Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyväksi havaitut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyväksi havaitut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Goldwell Dualsenses Just Smooth 60sec Treatment

Minulla oli haussa hyvä, todella silottava hoitoaine. Parin hukkaostosta tuli tehtyä, mutta lopulta tärppäsi. Kuivat latvani tarvitsivat todella tehokasta hoitoainetta, joten päätinkin siirtyä käyttämään ihan joka pesun yhteydessä tehohoitoa. En laita väliin ollenkaan normaalia hoitoainetta, tämä tuote on korvannut sen.

IMG_4528

Goldwellin Dualsenses -sarja oli minulle tuttu jo vuosien takaa, sain joskus blogin kautta Dualsensesin värjättyjen hiusten hoitosarjan hoitoainenaamion. Tykkäsin siitä ja siksi toivoin tämänkin olevan hyvää, ja sitähän se oli. Hiukset silottuvat niin, että niiden kampaaminen pesun jälkeen on vaivatonta.

Purkkimuoto ei ole kätevä suihkussa. Tiedättehän, ahtaassa suihkukopissa yrität estää, ettei korkki tipu, aine kaadu tai vesi pääse purkkiin, samalla kun yrität yhdellä kädellä sulkea purkkia hoitoaineet toisella kämmenellä. Mutta minun tapauksessani purkkimuodossa on yksi etu: tähän saa helposti tehtyä oman sekoituksen hoitoainetta ja suoraväriä, jotta hoitoaine ylläpitää violettia tukkaani.

Suosittelen, mikäli kaipaat silottavaa hoitoainetta. Käy hyvin sellaiselle karhealle, käsitellylle hiukselle, kuten omani on.

Tuote on kampaamotuote, eli lähimarketista tätä ei saa. Omani ostin Sokokselta, ennen alekuponkia hintaa oli 21,90 euroa.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Guerlain Lingerie de Peau

Täällä taas! Tammikuussa loppui innostus, blogger's block iski. Blogin kirjoittaminen tuntui lähinnä velvollisuudelta, elämä heitteli, mielenkiintoa ei ollut, itsetuntokin oli jotenkin jäissä. Ajattelin, että palaan takaisin blogin pariin vasta sitten, kun siltä aidosti tuntuu. Tässä on vaihdettu suuntia elämässä edestakaisin, työpaikkaa, vaatekokoa, hiusväriä, sukunimeä ja ties mitä. Viikko sitten tajusin, että minulla on tuote, josta haluaisin haluta kirjoittaa. Tänään tuntui siltä, että haluan kirjoittaa. Valokuvaamisinto on tipotiessään, mutta josko se sieltä heräisi. Käytin nyt brutaalisti hyväksi ulkopuolista kuvankäsittelijää, joka varmisti, että en menetä hermojani heti alkuun. Mutta, uusi rakkauteni Guerlainilta, kiitos blogimasennukseni katkaisemisesta!

Guerlain Lingerie de Peau 2

Kävin heinäkuussa Turkissa vallankumousyrityksen jälkimainingeissa. Vaihdoin väriä niin monta astetta, että kotoa ei enää löytynyt tarpeeksi tummaa meikkipohjaa. Olin ennen matkalle lähtöä rakastunut Guerlain-ostosten kylkiäisenä saamaani Lingerie de Peau -meikkivoiteeseen. Käytin pienen näytepullon loppuun. Olihan tuo meikkivoide minulle takaraivoon jäänyt jo Marin postauksista, mutta tyyriin hinnan takia en ollut sitä testannut. Pikkupullon käytettyäni rakkaussuhde oli jo tiivis. Ruskettumisen myötä tuli vihdoin syy ostaa uusi meikkivoide, joten etsin Lingerie de Peausta minulle sopivan sävyn. 

Lingerie de Peau on erittäin juoksevaa. Se levittyy loistavasti sorminkin eikä vaadi alleen mitään pohjusteita asettuakseen nätisti. Lopputulos on kaikkea sitä, mitä Guerlain lupaa: kuultava, kevyt ja luonnollinen, mutta kuitenkin sopivan peittävä. Selkeästi meikkivoide, eikä mikään sävytetty kosteusvoide tai BB, mutta silti uskomattoman luonnollinen. Puuterointi ei ole aivan välttämätöntä, kiirepäivinä olen käyttänyt tätä ilman puuteria. Kuumina päivinä kuitenkin jossain vaiheessa päivää pohja kaipaa puuterointia kiitelyn takia. Kaksi painallusta on sormin levitettäessä minulle sopiva määrä.

Guerlain Lingerie de Peau 1

03 Beige Naturel oli tähän tummuusasteeseen sopiva. Juuri loman jälkeen jopa hieman tummempi olisi mennyt, mutta tämä valikoitui kuitenkin sävyksi, sillä rusketus kuitenkin hälvenee. Muistaakseni ennen lähtöäni minulla oli näytekoossa 02 Beige Clair, joka sopi hyvin Suomen kesässä jonkun verran päivettyneelle iholle. Saatan muistaa sävyn kyllä väärinkin. Hyvällä tuurilla joku sitä vaaleampi käy minulle talvella. Sävyjä on lukuisia ja eri pohjasävyillä (01, 02, 03, 12, 13, 23, 24, 25...), joten tarvitsin todellakin iholle testaamista ennen ostopäätöstä. En muista, mitä kaikkia Suomessa oli myynnissä, mutta omaani vaaleampia jäi vielä useampi.

Kuten Guerlainin meikkituotteet yleensäkin, Lingerie de Peau tuoksuu ihanalta. Ei ehkä kovin ihanaa hajuste-allergikkoja ajatellen, mutta minä tykkään. Tuoksu ei minun mielestäni ole liian voimakas, huomaan sen vain levittäessä. Suojakerroin löytyy UVB- ja UVA-säteilyä vastaan, SPF 20 / PA +.

Hintaa meikkivoiteella on reilut 60 euroa (30 ml), mutta minulle se on jokaisen euron arvoinen. Ostan tästä varmasti myös talvisävyn itselleni. Myyntipaikkoja ovat (mahdollisesti pienempien liikkeiden lisäksi) Sokos ja Stockmann.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Lisää kauneusmessujen satoa

Kolme päivää messuilla taas meni, joskin yötyöläisenä saavuin joka päivä aika myöhään.

IMG_2687
kaulanauha oli lainassa Glitteristä

Bloggaajalipulla pääsi kuitenkin kaikkina päivinä, joten lyhyet pyrähdykseni eivät tulleet kalliiksi. Eivätkä tulleet ostoksetkaan, en oikein mitään ostanut.

IMG_2983

Fudgelta piti ostaa sulfaatiton shampoo, kun varastot alkoivat käydä taas vähiin. Shokkivärin kanssa suosin sulfaatittomia. Tämä on näitä tuotteita, joita olen ensin saanut PR:nä ja sitten ostanut lopulta itsekin, kun olen niin hyväksi todennut. Tuo hoitoaine ei ole mikään maailmaamullistavan erikoinen, ihan jees, tuossa se kylkiäisenä meni.

IMG_2992

Invisibobblelta ostin violetteja johtoponnareita. Olen tykästynyt näihin myös blogin kautta. Sain kauan sitten kopioversioita näistä, mutta ne eivät toimineet. Aidot Invisibobblet sen sijaan on oikein kelpoja. Nämä violetit sopivat kivasti shokkipinkin kanssa.

IMG_3006

Davvi ei sanonut minulle mitään, mutta sain kutsun messuosastolle. Selvisi, että kyseessä on suomalainen yritys, Rovaniemeltä. Sain osastolta testiin Restorative Facial Creamin. Tuote kertoo olevansa 100 % luonnontuote ja hyödyntävänsä lapin luonnon antimia. Kai mun on pakko uskoa, että siellä kasvaa muutakin kuin jäkälää, hyttysiä ja poroja, kun en ole koskaan käynyt. Ymmärtääkseni sarjaan kuuluu toistaiseksi neljä tuotetta, kaksi miehille ja kaksi naisille. Davvin parranajotuotteet sisältävät kuusenkerkkää, katajaa, mustikanlehteä, tyrniä ja pikkukarpaloa (sellainenkin on olemassa, tarkistin!) ja naisten puolen kasvovoide taas kauraa, vadelmanlehteä, tyrniä, mustikkaa ja mesiangervoa, silmänympärysvoide puolukkaa, ruusunjuurta, kauraa ja mesiangervoa. Davvi on muuten saamea ja merkitsee pohjoista. En ole vielä päässyt testaamaan tätä, hyvältä se tuoksui kyllä!

IMG_2869

Japanilainen V10Plus oli minulle ennestään tuttu vain kuorinnan osalta. Siitä on paljon tykätty, mutta parrakkaana naisena minä en innostunut poskihaiveniin jäävistä hitusista. Aika skeptiseen postaukseeni pääsee tästä linkistä. Sarjan seerumit ovat varmasti yhtä tunnettuja jos ei tunnetumpia, niistä voi sekoitella mieleisensä cocktailin. No, V10Plussalla ilmeisesti ymmärretään blogimarkkinoinnin päälle, sillä vaikka hittituote sai minulta aika tylyn tuomion, ehdotettiin minulle silti seerumia testiin. Sekä estenomi-esittelijä että raksi ruutuun -testi ehdottivat molemmat minulle C-vitamiiniseerumia. Minulla on nyt iho todella erilaisessa kunnossa kuin yleennsä, koska A-vitamiinireaktion takia ihoni kukkii - siitä muuten lisää seuraavassa postauksessa. Kuitenkin, vaikka eliminoin raksi ruutuun -testistä hetkellisen ihon kukkimisen, jäi se silti minulle ykkösvaihtoehdoksi. Kakkosvaihtoehtona olisi ollut Pycnogenol-seerumi. C-vitamiiniseerumin kerrotaan kirkastavan ihoa ja supistavan ihohuokosia, parantavan finnejä ja vähentävän talin eritystä. Tähän täytyy ehdottomasti tutustua tarkemmin.

