua kivemmalta normaalimeikkiin tottuneesta, kabukia kun harvemmin kukaan tallaaja on nähnyt muualla kuin mineraalimeikkimaailmassa.

Mineral Veil oli tuote, jonka kaltaista kaipasin joskus talvella mineraalipohjan kaveriksi. Original-pohja kun ei jätä ihoa mattapintaiseksi, vaan luonnollisen kuulaaksi ihan tarkoituksella. Välillä kaipaa kuitenkin enemmän mattaa - erityisesti kesällä, kun iho kiiltää hetkessä. Olin olettanut, että tätä käytetään puuterin tavoin meikin kiinnitykseen ja meikin päällä, mutta itse asiassa Marie opastikin kiillonpoistotarkoituksissa käyttämään Mineral Veiliä ennen mineraalimeikkipohjaa. Siksi esittelenkin sen ennen itse pohjaa. Mineral Veil alla tuntuu minusta iholla aavistuksen erilaiselta kuin pelkkä mineraalipohja. Se jopa hitusen tuntuu siltä, että meikkiä on kasvoilla, ikään kuin meikkivoidepohjan tapaisesti - joka ei minua tosin haittaa yhtään. Tunne on aavistuksenomainen, en edes huomaisi sitä ellen erikseen kiinnittäisi siihen huomiota - mineraalimeikin kun sanotaan olevan iholla kuin ilmaa vain, ja niin se ilman tätä alla onkin. Mineral Veil on vaalean näköinen, mutta on käytännössä niin läpikuultava, ettei muuta meikkipohjan sävyä. Yllättävän mattaisena tämän kanssa saa ihonsa pidettyä, vaikkei Mineral Veiliä edes lisäisi päivä aikana.

Mineraalimeikkipohjasta olen aiemmin kertonut täällä ja täällä, joten en toista kaikkea. Yhä edelleen tiivistettynä: mineraalipohja on helppo ja nopea, ei kuitenkaan samalla tavalla peittävä kuin perinteinen meikkipohja. Häivyttyy äärimmäisen kätevästi, ei vaadi työstämistä, sen kuin hutkii kohti naamaa. Swirl, tap, buff -tekniikka, joka opetetaan myös Starter Kitin mukana tulevalla DVD:llä, ei ole mitään salatiedettä. Pyöräytä mineraalipohjajauheessa, kopsuttele liiat pois ja töpsyttele naamaan, noin vapaasti suomennettuna.

Levittämisestä puheen ollen, oli hauska seurata, miten Marie meikkipohjan kanssa pelasi. Olin etukäteen kuvitellut, että minä työstän meikkipohjaa iholla aika vähän, ehkä vähemmän kuin tarvitsisi. Tällaiseen käsitykseen olin jäänyt jostain suomalaisesta blogista, jossa mainittiin, että mineraalipohjan työstäminen iholle vie oman aikansa. Minusta se taas on hyvin nopeaa, ja olinkin usein miettinyt, pitäisikö sitä kabukia hieroa naamalla vähän pidempään. No, eipä Mariekaan pohjaani työstänyt yhtään sen kauemmin kuin minäkään, aika tarkkaan saman ajan: sen verran, että se levittyy tasaisesti kaikkialle. Meikki kehittyy päivän mittaan - ihon pinnan oma rasva sekoittuu meikkipohjaan ja tekee siitä vielä vähemmän puuterisen näköisen.

Yhä vieläkään en ole kokenut mineraalipohjasta olevan minulle ihon kunnon kannalta mitään etua (tai haittaakaan), monet muut tosin ovat raportoineet blogeissa, kommenteissani ja muualla maailmassa mineraalipohjien positiivisesta vaikutuksesta ihon kuntoon. Marie totesi, että bareMineralsin kahdesta vaihtoehdosta (Matte ja Original) Matte on ennemmin rasvoittuvan, muttei pintakuivan ihon tuote hänen kokemuksensa perusteella.