IMG_3016

Näiden messusaaliiden lisäksi ostin siveltimen ja meikkitelineen Dimora Oy:ltä ja vierailin Environin pisteellä huutamassa apua A-vitamiinireaktiooni. Sellainen ehkä löytyi!


Davvin ja V10Plussan tuotteet saatu blogia varten.

torstai 1. lokakuuta 2015

Näppylänitistäjä

IMG_2593

Mun on nykyään todella vaikea kirjoittaa ihonhoitotuotteista, jotka tuntuvat toimivan, mutten tiedä, miksi. Sen lisäksi minulla on harvoin ikäviä näppylöitä, joten tällaiset täsmätuotteet pääsevät harvoin testiin. Nyt kuitenkin A-vitamiinituotteiden takia ihoni on räjähtänyt käsiin ja on kamalampi kuin aikoihin, joten tämä Ella Bachén Nutridermologie Lab -sarjan Correcteur Magistral Pure Focus 19,3% on ollut tiiviimmin käytössä ja olen valmis sanomaan, että tämä jostain syystä minulla toimii.

Tuote on värillinen peitevoide näpyille, mutta olen itse asiassa käyttänyt sitä ihan kotona meikittöminä hetkinä. Avasin tämän jo varmaan lähes vuosi sitten. Sivuhuomautus: älä käytä vanhentunutta kosmetiikkaa, tämänkin säilyvyysaika on vain 10 kk avaamisesta - minä kuitenkin olen käyttänyt, kun koostumus ei ole muuttunut. Mutta kun niitä kipeitä näppylöitä niin harvoin on, testaus on ollut satunnaista. Kuitenkin, joka kerta näppylät ovat hävinneet nopeasti, nopeammin kuin mitä ne ilman mitään erikoiskohtelua häviäisivät. Tuotteen kerrotaan kuivattavan ja peittävän finnejä. Yleensä tällaiset pohjautuvat alkoholiin, eivätkä alkoholipohjaiset näppylöiden täsmätuotteet ole yleensä minulla mitään havaittavaa eroa tehneet. Tämä on ollut poikkeus täsmähoitotuotteiden joukossa - vaikka onkin meikkituotteen ja ihonhoitotuotteen hybridi. Vasta näin pitkän testiajan jälkeen voin sanoa, että tämä toimii minulla, mutta en ole lainkaan perillä siitä, miksi. Se voi olla toki sitäkin, että sormet eivät hakeudu räpeltämään kipeää näppylää, kun siinä on aine päällä, mutta silloin muidenkin vastaavien pitäisi minulla auttaa.

Jälleenmyyjät löytyvät täältä. Hinnasta minulla ei ole käryä, mutta hoitolasarja kun on kyseessä, se ei varmasti ole halvimmasta päästä. Yhdestä nettikaupasta kaivoin hinnaksi 25 euroa, mutta en ole varma, onko se saman maahantuojan kautta tuotteita jälleenmyyvä liike vai tuoko se rinnakkaistuontina. Nonnulassa hinnaksi sanottiin sama 25 euroa, varmaan se sitten noilla tienoilla on. Jonna ihastui tässä peitevoideominaisuuteen, minä taas siihen, että tuote tekee jotain ihmeellistä näpyilleni. Sanni taas ei havainnut tässä mitään tehoa näpyille.

INCI tässä, jos joku osaisi kertoa, mikä tässä voisi olla se, mikä minulla toimii juuri niihin kipeisiin paukamiin. Minä löydän alkupäästä vain sellaisia ainesosia, jotka tekevät tästä peitevoiteen: silikoneja, väriä, säilöntäaineita yms. Sitten alkaa tulla kasa kasviuutteita sun muita. Se tästä tekikin niin vaikean arvioida: en suoralta kädeltä löydä tästä mitään tuntemaani tehokasta ainetta epäpuhtauksille. Mitä tässä on 19,3 prosenttia? Jotain Ella Bachén omaa kasviuutekombinaatiota? Niin tästä päättelisin. Ensimmäinen mahdollinen, jonka voisin kuvitella toimivan, on greipinsiemenuute. Timjamilla näkyisi myös olevan antibakteerisia ominaisuuksia. Luin INCI-listaa uudelleen ja uudelleen, siksi tämä postauskin on venynyt. Kaikkea en jaksanut käydä läpi. Kun tuntuu toimivan, mutta alkupää on pelkkää peiteaineeseen viittaavaa tavaraa. E-vitamiininkin vaikutus ihon paranemiseen on vähän kyseenalaistettu tutkimuksissa. Epäilin itseänikin, epäilin placebo-vaikutusta, epäilin kaikkea. Mutta näin pitkän ajan jälkeen, kyllä, tämä nyt vaan on syystä tai toisesta minulla tappanut näppylöitä nopeammin kuin mitä ne katoaisivat ilman tätä.

IMG_2595

Osansa varmasti on sillä, että näppylöitä ei tule bakteerisin käsin kosketeltua. Mikä siinäkin oikein on, miksi ne sormet hakeutuvat kipeiden paukamien lähelle, vaikka ihan hyvin tiedän, ettei siitä räpeltämisestä ole kuin haittaa? Onko sitä nyt ihan pakko kokeilla joka hetki? Joo, kyllä siinä sattuvassa kohdassa on joku paukama, ei se ole hävinnyt siitä viiden minuutin päästä, ei se ole muuttunut maagisesti joksikin valkopäiseksi finniksi, ei sitä tarvitse koko ajan näpertää...

Yksi miinus kuitenkin: kuten Sanni, minäkin olen havainnut, että purkkia ei voi säilyttää pystyasennossa. Sieltä valuu hieman peiteainetta ulos silloin. Ylösalaisin säilytettynä samaa ongelmaa ei ole.

No jo on taas bloggaaja. Toteaa tuotteen toimivan ja sen jälkeen nillittää siitä, ettei tiedä, miksi se toimii. Olis ny tyytyväinen vaan ku toimii, hittolainen. :D


Tuote on saatu testiin blogimiitin goodie bagistä.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Make Up For Ever Ultra HD Foundation - puhdasta rakkautta

Yritän PR-tuotteissa keksiä monesti jotain negatiivista sanottavaakin, sillä itse tykkään arvosteluista, jotka eivät ole pelkkää hehkutusta. Jokaisessa tuotteessa on joku paranneltava juttu, oli se sitten pakkaus tai sävyvalikoima. Uudistuneesta Make Up For Everin Ultra HD -meikkivoiteesta en vaan keksi oikein mitään negatiivista.

IMG_2435

Ensimmäinen suuri plussa tulee sävyvalikoimasta, joka laajentui paljon uudistuksen myötä. Kävin itse liikkeessä etsimässä minulle sopivan sävyn. Yleensä joudun aina ottamaan sieltä parista vaaleimmasta, mutta nyt kävinkin läpi pulloja kolmannelle riville asti, jotta löysin oikean. Minulla oli verrokkina mukana toinen meikkivoide, joka on muuten jees mutta käymässä ihan kohta liian tummaksi. Sen perusteella valitsin sävyni. Moni muukin olisi käynyt, koska sävyvalikoimassa on paljon vaaleita ja voide sulautuu ihon omaan sävyyn hyvin, mutta tämä oli se paras. Sävyni on R250 Beige Nude. Astetta tummempi ei olisi välttämättä käynyt enää talvella. Tämä on ihan hitusen vaalea vielä dekolteen alueeseen verrattuna, mutta tummenee jonkin verran iholla, jonka jälkeen se on täydellinen.

Sitten kun olen iso ja sivistynyt, opin, miksi toiset meikkivoiteet tummuvat enemmän kuin toiset ja mistä tummuminen tarkalleen ottaen johtuu. MUFE:n HD tummeni vain aivan hitusen. Niin vähän, että en olisi huomannut, ellen olisi erikseen asiaa syynännyt. Meikki näytti oikealta sävyltä jo levittämisen jälkeen, mutta asetuttuaan iholle se oli vielä parempi. Valitsisin tässä sävyn ihan sen perusteella, mikä näyttää levitettäessä hyvältä, enkä lähtisi ottamaan turhaan liian vaaleaa tummenemisen pelossa.

20150909_165420

Sävyjä on saatavilla 40. Ja mikä parasta, kaikki MUFE:n 40 sävyä on saatavilla myös Suomesta, eikä valikoimaa ole rajattu niin, että meillä täällä olisi suppeampi sävykartta. Sävynumerointi on vähän muuttunut uudistuksen myötä, mutta jos joku vanha suosikki Ultra HD:stä löytyi, sille löytyy vastaava, korvaava sävy myyjältä kysymällä tai vaikka tästä taulukosta. Y-merkinnällä varustetut sävyt on keltapohjaisia, R-merkinnällä punapohjaisia. Sävynumerointi alkaa sävystä 205, vaaleat sävyt ovat 200-sarjan sävyjä. Keskitummien numerot ovat 300-sarjaa, ruskettuneet 400-sarjaa ja 500-sarja on tarkoitettu tummaihoisille.

Olen kokeillut meikkivoidetta sekä MUFE:n oman primerin päällä että ilman, luonnonkosmetiikkavoiteen päällä sekä tavallisesti meikin alle käyttämälläni kosteusvoiteella. Kaikkien näiden kanssa meikkivoide on toiminut ongelmitta. En kokenut primeria tarpeelliseksi, sillä minulla levittyvyys oli hyvä ilman sitäkin ja kesto samoin, mutta yleensä minulla kestääkin meikkivoiteet hyvin. Olen levittänyt ihan vaan sormilla tähän asti, koska se on yhä edelleen se nopein tapa minulle. Kädet ovat nopeammat pestä.

Ultra HD on aika juoksevaa koostumukseltaan, mutta eipä tuo ole minulle positiivinen tai negatiivinen asia. Tärkeintä on, että levittyy nätisti ja jättää kauniin pinnan.

Käytän yleensä kaksi painallusta, kun levitän koko kasvoille sormin, mutta myös kerrostaminen onnistui, kun eilisaamuna kasvojen keskialueelle tuli levitettyä meikkivoidetta vähän liian kevyesti. A-vitamiini-ihonhoitokuurini (Environ AVST), stressi ja hormonit ovat aiheuttaneet hieman enemmän näppylää kasvoille, kun yleensä niitä ei ole kuin pari kuukaudessa. Tuo on ohimenevää, kun totun A-vitamiiniin, mutta pääsinpä testaamaan iholla, jossa on enemmän jotain peitettävääkin. Mielestäni tämä on keskipeittävä, riippuen siitä, paljonko tuotetta laittaa. Pienemmällä määrälläkin tulee toimeen ja lopputulos on kevyempi, mutta nyt kun ihoni on tällaisessa kunnossa, käytän sen kaksi pumppausta, jotta en ole tarvinnut erillistä peitevoidetta kuin yhteen näppylään. Useimmiten kuitenkin vähemmän on parempi kuin liikaa, jotta luonnollisuus pysyy. Makuasioita toki myös.

Meikkipohja jää puolimataksi, luonnollisen kuulaaksi, valoa heijastavaksi, mutta kyseessä on kuitenkin ihan täysverinen meikkivoide. Ja sellaisen sopivan luonnollisen, mutta kuitenkin tarpeeksi peittävän meikkipohjan ystävä minä olen. Wow-efekti tuli minulle jo ensimmäisestä käyttökerrasta: "Oho, täähän on ihan loistava! Miten mä kirjoitan postauksen tästä ilman hillitöntä ylistystä?"

Enpä ihmettele, miksi alkuperäinen HD-meikkivoide on niin suosittu (erityisesti meikkitaiteilijoiden ja ammattilaisten käytössä), jos se on lähellä tätä uudistettua. Itse en ole sitä aiempaa testannut. Mitä netistä lueskelin, tämä uusi on hieman kevyempi koostumukseltaan. Ja siitä tuo mainoslausekin taitaa kertoa: More invisible than ever.

Tässä vielä INCI niistä kiinnostuneille:
Cyclopentasiloxane, Aqua (Water), PEG-10 Dimethicone, Neopentyl Glycol Diethlhexanoate, Talc, Mica, Phenyl Trimethicone, Sodium Chloride, Lauroyl Lysine, Dimenthicone Crosspolymer, Methylpropanediol, Glyceryl Caprylate, Propanediol, Disteardimonium Hectorite, Sucrose Palmitate, Phenoxyethanol, Sodium Myristoyl Glutamate, Alumina, Cyclohexasiloxane, Proplene Carbonate, Pentylene Glycol, Sorbitan Sesquioleate, Evodia Rutaecarpa Fruit Extract, Tocopheryl Acetate, Glyceryl Linoleate, Aluminum Hydroxide, Glyercin, Parfum (Fragrance), Benzyl Alcohol, Benzyl Benzoate, Citric Acid, Potassium Sorbate, Sodium Hyaluronate, Tin Oxide, BHT, Tocopherol [+/- CI 19140 (Yellow, Yellow 5 Lake), CI 42090 (Blue 1 Lake), CI 77007 (Ultramarine), CI 77163 (Bismuth Oxychloride), CI 77491, CI 77492, CI 77499 (Iron Oxides), CI 77891 (Titanium Oxide)].

Okei, jos hakemalla haetaan huonoja puolia, se on saatavuus. MUFE:a saa omasta liikkeestä Helsinginkadulta sekä ainakin Villi Vanilja -kampaamosta Kaisaniemestä, mutta Sokoksilla, Stockmanneilla ja Kickseillä ei merkkiä ole. MUFE on suunnattu pääasiassa ammattilaiskäyttöön, joten jakelukanavat ovat vähän suppeammat. Niin ja sitten joo, kuulin, että joku bloggaajakollega ei ollut tykännyt tästä. Mutta ihoja ja tarpeita on erilaisia. Minulle tämä on vaan yksinkertaisen erinomainen.

Meikkivoide maksaa noin 47,50 euroa / 30 ml.

TL;DR: Ihan huippu: levittyy hyvin pohjustuksesta riippumatta, laaja sävyvalikoima, luonnollinen mutta tarpeeksi peittävä koostumus.


Tuote on saatu testiin blogiin Make Up For Everiltä.

torstai 17. syyskuuta 2015

Urban Decay Perversion - Bigger, Blacker, Badder?

IMG_2360

Urban Decayn ripsiväreistä olen testannut aiemmin vain yhtä, se oli violetti minituubi. Ei jäänyt kovin kummoiset mielikuvat, mutta päätin antaa toisen tilaisuuden. Perversion-ripsiväriä on kehuttu, hankin sen.

IMG_2373

Pakkaus on upea kuin mikä, sekä paketti että hylsy. Hinta ei ole mielestäni kovin paha, 23,50 euroa Sokoksella.

IMG_2381

Ripsivärin harja on tuollainen tavallinen, isohko, mutta perinteinen. Ihan ok kooltaan, voisi se vähän pienempikin olla, mutta se on vain tottumiskysymys.

IMG_2378

Lopputulos oli oikein nätti, mutta ei mitään niin mullistavaa, ettäkö tämä voittaisi lempiripsivärini paikan. Bigger, blacker, badder lupaa paljon. UD:n kansainväliset sivut ovat täynnä kehuja: pidentää, antaa volyymiä, massa ei liian kuivaa eikä kosteaa, kerros riittää mutta voi kerrostaa paljon ilman paakkuja, hoitaa ripsiä. Hoitavuuteen en ota kantaa lainkaan, en tunne asiaa ja olen kuullut ristiriitaista tietoa siitä, voivatko hoitavat ripsivärit toimia. Kerrostettavuus toimi, paakkuja ei tullut, ripset saivat sekä volyymiä että pituutta.

IMG_2404

Onhan se hyvä. Mutta kun hyvin ripsivärejä on niin paljon! Ai niin, en laittanut alaripsiin mitään tuossa kuvassa. Oops. No mutta, oleellisin on kuitenkin se, miltä ripsiväri yläripsissä näyttää, alaripsissä toimii monesti kehnommatkin hyvin. Minulla tämä ei ole varissut eikä suttaantunut, mutta toisaalta ei minulla varise mikään ripsiväri. Perversion ei ole vedenkestävä, mutta haluankin ripsivärini yleensä vesiliukoisina/säänkestävinä, koska vedenkestävien massa ei aina ole yhtä hyvä minulle. Ripsiään taivuttaville juttu voi olla eri, kun vedenkestävät pitävät kuulemma niitä taivutuksia paremmin.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Kerran vielä: kaikkien aikojen suosikkiputsari

IMG_1302

Jos joku tuote on erityisen hyvä, nostan sitä aina silloin tällöin uudestaan esille. Ei tälle putsarille riitä yksi tai kaksi postausta. Tämä on sentään ensimmäinen postaus Sensain Creamy Soapista uudistuneella pakkauksella, jotain uutta. :D Pakkausuudistus oli jo ties kuinka kauan sitten, viime elokuussa, mutta minä tietysti hamstrasin poistomyynnistä viimeisiä tuotteita. Käsittääkseni mitään suurempaa ei tuolloin tässä tuotteessa muuttunut, pakkaukset vedettiin uusiksi koko Silky Purifying -linjalla ja pieniä päivityksiä koostumuksiin tehtiin.

Sensain tuotteita testasin ensimmäisen kerran ihan joskus blogin alkuaikoina. Täytyy sanoa ihan suoraan, etten tiennyt Kanebosta/Sensaista mitään muuta kuin 38-ripsivärin ja jonkun 38-rajaustuotteen ennen kuin aloin lukemaan kosmetiikkablogeja. Kiitos tästä kuuluu toki erityisesti Marille, mutta myös muissa blogeissa vilahteli jänniä japanihenkisiä tuotteita. Japani tulee Sensailla hillittynä ja arvokkaana, ei sellaisena kawaii-ihkutuksena, jota en ole koskaan ymmärtänyt. Suosittu 38-ripsiväri ei koskaan ole ollut minun mieleeni, sillä sen poistaminen on aivan liian työlästä. Sen sijaan sarjan helmenvalkoiset Silky Purifying -puhdistustuotteet ovat olleet rakkaita.

En enää pysty käsittämään, että olen joskus pessyt kasvoni vain vaahtoavalla puhdistustuotteella ja kasvovedellä - niin voimakkaasti kaksoispuhdistus minuun iski. Ideana on siis se, että meikki poistetaan ensin öljymäisellä tai rasvaisella tuotteella, jonka jälkeen kasvot pestään vaahtoavalla, minun kielenkäytössäni "tavallisella" puhdistustuotteella. Kaksoispuhdistuksen jälkeen Sensain filosofiassa tulisi kaksoiskosteutus (hoitovesi ja kosteusvoide), mutta kaksoiskosteutukseen en niin voimakkaasti lähtenyt mukaan. Kyllä toki toisinaan käytän, mutta ei siitä ole tullut samanlainen itsestäänselvyyttä kuin meikinpoistosta erillisellä tuotteella. Kaksoispuhdistus on käytössä silloinkin, kun meikkini on kevyt. Tai no, oikeastaan meikkipohjani on melkein aina kevyt, ainakin teinivuosiin verrattuna. En ihan välttämättä tarvitsisi kahta erillistä tuotetta, voisinhan pestä vaikka vain tällä kakkosvaiheen putsarilla kahdesti. Silti, nuo rasvaiset ykkösvaiheen tuotteet ikään kuin sulattavat meikin pois ja puhdistus on helppoa.