Sävyt tässä Medium-kitissä ovat Medium (pinkkiin taittava kylmempi) ja Medium Beige (neutraali, mutta ei keltapohjainen). Vaalealle ihollekin on olemassa pakkaus, mutta itse kävisin kyllä ensin varmistamassa, että ne sävyt varmasti riittävät. Vaikka bareMineralsilla on sävyjä rutkasti, kaikista vaalein sävy (Fair) ei ole mukana vaaleimmassa Starter Kitissä. Ainakaan sitä ei ole siinä versiossa, mikä oli vielä hetki sitten myynnissä ja Kicksin hyllyssä aiemmin se ainoa. Starter Kitit ovat joko hieman uudistumassa tai ainakin siitä on tullut uusi, toinen versio - tarkemman googlauksen perusteella näyttäisi myynnissä olevan myös 2011 limited edition Try. Believe. Love. -nimellä. Kalmankalpealle iholle käyttäisin ehdottomasti sitä Fair-sävyä, mutta osaksi tässä mielipiteessäni on mukana sitäkin, että vihaan yli kaiken itsensä meikkivoiteella ja aurinkopuuterilla (tai millä vaan) liian ruskeaksi värjäämistä, kun taas hivenen omaa ihoa vaaleampi sävy on minusta ihan nätti valinta. Lisäksi väärä pohjasävy saa helposti oikean tummuusasteen sävyn näyttämään liian keltaiselta, Fairissa on kylmä, pinkki pohja. Mieluummin lumikkiefektiä (tai teinigootti, kuinka vain) kuin fake tan -efektiä. Jos Light tai Fairly Light kelpaa sävynä, Get Started Kit on vaalealle oikein hyvä valinta ensimmäiseksi kosketukseksi mineraalimeikkimaailmaan. Tietenkin sävyjä voi myös sekoittaa, jos haluaa vielä tarkemmin oman ihonsa värin. Medium-sävyistä Get Startediakin voi varmasti usea suomalainen käyttää kesällä ihan kevyesti.

Setissä tuli mukana myös Multi-tasking Face SPF20 -peiteväri. Samaan tapaan kuin perinteisellä meikkipohjalla, tässä ei ole oikeaa ja väärää tapaa. Tätä voi käyttää joko meikkipohjan alla tai päällä. Huolimatta siitä, että tämä Summer Bisque -sävy onkin tummempi kuin Bisque-sävy, joka tulee vaaleimpien ihojen setissä, on tämäkin silti sen verran vaalea, että tummat silmänaluset saan vaaleammaksi tällä.

Erillistä peiteväriä ei tarvittaisi sinänsä, myös normaalilla mineraalipohjalla voi tehdä saman työn. Tämä ei ole pakkohankinta, alkuun pääsee ihan oikeastikin pelkästään sillä sopivalla sudilla ja mineraalipohjalla. Minun ihollani näpyt ovat yleensä sitä luokkaa, että ne peittyvät kevyesti ilman erillistä peiteainettakin, tai vaihtoehtoisesti kehitän jonkun niin suuren näppylän, joka ei peity sitten yhtikäs millään kauniisti.

Ei tsiisus, oli ensimmäinen ajatukseni, kun Marie kaivoi All-Over Face Color Warmthin esiin. Ei mitään noin tummaa, apua! Yllättäen, tulos on hyvin luonnollinen. Mineraalimeikit levittyvät pehmeästi ilman, että erillistä häivytystä tarvittaisiin, ja myös Warmthilla saa nähdä aika paljon vaivaa, että varjostuksista saa liian tummat. Siis oikeasti, tätä voi pistää pari ohutta kerrosta lisääkin, ja yhä vaan jälki on luonnollinen. Kuitenkin pitää muistaa, että tätä on turha yliannostella sutiin. Aivan pienellä määrällä pärjää.