Pudotin alkoholipitoisen kasvoveden kokonaan pois Clarisonicin ostettuani. Puhdasta tulee takuulla ilmankin, joten en viitsi turhaa ärsyttää ihoani. Kun puhdistuksessa ei ole enää käytössä sitä Cliniquen kakkosta, on minulle entistä tärkeämpää, että puhdistustuotteesta jää selkeästi puhtaan tuntuinen iho. Haluan puhdistaa tehokkaasti ja sen jälkeen kosteuttaa myöskin tehokkaasti. Sensain Creamy Soap jättää iholle aavistuksen kitkaisen tunteen, jonka huomaa parhaiten suihkussa runsaan veden kanssa pestessä. Jossain vaiheessa opintojani ehkä opin, mistä tuo kitkaisuus tulee. Vaikka tämä onkin kaikille ihotyypeille, voisin kuvitella, että kuivaihoiset mieluummin valitsevat jonkun muun kuin tämän. Minulle se taas on se ratkaiseva rakkauden perusta.

Ykkösvaiheeseen Sensai tarjoaa tätä nykyä 5 erilaista vaihtoehtoa: Cleansing Oil, Balm, Gel, Cream ja Milk. Balm on tähän mennessä ollut suosikkini. Muutama muukin bloggaaja tykkää juurikin tuosta Cleansing Balmista, mutta useampi minun havaitakseni on tykästynyt Cleansing Oiliin. Riippuu vähän siitä, mitä tuotteelta hakee. Kakkosvaiheeseen on 4 vaihtoehtoa: Mud Soap, Creamy Soap, Milky Soap ja Foaming Facial Wash. Mud Soapia en ole kokeillut, noita muita kolmea kyllä. Creamy Soap on niistä kirkkaasti ykkönen minulle. Niin perinteinen, puristetaan voidemaista puhdistustuotetta kämmenelle ja vaahdotetaan käsin - tai Clarisonicilla minun tapauksessani.

Viimeisin pakkausuudistus ei ollut makuuni, mielestäni edellinen huurteisempi pakkaus ilman kehäkuvioa oli kauniimpi. Kuitenkin, muutoin tässä on kohdallaan kaikki, mitä itse toivon. Tuote toimii, se on toiminut jo pitkään, toista yhtä hyvää ei ole löytynyt. Tuoksu on ihana, sopii mielestäni Sensain seesteiseen luksukseen. Selektiivisyys ja arjen luksus, maksan siitä ihan tietoisesti ekstraa. Jos sama tuote identtisellä pakkauksella olisi myynnissä halpahallissa 15 eurolla, en saisi siitä samaa fiilistä. Kun päälle pistetään 35 euroa lisää (Creamy Soap maksaa noin 52 euroa/125 ml) ja myyntipaikoiksi valitaan Sokoksen ja Stockmannin selektiivisen puolen kosmetiikkaosasto, tuote muuttuu mielessäni luksustuotteeksi ja kasvojen pesu on nautintoa tylsän pakkopullan sijaan.

Cliniquella on yksi putsari, Rinse-Off Foaming Cleanser, joka jättää samanlaisen kitkaisen puhtauden. Se ei kuitenkaan ole hajustettu, Cliniquen tuote kun on, eikä tunnu yhtä luksukselta. Clinique on huomattavasti edullisempi, 29 euroa/150 ml. Jos en sattuisi käymään kuitenkin kohtuullisen usein laivalla, saattaisin käyttää ennemmin tuota huokeampaa vaihtoehtoa. Clinique litrahinnaksi tulee noin 193 euroa, Sensaille reilu tuplat, 416 euroa. Clinique on kyllä vanha tuttu, tuolla on pesty naamaa jo teininä.

Tämä brändiuskollisuus ja luksuksen haku tulee minulla voimakkaasti esiin kosmetiikassa, sen sijaan vaatteeni ovat yleensä jotain randomia merkkiä ja merkkilaukkuihinkaan en ole vuosiin pistänyt rahaa. Pari Burberryn laukkua pölyttyy kaapissa, sillä ne ovat aivan liian likaisia eikä niitä yksikään pesula suostunut ottamaan pestäväksi. Pölyttyvät laukut harmittavat jollain tasolla, mutta käytetyn puhdistustuotepurkin heitän ihan tuosta vaan menemään ja korkkaan seuraavan ilman, ettäkö hetkeäkään katuisin sitä reilua 30 euroa, mitä tästä maksoin. Pelkkää säästöä -fiilis! Sain toisesta Burberryn laukustani 80 euroa alennusta, mutta silti siitä ei ole jäänyt pelkkää säästöä -tunnelmia. Jännä.

Koska jatkuvasti käytettynä tuo 52 euroa vähän kirpaisee minun tuloillani, kaiken maailman alekupongit (tai esimerkiksi tuo pieni uudistus viime kesänä ja siitä johtuneet alennukset) ovat hyviä ystäviäni. Kyllä mä täydelläkin hinnalla olen Sensaita ostanut, mutta alennuksilla hinta lähenee keskihintaisia selektiivisiä merkkejä. Normaalihinnoilla Sensai on selektiiviseksikin vähän tyyris, vaikkei nyt sentään ihan kallein.

Enpä olisi uskonut, että vuonna 2015 istun tietokoneeni ääressä syväluotaamassa suhdettani kasvopuhdistustuotteeseen...

TL;DR: Kaikki kohdallaan omalle sekaiholleni, kitkaisen puhdas lopputulos, maksan luksuksesta.

perjantai 14. elokuuta 2015

Repetto Eau Florale

IMG_0261

Aina joskus salaa haaveilen, että minut olisi lapsena pistetty johonkin balettikouluun. Todennäköisesti vetäisin itselleni järjetöntä kuria ja olisin kuin joku painajaisten balettikoulun stereotyyppiopettaja itse itselleni ja vaatisin mahdottomia, joten toisaalta ihan ehkä hyvä, että jäi välistä. Olen motorisesti kömpelö ja vetoan siihen kaikessa liikunnanvihaamisessani. Kun minusta ei ole sellaiseen. Phah, oikeasti pohjimmiltaan olen vain laiska ja liian itsekriittinen. Ja traumatisoitunut muutaman huonon liikunnanopettajan takia.

Repetto on balettitossu- ja balettiasuvalmistaja, joka julkisti vuonna 2013 EdT-tuoksunsa. En ole vielä tähän päivään mennessä päässyt sitä alkuperäistä haistelemaan, mutta tästä kevään 2015 Eau Florale -versiosta sain näytteen, jonka kulutan ihan juuri loppuun. Se on poikkeuksellista - yleensä keskityn saamaan täysikokoisia pullojani tyhjäksi enkä raaski käyttää näytteitä loppuun, mutta tämä tuoksu on ollut niin hyvä, että olen suihkinut sitä kotonakin omaksi ilokseni itselleni.

Suurin osa tuoksun ihanuudesta tulee juurikin mielikuvasta. Tämä ei ole mikään järjettömän erikoinen tuoksu, vaan erilaisella imagolla tästä saisi irti erilaisenkin kuvan. Kuitenkin, kun kerran tuoksun on haistanut mielessään baletti, mielleyhtymä ei häviä. Itämais-kukkainen tuoksu, alussa ruusua, greippiä ja luumunkukkaa, sydäntuoksussa ruusua, orvokkia, seetriä ja patsulia, jälkituoksussa meripihkaa. Tuoksu on minun nenääni puuterisen pehmeä kukkaistuoksu ja ballerinateema istuu siihen oikein hyvin. Jos jo tämä tuoksuu mielestäni näin selvästi ballerinalta, kuinka ballerinalta se alkuperäinen voikaan tuoksua? Tämä on itse asiassa aika keväinen tuoksu, loppujen lopuksi. Jos ei mieleeni tuli ballerinat, kevät olisi kakkosarvaus.

Tuoksumakuni on kyllä selvästi muuttunut vuosien varrella. Blogia aloittaessa 5 vuotta sitten en olisi tästä varmaan tykännyt.

Täytyy kyllä sanoa, etten olisi googlaamatta ollut varma, onko nimi repetto vai l'epetto. Merkin logo on minusta kummatkin. :D Samoin en myöskään tiedä mitä tämä maksaa, saati missä näitä myydään. Otin jo yhteyttä valistuneella arvauksella yhteen olettamaani maahantuojaan, eipä ollut heidän. Tämä näyte tuli minulle blogimiitin goodie bagissä. Blogimiitin tuotteista ei viitsisi joka näytteestä pistää erikseen kyselyjä eteenpäin järjestäjille, joilla on jo muutenkin paljon tekemistä... Mutta näitä saa jostain ja maksavat jotain. Pakko mun on sitä alkuperäistäkin tän jälkeen haistella, joten selvitän ehtiessäni, mistä näitä saa. Villi arvaukseni on, että balettitarvikeliikkeistä nyt ainakin. :D

TL;DR: Tykkäsin, tuoksuu ballerinalta.

torstai 13. elokuuta 2015

Kasvojen varjostamisesta ja Illamasqua Dusk Sculpting Palette

IMG_1219

Illamasqua on aivan ihana brittimerkki, jonka meikkilookit ovat vähän jotain rohkeampaa, fantasiatyyppisiä tai dramaattisia maskeerauksia. Illamasqua on aina kolahtanut minuun ja lujaa, kuten varmaan vähän joka toiseen sydämeltään ikuisesti teinigoottiin tai muuhun synkemmän alakulttuurin väkeen. Väreistä löytyy räikeitäkin värejä. Luomivärejä on muun muassa myrkynvihreinä, tulipunaisena ja kirkkaan oranssina. Huulipunista löytyy voimakkaita ja tummia violetteja, tummansininen, musta ja vihreä. Huulikiilloista löytyy niin ikään rohkeaa violettia ja mustaa sekä räikeää oranssia. Ja entäs nämä kynsilakkasävyt! Merkiltä löytyy myös ihan vitivalkoinen meikkipohja (tai itse asiassa kaksikin) sekä lisäksi todella vaaleita, siis ERITTÄIN vaaleita meikkipohjia. Aikanaan Skin Basen ostaessani ostin aavistuksen liian vaalean sävyn, myin sen pois ja ostin tilalle tummemman. Minulle ei ole ikinä käynyt noin minkään merkin meikkivoiteen kanssa, hyvin usein se vaalein voi olla liian tummakin. Samoin Illamasqualla on otettu erinomaisesti huomioon myös se toinen pääty meikkivoideasteikossa. Muutamakin tuttu on kertonut, että tummaihoisena täytyy roudata meikkipohjatuotteita Lontoosta, kun siellä valikoimaa jopa on, toisin kuin meillä.