Olen aivan onneton kasvojen varjostamisessa. Marie opetti minua piirtämään kolmosen kummallekin puolelle kasvoja - otsan reunalta aloittaen kohti poskipäätä, takaisin kohti korvaa ja alas leukaan. Yllättävän simppeliä, tuo kasvoille ikään kuin kehyksen. Tokihan Warmthia voi käyttää kuin aurinkopuuteria, siis niille kohdille, jotka aurinko ruskettaisi. Niin tämän käyttö opetettiin pakkauksen DVD:llä. "Can be worn as a highlighter, blush, cheek contour, eyeshadow or even lipcolor," todetaan All-Over Face Colorista bareMineralsin nettisivuilla.

Pariin otteeseen mainitsinkin sen DVD:n. Se oli kyllä hupaisa kaikessa ostoskanavamaisuudessaan, mutta kätevä sellaisille, jotka haluavat kotonakin nähdä, miten se mineraalipohja nyt oikein kuuluikaan levittää. Plussaa siitä, että englanti oli oikein helppoa ja selkeää, eikä tekstityksiä olisi tarvinnut yläasteaikani englannintaidoillanikaan, saatikka sitten lukioenglannilla. Suuri miinus kuitenkin siitä, että jopa avopuoliso katsoi epäuskoisena DVD:tä olkani takaa ja toisteli ärsyttäviä, ostostelkkari-wonderful-I just love this-tyyppisiä Leslie Blodgettin lauseita. Jos DVD ei kiinnosta, netti on kyllä pullollaan mineraalimeikkiohjeita sekä tekstinä että videona.

Mitäs vielä? Ai niin, muutama vinkki vielä. Huomasin, että Dermanorillakin oli käytetty samaa kikkaa, minkä luin jostain aiemmin (olisikohan se ollut Fashioned in Finland). Noissa purkeissa on sihdin päällä tarralappu. Ensimmäisellä kerralla sen voi poistaa kokonaan, mutta ainakin Warmthissa on järkevämpi jättää se paikoilleen ja tehdä siihen vain reikiä, jotta jauhetta ei tule purkkia kopsutellessa liikaa.

Minulle kokeiltiin myös Buxom-huulikiiltoa. Se turvottaa huulia aavistuksen. Jumboalahuuleni kanssa en kovasti sellaista tarvitse, mutta kokeiluna tuo oli hauska - Buxom tuoksuu vaniljalle, mutta jättää huulille moneksi tunniksi sellaisen tunteen, kuin olisi käyttänyt jotain supervahvaa Blistexiä. Tunne pysyi tupakoinnista ja terassilonkerosta huolimatta kolme tuntia. :O Jännä, ei mitenkään epämiellyttävä tunne.

Buxom, kuten myös osa muista bareMineralsin tuotteista, ei ole täysin mineraalimeikki. Ainesosat ovat kyllä luonnosta, mutta eivät pelkkiä mineraaleja. Nestemäisissä tuotteissa pelkät mineraalit eivät pelaa. Minua moinen ei haittaa, kun en puritanisti ole. Suurin osa jauhemaisista tuotteista kuitenkin sarjalla on 100% mineraalikosmetiikkaa.

Kuten siis todettua, bareMineralsilla on muutakin kuin meikkipohjia. Yhden luomivärin testasin jo täällä. Nyt testiin pääsi myös ripsiväri.

Flawless Definition Mascara on enemmän erotteleva kuin tuuheuttava.

Pakkausdesign on harvinaisen tyylikäs. Hillitty ja tyylikäs, tykkäsin kovasti.

Harja tässä ripsivärissä on kuminen. Max Factorin FLE:n jättiharjaan tottuneena tämä on lähempänä sellaista normaalin ripsivärin harjan kokoa. Kärki kuitenkin on tuollainen hyvin suippo, tarkoitettu ylttämään paremmin myös sinne vaikeasti saavutettavaan sisänurkkaankin.

Pituutta ripsiin tuli kivasti lisää, massa oli kuitenkin hieman liian kosteaa näin alkuun ainakin minun makuuni. Mieluummin niin päin, massa kuitenkin kuivuu aina pikkuhiljaa ripsivärin eliniän aikana. Oikein hyvä perusripsiväri, en epäilisi kokeilla uutta Flawless Definition Curl & Lenghten -ripsiväriä tämän perusteella. Siinä olisi sellainen perinteinen harja, mistä pidän enemmän. Ripsiväreistä löytyy myös tuuheuttava versio ja vedenkestävä versio.