Minulla on Illamasquasta kokemusta yksien irtoripsien, Atomic-huulipunan, Skin Basen, Freak-tuoksusamplen ja parin kynsilakan verran. Merkkiä ei saa Suomeen kuin tilaamalla, mutta kun bongasin isoveljeni vaimon olevan Lontoossa, kysäisin heti, josko hän ehtisi diilata minulle tällaisen Selfridgesin Illamasquan tiskiltä. Kyseessä on 17.7.2015 julkaistun Dusk-kokoelman Sculpting Palette, uutuustuote, jossa on sävyjä meikkipohjan korostuksiin ja varjostuksiin. Siis, kasvojen muotoiluun.

Tälle minulla oli ihan oikeasti tarve - erittäin harvoin pääsen sanomaan näin kosmetiikkatuotteesta!

Olen erittäin vasta-alkaja varjostuksissa ja korostuksissa, yhä vaan, vaikka työn alla on. Minulta myös puuttui sopivia tuotteita. Tykkään käyttää mieluiten puuterimaisia tuotteita, koen ne nopeiksi ja helpoiksi ja riittävän kevyiksi. Mattaista meikkipohjan sävyä vaaleampaa puuteria minulla ei ollut lainkaan. Paletissa on myös aivan loistavan erinomainen rusehtavanharmaa varjostusväri, jota voi sitten luonnollistaa ja muokata muilla paletin sävyillä. Mitään tuon kaltaista minulla ei ollut lainkaan, vaikka haluankin varjostukseni mahdollisimman viileän harmaina eikä ruskeina. Varjostuksiin olenkin viime ajat käyttänyt suurta luomiväriä Bobbi Brownilta. Stockan selektiivisen kosmetiikan osastolla tovin pyörittyämme emme avuliaan meikkaajan kanssa löytäneet mistään aurinkopuutereista tai muista puuterituotteista haluamaani kylmää sävyä - sen sijaan Bobbi Brownin luomiväreistä löytyi. Tämän paletin kolmas sävy on aika lailla sama kuin tuo Bobbi Brown, eli uutta sellaista en olisi välttämättä tarvinnut. Enkä olisi myöskään välttämättä tarvinnut uutta hohtavaa highlighteria, mutta tässä ne nyt ovat kaikki kätevästi samassa paletissa ja sain hankittua kerralla ne kaksi puuttuvaa sävyä.

IMG_1209

Sävyt vasemmalta alkaen ovat Rush, Cirrus, Heroine, Nimbus, Steal ja Create. Ensimmäinen on hohtava, muut mattoja. Tokihan palettia saa käyttää niin luovasti kuin osaa tai haluaa, mutta Illamasqua antaa myös käyttöohjeen: Ensin vaaleaa Cirrusta kasvojen korkeimmille kohdille highlightiksi ja rusehtavanharmaata Nimbusta poskiluun alle ja nenänpielien pohjavarjostukseen. Nimbuksen päälle lisätään sitten jotain muuta realistisempaan lopputulokseen, viileänruskea Heroine sopii vaaleille. Jos kaipaa vähän lämpöä, sitä saa tuolta tokavikasta Steal-sävystä. Create on todella punapigmenttinen ja tumma, sopii lähinnä vain mediumista tummiin ihonväreihin. Lopuksi neuvotaan laittamaan vaaleaa, hohtavaa Rushia nenän varren keskiosaan ja poskiluiden yläpuolelle.

Varjostusohjeita on netti pullollaan. Tässä Sannin helppo perusvarjostusohje, jossa asiat on selitetty hyvin simppelisti ja kuvien kera. Niiden kera löytyy se oikea paikka posken varjostukselle, poskipunalle ja korostukselle poskiluulla. Lisäksi Sannin vinkeistä olen ihan tasan samaa mieltä: aurinkopuuteri oranssihtavalla sävyllä ei mielestäni käy varjostukseen kuin harvoilla, eikä siinä tulisi olla helmiäistä seassa, kun tarkoitus on varjostaa eikä korostaa kimalluksella. Tuo poskien korostus-puna-varjostus-kombo on se yleisin perusvarjostus, mutta hifistellä voi vaikka tosiaan ihan sen nenänkin varjostamiseen asti, jonka voi opetella vaikka kattavammasta tutorialista Saaran blogista. Nythän on myös trendikästä ns. strobing, eli kasvojen muotoilu ilman varjostustuotteita highlightereilla, jopa vähän ylikorostamalla valoa hehkuvia alueita.

Köyhdyin paletista 63 euroa ja risat, mutta mielestäni se on oikein kohtuullinen hinta ottaen huomioon paletin erikoislaatuisuuden ja Illamasquan yleisen hintatason. Jos korostus- ja varjostusvärejä lähtee ostamaan yksitellen, hinta nousee tuosta korkeammaksi. Lisäksi tässä on tosiaan tuo erikoisempi harmaa varjostussävy, enpä muista normaalimerkeillä sellaista nähneeni. Pahvinen pakkaus ei kyllä ole kovin luksus, mutta mieluummin tällainen kuin korkeampi hinta. Pelkäsin, että pakkauksen napit olisivat liian pieniä ja vaikeita käyttää sen takia, mutta oikein hyvinhän näissä on pinta-alaa. Kokoa ei näe tuosta kuvasta kunnolla, mutta koko paletti on noin 16 cm x 8 cm (jonkun verran Sleekin luomiväripaletteja isompi), napit 3 grammaa kukin. Paletin sävyt levittyvät minusta nätisti, sävyä tulee pehmeästi ja sopivasti. Tosin tässä täytyy sanoa, että vertailupohjani ei ole kovin laaja: varsinaisesti varjostukseen tehtyjä puuterimaisia tuotteita minulla ei ole ollut, vain pari kimaltavia highlightereita.

Minulle käyttöön sopivat nuo neljä ensimmäistä, kaksi viimeistä jäävät vähän turhaksi kun vaalea ja viileä olen sävymaailmaltani ja sellaisena sen haluan pitää. Paletti kiinnitti huomioni Illamasquan Instagramissa vähän aikaa sitten juurikin sillä, että siitä löytyi tarpeeksi viileitä ja vaaleita sävyjä - mutta sehän nyt oli oletettavaakin, onhan kyseessä Illamasqua, jossa osataan ymmärtää myös kalpeanaamoja.

Jaa suosittelenko? Totta maar. Tämän paletin sävyt ovat mielestäni oikein loistavat aika monelle, samasta paletista saa kerralla kaikki. Sopii hyvin vaikka helpoksi ensimmäiseksi korostus-varjostus-hankinnaksi, mutta miksei myös kokeneemmallekin. Eikä näitä hyviä sävyjä oikeasti ole ihan niin helppo metsästää tuosta noin vaan, jos viileitä varjostuksia haluaa, kun jo pelkästään tuota Heroinea vastaavan sävyn metsästys oli Stockalla vaikeaa. Minä ostin tämän sikaa säkissä -meiningillä valokuvien perusteella, mutta en todellakaan joutunut pettymään, vaan sävyt olivat just eikä melkein oikeat tarpeisiini.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Mitä kuuluu, Clarisonic?

IMG_0336

Clarisonic on ollut nyt käytössä huhtikuun alkupuolelta lähtien. Edelliseen, 12 käyttöpäivän jälkeiseen fiilikseeni pääset tästä linkistä. Muutoksena alkuun olen vaihtanut Cashmere-harjaspäähän, joka on aivan eri maailmasta Sensitive-harjaspään kanssa. Cashmere on pehmeämpi, ei tunnu yhtään karhealta. Minusta Sensitiven sijaan Clarisoniceissa saisi olla vakiona tuo Cashmere, Sensitiveen voisi vaihtaa, jos olisi erittäin paksunahkainen. Silti tuo Sensitive on yhä käytössä, mutta vain silloin tällöin.

Ihoni kunto oli kohtuullisen hyvä jo ennen Clarisonicia, samaa se on vieläkin. Silloin tällöin ihoni pukkaa yhden tai korkeintaan kaksi näppylää, ilmeisesti hormonaalisista syistä pääosin. Ihohuokoset minulla ovat laajentuneet, niille ei ole tehnyt Clarisonic tai mikään muukaan koskaan pysyvästi oikein mitään. Pientä epätasaisuutta on ihon värissä, lähinnä T-alue on punaisempi. Sille ei ole tapahtunut muutosta. Mutta ehkäpä se onkin niin, että Clarisonicista hyötyvät eniten ne, joilla on ollut ongelmaa ihonsa kanssa. Minulla nuo pienet virheet ovat pieniä, luokittelisin näistä huolimatta ihoni kunnon hyväksi.

Vaikka ihoni ei ole muuttunut Clarisonicin myötä samaan tapaan kuin joillain, on tästä tullut sähköhammasharjan tavoin osa arkeani. En osaisi olla enää ilman. Käsin jynssääminen tuntuu liian vaivalloiselta Clarisoniciin verrattuna ja saan tällä puhtaampaa jälkeä kuin käsin.

Erittäin positiivinen asia on ollut se, että koska Clarisonic tekee niin puhdasta jälkeä, en ole tarvinnut alkoholipitoisia kasvovesiä. Cliniquen Clarifying Lotion oli luottotuotteeni vuosikaudet, mutta nyt se on jäänyt turhaksi. Käytän sitä vain kiireessä reissussa, kun pitää saada helposti ja ilman vettä iho puhtaaksi. Ihon kunto ei ole muuttunut myöskään tuon kasvoveden pois jättämisen seurauksena. Olisin voinut arvata, että osa ihoni epätasaisesta väristä ja pienestä T-alueen punoituksesta voi olla alkoholipitoisen, vahvan kasvoveden tuoman ärsytyksen tulosta, mutta ihoni on myös tuon epätasaisen värinsä puolesta ennallaan.

Clarisonic on vähentänyt kuorinnan tarvetta oikeastaan olemattomiin. Jos haluan kuoria, voin käyttää karheampaa Sensitive-harjaspäätä silloin tällöin Cashmeren sijaan.

Hintahan Clarisonicilla on kova, mutta loppujen lopuksi se ei ole paljoa tuotteesta, jota käyttää koko ajan, kaksi kertaa päivässä (okei, en mä aina muista/ehdi, mutta yleensä kahdesti päivässä). Ostan helpostikin luomiväripaletin, joka maksaa 50 euroa, mutta jolla on käyttöä paljon vähemmän. Tai hajuveden, joka voi olla jopa melkein 80 euroa, vaikka minulla on kasapäin tuoksuja. Tuohon nähden, en kadu penniäkään, jonka olen tähän laittanut.

Akkukesto on minulla ollut tässä parempi kuin luvattu, jopa arviolta puolitoistakertainen. Toisaalta, käytän Clarisonicia matalimmalla nopeudella ja yhden minuutin ajastuksella - tämän Aria-version saisi myös kahdelle korkeammalle nopeudelle ja ajastuksen kahteen minuuttiin. Mia-versiossa on kaksi nopeutta ja vain se minuutin ajastus. Alun totuttautumisen jälkeen olen todennut, että tuo minuutti riittää minulle.

Ikävä puoli kuitenkin on se, että Clarisonic estää minulta pidemmät testijaksot vaahtoamattomien kasvoputsareiden kanssa. En suostu jättämään Clarisonicia tauolle niin pitkäksi aikaa.

Kaikenlaisia apuvälineitä kasvojen pesuun sitä on kokeiltu, monet hyviä, toiset parempia. Clarisonic on näistä ollut ainoita, jotka ovat jäänet pysyvään käyttöön. Esimerkiksi konjakkisieni oli ihan loistava, mutta tämä on parempi ja korvannut konjakkisienen. L'Oréalilla (vai Garnierilla?) oli aikoinaan sellainen kasvoputsarin mukana myytävä kevyesti kuoriva muovinen pesutyyny, josta tykkäsin myös, mutta sen käyttö on jäänyt satunnaiseksi. Se on yhä kyllä kätevä ennen Clarisonicin käyttöä ykkösvaiheen meikinpuhdistuksessa - minähän poistan meikit ensin toisella aineella ja sitten vasta surruuttelen Clarisonicilla. Sensain Sponge Chief sen sijaan pysyy vahvasti tämän rinnalla, pyyhin meikinpoistossa kasvot ensin meikinpoistoaineen jälkeen Sponge Chiefillä ja Clarisonicin käytön jälkeen pesen sillä vaahdot pois kasvoilta.

Joo, lopputuloksena, kaiken tämän testauksen perusteella suosittelen Clarisonicia lämpimästi. Mutta ehkä kuitenkin niin, että ostaa jo heti alkuun sen Cashmere-harjankin.


Clarisonic ostettu itse, kuvausrekvisiittana käytetty pinkkihelminen kaulakoru on kuvauslainassa Glitteristä.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

On se vaan hyvä: Tigi Serious Conditioner

Toisinaan blogin kautta PR:nä saadut tuotteet ovat niin hyviä, että vaikka kaapit pursuavat vaihtoehtoisia, hyviä tuotteita ja nautin uusien juttujen testaamisesta, joitain tuotteita on ostettava lisää itse. Ostin itsekin -tägin alle on tarkoitus kerätä näitä tällaisia, jotka ansaitsevat erityisen kunniamaininnan, kun PR:nä alun perin saatu tuote on koukuttanut minut.

IMG_9354

Tällä kertaa nostetaan uudestaan esiin Tigin S-Factor -sarjan Serious Conditioner. Se kuuluu S-Factorin Silky-alakategoriaan. S-Factorin uudistumisen myötä lainausmerkit ovat jääneet nimestä pois ja pakkaus vähän uudistunut, tämä minun on vielä vanhassa pakkauksessa. Ymmärtääkseni uudistuksessa lähinnä tuotiin muutama tuote mukaan ja uudistettiin pakkaukset, eli koostumus ei ole muuttunut. Tarkistan tuon vielä, kun saan jostain käsiini uuden version INCI:n.

Serious Conditioner tulee pienehkössä pullossa, jossa on terävä nokka. Tätä ei ole tarkoitus lutrata mielin määrin, vaan ihan oikeasti pienempi määrä riittää. Normaalisti se on tarkoitettu hiusten vaurioituneille osille, mutta minulla sitä karheaa luonnonkiharaa pörröä on koko pituuksien mitalta, joten käytän tätä koko pituuksiin tuosta korvan tienoilta alaspäin, poispestävänä tehohoitona normaalin shampoo- ja hoitoainekäsittelyn jälkeen.

Tuoksu on ihana, koostumus paksu ja silottava. Tästä ei varmastikaan tykkää, jos haluaa hiuksiin paljon volyymiä - tai silloin Serious Conditioneria käytetään vain mahdollisesti huonokuntoisempiin latvoihin. Minulle tämä tehosilottaja on ollut niin ylivoimainen kaveri, että olen säästellyt tuotetta ja käyttänyt sitä vain silloin, kun haluan suoristaa hiukset ja pitää ne erityisen sileinä. Onneksi se pieni määrä riittää silti! Näemmä ensimmäisen pulloni olen saanut vuonna 2013 blogin kautta, tämän toisen ostin tänä vuonna alennettuun hintaan juurikin tuon S-Factorin uudistumisen alta.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Sisley So Intense

IMG_8598

Sisley So Intense on elämäni kallein ripsiväri. Sisleyn tuotteet ovat selektiiviseksi kosmetiikaksikin hintavia, tämäkin ripsiväri oli noin 50 euroa. Kuka maksaa sellaista summaa ripsiväristä, etenkin kun on laatikot täynnä ilmaiseksi saatuja? No minä, koska kosmetiikkabloggaajan elämä on jatkuvaa yhä parempien tuotteiden metsästämistä. Puolustuksekseni todettakoon, että sain tästä 20 pinnaa alennusta Stockan alekupongilla. Olen ostanut tasan yhden ripsivärin viimeisen noin 9 kuukauden aikana (saattaa olla pidempikin aika) ja se on tämä. Kun ostaa harvoin, ostaa mielellään jotain spesiaalia. Okei, ketä mä huijaan, myönnetään. Mä rakastan ylellisempää kosmetiikkaa. Ostaisin selektiivistä silloinkin, jos ostaisin uuden ripsivärin kolmen kuukauden välein, eikä minulla olisi mitään alekuponkia. :D

Miten elämäni kallein ripsiväri selviytyi tehtävästään?

IMG_9251

Hyvin. Nättiä jälkeä, pidentää, ei paakkuja. Mutta toisaalta, ei mitään supermullistavaa, joka saisi minut ostamaan tämän täydellä hinnalla uudestaan. Muun muassa Mari ja Salla ovat kehuneet tätä erinomaiseksi. Minäkin kehun tätä erinomaiseksi, mutta en maksaisi tästä yli 30 euroa. Parikymmentä euroa hintaa alas, niin ostaisin uudelleen.

IMG_8590

Hyvä tämä ripsiväri on, ja voi olla kyllä mullistava monella muulla. Minulla on sinänsä helpot ripset, että saan näyttävää jälkeä lähes millä tahansa ripsivärillä. Voi kunpa sama pätisi esimerkiksi ihoon ja huuliin... :D Ripsivärit ovat ehkä vaikeimpia kosmetiikkatuotteita arvioida. Ihmisillä on niin erilaiset ripset ja preferenssit, että toista samanlaista ei helpolla löydy. Minulla on pitkähköt, tummat ja kaartuvat ripset, joita en taivuta. Tunnen paljon muita kosmetiikkabloggaajia, joilla on samanlaiset pitkät ja "helpot" ripset, mutta silti suosikkimaskaroissamme on paljon eroja. Ostan yhä ripsivärejä toisten suosituksesta, mutta mitä enemmän kokeilen eri ripsivärejä, sitä enemmän huomaan, että suosikit ovat yksilöllisiä. Sisley pääsee erinomaisten ja hyväksi havaittujen kategoriaan, mutta en silti ostaisi täydellä hinnalla toista. Sekuntiakaan en kuitenkaan kadu tämän erinomaisen ripsivärin ostoa.

IMG_8614

Sisleyn So Intensessä on harjan sijaan kampa. Levitystavaksi suositellaan vähän erilaista metodia: ensin käydään läpi ripsien kärjet, sen jälkeen levitetään ripsiväriä ripsien tyvestä lähtien niin, että silmää suljetaan samalla hitaasti. Levitystapa vie hetken tottua, mutta ei se niin vaikeaa ole. Olen vielä vähän huono tuossa levityksessä, sillä saan silloin tällöin tuhrittua ripsivärillä luomeani, mutta harjoittelun jälkeen se on jäämässä taakse. Järjetöntä kerrostamista ei tarvita, mikä on erinomainen juttu.

So Intenseä on saatavilla myös ruskeana ja sinisenä. Vedenkestävä tämä ei ole, mutta minulla kestää hyvin varisematta ja vaatii vedenkestävän meikin puhdistusaineen.