Rajauksia voi bareMineralsin tuotteilla tehdä myös puhtaasti mineraalimeikeistä, sekoittamalla veteen, mutta ei-100% mineraalisisältöinen rajauskynä löytyy myös. Itse kokeilin Big & Bright Eyelineria tumman luumun värisenä (sävy Plum). On hauska kokeilla mineraalisarjalta jotain muutakin kuin niitä iänikuisia jauhemaisia tuotteita.



Ainakaan ei voi syyttää harhaanjohtavasta mainonnasta - rajauskynä kuin rajauskynä luo vaikutelman suuremmista, kirkkaammista silmistä. Itse näen tuon nimen en niinkään markkinointikeinona, vaan muistutuksena itselleni siitä, että rajaus on helppo ja nopea tapa saada silmät eloon, vaikkei jaksaisikaan laittaa mitään luomiväriäkään. Liian usein nykyään tulee käytettyä rajausta vain efektinä, tykkään paljon kaikista oikein kirkkaista rajausväreistä. Tämä luumu olikin sellainen hillitty valinta, joka minulta puuttuu - en juurikaan omista mitään maanläheisiä sävyjä. Luumu sopii vihreiden silmien kanssa hyvin, väittävät.

Illansuussa ikkunavalossa swatch näyttää jopa aika liilalta, mutta kyllä tästä hyvin luonnollisen näköinen rajaus tulee.

Tämä rajauskynä on kierrettävää mallia. Siksipä se tarvitsee mukaansa terottimen...

...joka löytyy kynän toisesta päästä.


Kynän päässä on levitin, jolla jälkeä voi tasoittaa/blurrata, tai lähteä vaikka häivyttämään smoky eye -tyyppisessä meikissä laajemmalti.


Mutta sitten jotain ihan muuta. Tupsuteltava aurinkosuoja!


bareMineralsin SPF30 Natural Sunscreen on tarkoitettu sekä vartalolle että iholle. Sävyjä on muutama valittavaksi, omani on Medium. Tupsuttelu on hauska idea, ja jotenkin paljon helpomman tuntuista kuin auringorasvan hierominen ja imeyttäminen. Tätä, kuten muitakin aurinkotuotteita tulee käyttää paksulti, jotta suoja on varmasti riittävä. Onneksi tuo SPF 30 on aika korkea.

Tämä olisi muuten loistava tuote, jos vielä saataisiin jotenkin tuosta sudista pestävä, sillä hikoillessa auringossa tämän tuotteen lisääminen aiheuttaa vääjäämättä jossain vaiheessa tuon sudin liiallista likaantumista. Auringonoton sijaan suosittaisin tätä sellaiseksi jokapäiväiseksi suojaksi, jota laitetaan ennen ulkoilua. Liian usein (lue: lähes aina) meinaa unohtua aurinkosuoja, kun ei ole tarkoituksellisesti menossa ottamaan aurinkoa. Nähdään sitten mun rypyt viimeistään siellä kolmikymppisenä...

Aurinkosuojasta tässä tuotteessa vastaavat titaanioksidi ja sinkki. Ne ovat näemmä ihan tavallisia aurinkosuojatuotteissa käytettäviä tehoaineita yleensäkin.


Hinta on toki sellainen asia, joka bareMineralsissa vähän kirpaisee. Kannattaa kuitenkin katsoa mistä ostaa, tästäkin sarjasta on alkanut kuulemma ilmestymään kopiotuotteita. Vähän tosin saa järkeä käyttää nettishoppailussa muutenkin, vai mitenkäs olisi tällainen MAC:in False Lash Effect -ripsari? http://www.dealextreme.com/p/black-waterproof-mascara-13-1ml-68008 Tai Narsin meikkipaletti? http://www.dealextreme.com/p/professional-makeup-eyeshadows-rouges-mirror-case-10-color-set-17265