Maksaisitko ripsiväristä 50 euroa? Onko sinulla kokemusta tästä Sisleyn ripsiväristä?

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Guerlain Météorites Baby Glow

IMG_9366

Useimmille tutut Guerlainin meteoriitit eli hohdepuuterikuulat eivät ole vielä saaneet minua innostumaan. Monet ovat kuitenkin rakastuneet ja niinpä Météorites-nimikkeellä on tehty muitakin tuotteita. Tämä Baby Glow -meikkipohja oli heräteostos. Muistin nähneeni kuvan siitä jossain jollakin, mutta en ollut edes avannut postausta luettavakseni. Geokätköilyreissun välipysähdyksellä (kyllä, geokätköilyreissun välipysähdyksellä, kosmetiikkaa voi shopata geokätköillessäkin) kokeilin kuitenkin kämmenselälleni tätä ja koostumus tuntui upealta - mukaan vaan. Osasin arvioida sävyn täydellisen nappiin kokeilematta kasvoille. Kun on testannut tuhat miljoonaa meikkipohjaa, alkaa aika hyvin osaamaan oman värityksensä.

Baby Glow on valoa heijastava, kevyt meikkivoide. Sävyni on 2 Clair/Light. Sen lisäksi, että se on oikean sävyinen, se myös blendautuu ihoon niin loistavasti, että paniikkia kaulan meikkivoiderajasta ei ole. Peitto on kevyt, mutta tuote ei ole lirua vaan kermaista. Suojakerroin löytyy myös, joten minulle ei ole väliä, onko kosteusvoiteessa alla suojakerrointa.

Olen testannut tuotetta sekä ilman puuterointia että irtopuuterin kera. Molemmilla tavoilla pysyvyys on erinomainen. Baby Glow jättää kasvot puolimataksi, puuteria ei välttämättä tarvita mattaamaan pintaa. Näköjään sitä ei tarvita myöskään kiinnittämään meikkiä paremmin, ainakaan minun ihollani. Eräänkin käyttökerran testasin tätä hikisenä lauantaiyön baarityövuorona, ilman puuteria, ja kotiin tullessa meikkipohja oli yhä loistavassa kunnossa. Olenkin todennut, että puuteroinnin tarve on minulla vain silloin, jos laitan myös poskipunaa tai varjostuksia, sillä ne tarraavat puuteroimattomaan pintaan liian vahvasti eivätkä häivyty samalla tavalla.

Tuoksustakin plussaa, aika hento, puuterinen tuoksu. A delicate violet fragrance, inimitable and totally addictive, sanotaan Guerlainin nettisivuilla. En havaitsisi, ellen erityisesti kiinnittäisi huomiota. Voisin lisätä vielä vaikka mitä ylisanoja, mutta otetaan jotain negatiivistakin: tämä on ihan pirun kallis. Tuubi on pieni, 30 ml pumppupullo ja maksaa jotain lähes 60 euroa. En enää edes muista tarkkaa hintaa, koska hävitin kuitin heti ostomorkkiksen välttämiseksi. No en morkkistele, loistava ostos!

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kevyt arkimeikki kokonaan Dr. Hauschkalla

Kävin toukokuussa Annalassa bloggaajille järjestetyssä tapahtumassa, jossa oli esillä koko Dr. Hauschkan valikoima. Vuonna 1967 Dr. Hauschka julkaisi ensimmäiset tuotteensa - ruusuvoiteen, puhdistusvoiteen ja puhdistusmaidon sekä kasvoveden. 80-luvulla sarja tuli Suomeen. Päivämme oli mukava, teimme erilaisia rastitehtäviä ja söimme kasvisruokaa. Aloitimme kasvojen puhdistuksella ja kosteutuksella, kävimme hemmottelemassa käsiä ja jalkoja, tutustuimme koko ihonhoidon sarjaan ja lopuksi vielä pääsimme kokeilemaan meikkejä itse. Hauschkan ihonhoito on tuttua, mutta meikit olivat minulle vieraita, ja tuo oli reissun paras anti: yllätyin erityisesti silmämeikkien laadusta, vaikken niiltä kovin paljoa odottanut. Kerta toisensa jälkeen olen pettynyt luonnonkosmetiikan meikkeihin, mutta näissä oli ihan oikeasti potentiaalia. Kun minulta kysyttiin, kiinnostaisiko testata jotain kotioloissakin, vastaus oli selvä - silmämeikit. Uusi meikkipohja ei oikein sytyttänyt, en saanut sitä levittymään nätisti. Usittu meikkivoidekoostumus liittyy itse asiassa salvian määrään vanhassa reseptissä. Se luokiteltaisiin jatkossa lääkeaineeksi salvian määrän perusteella, joten koostumusta oli pakko muuttaa. Noh, se uusi koostumus ei ainakaan napannut. Sen sijaan muut meikkituotteet olivat yllättävän hyviä. Jopa se luonnonkosmetiikan suurin kompastuskivi, ripsiväri.

IMG_9029

Tässä tämän aamun väkerrelmässäni ei ole pohjustetta lainkaan. Luomivärit ovat siis ihan normaalin meikkipohjan päällä, demotakseni sitä, miten yllättävän paljon sain näistä pigmenttiä irti. Kulmissa on myös luomiväriä, sillä kulmatuotteita ei sarjaan erikseen kuulu. Rajauskynää ei testiin saamiini tuotteisiin kuulunut, joten rajasin kevyesti luomivärillä ulkonurkan. En ole täysin tyytyväinen lopputulokseen, siitä lisää kohta, mutta ehdottomasti tämä on paras ja ainoa meikki, jonka olen vääntänyt pelkällä luonnonkosmetiikalla. Katsotaanpa tuotteita lähemmin.

IMG_8755

IMG_8732

Kulmakarvoihin käytin ruskeasävyisen luomiväripaletin toiseksi tumminta väriä. Se oli vähän haastavaa, kauempaa katsoessa kulmat ovat ok mutta lähikuvassa näkee, miten kerrostaminen oli vähän hankalaa. Alempi kerros lähti vähän karkuun kun uutta laittoi päälle, ja siksi tuo meikkikuvani kulman angle-kohta on aivan liian vaalea. En saanut sitä enää korjattua. Normaalikäyttöön kuitenkin jees, ei kukaan muu kuin bloggaaja tutki omia kulmiaan näin suurista kuvista. Kulmaluulle ja häivyttelyyn käytin tuota paletin vaaleinta väriä.

IMG_8741

IMG_8750

Silmämeikissä minulla oli Hauschkan violeteimmat vaihtoehdot, vaalea 08 ja tummempi 07. Molemmissa reippaasti pigmenttiä. Hieman variseva koostumus kuten nelikkopaletissakin, mutta tämä ongelma hoituu näpäyttämällä liian luomivärit siveltimestä pois ennen luomelle vientiä. Sen jälkeen luomiväri levittyy pehmeänä, mutta jotenkin häivyttelyssä ja kerrostamisessa epäonnistuin. Pistän enemmänkin väsymyksen ja kiireen piikkiin, tai sitten tällä luomivärilaadulla on tapana kasaantua helposti vähänkin märempään kohtaan luomella erityisen tiukkaan. Totta kai olin puuteroinut luomet ennen luomiväriä, mutta ilmeisesti jossain oli kuitenkin vähän kosteampia kohtia, joiden kanssa oli ongelmia. Silti, pigmenttisyys hyvä, koostumus ei yhtään niin jauhoinen kuin joissain kokeilemissani luonnonkosmetiikan luomiväreissä.

IMG_8795

Ja sitten tämä ripsiväri! Tämähän oli yllättäjä kanssa! Ei se missään nimessä pääse normaalin kosmetiikan ripsivärien tasolle, mutta tämä on nyt Laveran Butterfly-ripsarin lisäksi ainoa, joka on saanut aikaan selkeästi jotain muutakin kuin vain ripsieni värjäämisen. Volume Mascara on kokeilemisen arvoinen, jos haluaa pitäytyä luonnonkosmetiikassa. Harja oli makuuni vähän iso, mutta tottumiskysymys.


All in all, tyylikkäitä pakkauksia, yllättävän hyvä laatu. Vaikka tässä rutisenkin siitä, että nämä eivät vedä vertoja tavallisen kosmetiikan tuotteille, nämä ovat jo oikein hyviä luonnonkosmetiikan meikkituotteita. Siitä napsahtaa hyväksi havaitut -tunniste postaukselle. Alan uskoa, että luonnonkosmetiikalla on oikeasti tulevaisuutta perinteisen haastajana myös meikkipuolella, vaikka juuri tuossa on ollut mielestäni luonnonkosmetiikan yksi heikoimpia alueita. Ei vielä, mutta pikku hiljaa.


Tuotteet saatu testiin blogia varten maahantuojalta.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Estée Lauder Pure White Linen

IMG_8890

Estée Lauderin Pure White Linen on Lauderin klassikkotuoksun White Linenin toinen tuleminen. Jotkut tykkäävät originaalista enemmän, itse en osaa verrata, sillä sitä orggista ei toistaiseksi ole ainakaan Suomesta saatavilla, vaikka kyllä huhuja olen kuullut, että tulisi takaisin.

Jo pelkästään nimi ja Fragrantican tuoksukuvaus saivat minut olettamaan, että voisin tästä tykätä, ja siksi kävin nuuhkimassa Stockalla. Ja sehän iski. Floral Aldehyde -tuoksu, jossa dominoivina ovat valkoisten kukkien sointu. Aldehydit parfyymeissä ovat synteettisiä kemiallisia yhdisteitä, joista ihan ensimmäiseksi tulee mieleen Chanelin vitonen, jossa synteettisiä aldehydejä muistaakseni käytettiin tuoksussa ensimmäisen kerran. Häpeällisesti en muista sen lanseerausvuotta. Oisko 1920, plus/miinus pari vuotta? Ei tämä silti siltä tuoksu, aldehydejä on erilaisia.

IMG_8887

Tykkään puhtaista tuoksuista, tykkään valkoisten kukkien tuoksusta hajuvesissä. Voisi silti mennä vikaan, mutta tämä ei mene. Ihan alussa tulee todella hämäävä, hyvin erottuva ja epähajuvesimäinen tuoksu, joka ei vastaa mitään, mikä tuoksukuvauksesta löytyy. Eikä se ole alkoholi. Tunnistan kemiallisen yhdisteen sen takana, joskaan en tällaisessa koko perheen blogissa ( :D ) sitä nyt lähde erittelemään. Kuitenkin, tuo tuoksu häviää nopeasti ja jäljelle jää puhtautta ja raikkautta. Sitä sellaista huuhteluainetta, puhdasta pyykkiä, valkoisia kukkia. Vaikka tuoksukuvauksen alussa on kasa hedelmiä, näitä en haista voimakkaana - mielestäni jo alussa kukat ovat läsnä.

Yllätyin tuoksun kestosta. Mielestäni se on oikein erinomainen kun otetaan huomioon tuoksun tyyli sekä edt-vahvuus.

Tykkään. Paljon. Pure White Lines Linen pomppasi heti top 5 -listalle. Hintaa oli minulle vähän liikaa, mutta kerrankos sitä rakastuu, ja toisaalta, on se teillekin kivempi lukea itse ostamistani tuotteista, vaikka pääpaino alkaa mennä todella vahvasti saatuihin tuotteisiin - sieltä kun pääosa kosmetiikastani tulee. Blogini julkaisisi juttuja yhä vaan harvemmin, jos bloggaisin lähinnä niistä. Mitä enemmän edullista kosmetiikkaa tulee blogiin yrityksiltä, sitä enemmän omat ostokseni painottuvat myös lähes pelkästään selektiivisen kosmetiikan herkutteluun.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Tatuoinnin hoitoa

Otin tatuoinnin maaliskuun alussa, kolmannen sellaisen. Lupasin viime postauksessa palata tatuoinnin hoitoon.

Ihan alkuun tatuointini muhi kelmun alla, lillutellen omassa kudosnesteessään. Tämä oli jotain uutta kelmutyyppiä, joka olisi saanut olla paikallaan parikin päivää, mutta minulla se lähti vuorokauden jälkeen reunasta irtoamaan päästäen nesteet pois. Kun kelmu alkoi irrota, konsultoin tatuoijaani. Jenni käski ottamaan sitten etuajassa pois, kun ei enää pitänyt kosteutta. Tämän jälkeen hoidin pelkällä vedellä pesten ja rasvaten.

IMG_0232

Perinteisesti tatuoinnin hoitoon neuvotaan jotain Helosania tai Bepanthenia, riippuen tatuointistudiosta. Helosania kai enää nykyään harvemmin. Bepanthenin ostoon en lähtenyt, sillä minulta löytyi jo mielestäni tähän käyttöön sopiva apteekin perusvoide: La Roche-Posayn Cicaplast Baume B5. Kuvasta näkyy, että tuubi pyöri mukana laukussa koko ajan. Se alkaa jo osoittaa vähän loppumisen merkkejäkin.

Cicaplastia olen käyttänyt aiemminkin juuri arpiin ja ihottumiin. Se on niin perusrasvaa kuin olla voi, tai siis perusrasvaa ihovaurioille ilman kummempia krumeluureja, ja ajoi taas asiansa erinomaisen hyvin. Aivan alkuun käytin vain ja ainoastaan tätä sekä Eucerinin Aquaphoria, sen jälkeen aloin laajentaa valikoimaa rohkeammin. Aquaphor on töhnää, tahnamaista ja paksua. Tätä laitoin, kun tatuoinnin täytyi selvitä vähän pidempi aika rasvaamatta, sillä Aquaphor jää paksuksi imeytymättömäksi kerrokseksi aika pitkäksi aikaa.

Täytyy kyllä kiitellä tuota Cicaplastia. Se sopii jos vaikka mihin ja toimii hyvin ihovaurioissa. Kyllä tämä saa hyväksi havaitut -tunnisteen, vaikka sille harvoin käyttöä onkin. Se auttoi minua myös pari vuotta sitten tärveltyäni koko naamavärkkini törmättyäni asfalttiin. Hammasta se ei pelastanut, mutta naaman ruvet menivät nopeasti pois.

IMG_0239

Myöhemmin valikoima laajeni näillä. Jos tatuointi joutui olemaan tai oli jo ollut pidempään ilman kosteutta, laitoin jompaa kumpaa kahdesta ensimmäisestä paksusta tökötistä: Decubalin Lips & Dry Spots Balmia tai Dr. Pawpawin Soothing Balmia. Ne ovat aivan liian paksuja normaalirasvailuun, parhaita siellä huulilla, minne ne on tarkoitettukin. Tuo Flow Kosmetiikan hamppuvoide jatkaa vielä tällä hetkellä tatuoinnin jo parannuttua käsilaukussa satunnaisia rasvailuja varten ja toimii siinä erinomaisesti. Voide on keskipaksua.

Tatuointini parani uskomattoman nopeasti. Kaikki aikaisemmat ovat kutisseet jossain vaiheessa paranemista - kuuluu normaaliin tatuoinnin paranemisprosessiin, ei saa raapia! Tähän tatuointiin muodostuin vain sellainen pehmeä rupikalvo, joka tuli jonkun muutaman päivän tai korkeintaan viikon jälkeen tatuoinnin ottamisesta ja irtosi itsekseen noin vuorokaudessa. Sen jälkeen tatuointi näytti ihan parantuneelta. Yhtenä päivänä tunsin hieman kutinaa, muuten kutinaa ei ollut lainkaan. Pääsin uskomattoman helpolla.


Cicaplast, Decubal ja Flow Kosmetiikan Hamppu saatu blogin kautta.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Oho: loppuunkulutettu huulirasva

No tätä ei kanssa usein tapahdu. Käytin loppuun ihan kokonaisen huulirasvan ja vieläpä ennätysajassa.

IMG_9980

Kuten kuvasta näkyy, sehän on selkeästi L'Occitanen karitevoi-huulirasva. Ostin tämän kesäkuussa lentokentältä matkalla Kreikkaan, sillä jostain kumman syystä huuleni alkoivat sattua ja kirvellä. En olisi tarvinnut yhtään huulirasvaa, mutta totta kai sitä sitten kaipasi sellaista juuri silloin, kun ei ollut yhtään mukana. Ostin summanmutikassa jonkun hoitavan oloisen ja sopivan hintaisen, tämä oli muistaakseni jonkun 9 euroa ja pakkaustekstissä isolla ollut lupaus 10 prosentista karitevoita houkutteli. Näköjään L'Occitanen nettikaupassa tämä maksaa 8,50 euroa, en päässyt edes edullisemmalla kentällä...

Kuluvista pakkausteksteistä vielä selviäisin, mutta kun tästä halkeili itse pakkauskin. Kreikan lomereissun aikana huulirasvan pakkaukseen tuli halkeamat käsilaukussa. Alle viikko ostosta ja hajalla. Räyh.

Jos pakkaus ei olisi ollut noin huono, saisi tämä hyväksi havaitut -tägin ihan täydestä sydämestä. Nyt se saa sellaisen vain varauksella "hyvä tuote huonossa paketissa." Itse huulirasva oli hajuton ja mauton mutta toimiva. Ei liian kelmumainen, ei liian voidemainenkaan.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Uusi työpuna: Clinique Chubby Stick Intense, Grandest Grape

Käytin juuri töissä loppuun Lumenen huulikiiltokynän. Vähän aikaa tässä välissä menin Oriflamen punalla, se tulee kulkemaan mukana yhä ja loppuneekin jossain vaiheessa. Kun mä nyt kuitenkin näin hyvin näiden kynien makuun pääsin, sieppasin seuraavaksi työpunaksi Cliniquen Chubby Stick Intensen sävyssä Grandest Grape.

IMG_9958

Chubby Stickeistä olen kirjoittanut aiemmin täällä. Kyseessä on siis huulivoiteen ja punan välimuoto, enemmän kallellaan kuultopunaan kuin huulivoiteeseen. Chubby Stick Intense on pigmenttisempi, alkuperäinen Chubby Stick huulivoidemaisempi. Huuleni ovat nytkin taas kuivat kuin mitkä, ihan hyvä käyttää tuollaista kosteuttavaa tuotetta, kun huulirasvaa tulee levitettyä ilmeisen liian harvoin. Nämä ovat myös tarpeeksi kevyitä töihin, voi Lumenen tapaan lisätä vähän jotain sinne päin.

Ja kyllä, kuva oli pakko rajata niin, että matchy-matchy-hiukset näkyvät.

IMG_9933

Sävyni on mielestäni Chubby Stickien tämän hetken upein. Kylmimmän viilein, sinipunaisin. Silti aika arkinen, työpunaksi ei millään liian rohkea.

IMG_9945

Nämä ovat nyt taas näitä tuotteita, joita olen ostanut itse saatuani ensin samaa PR:nä. Vaikka tuote olisi hyvä, harvemmin tulee loistaviakaan PR:nä saatuja tuotteita ostettua itse lisää: kaikkea on jo liikaa, näytteeksi saatu koko riittää ikuisuuden tai vaihtelun virkistävyys vie voiton. Aloitan näille alunperin PR:nä saaduille ja myöhemmin itse ostetuille ostin itsekin -tagin, kyllä niissä silloin on jotain poikkeuksellisen hyvää.

Kesto sävyssä on hyvä. Viimeiseen neljään tuntiin en ehtinyt huulimeikkiä viime yönä lisätä, mutta silti sävy oli pysynyt hyvin haalistumatta rumaksi - ainakin ollakseen tällainen kevyt eikä mikään kestopuna. Yleensä lisäilen kyllä punaa töissä useammin, nyt vaan ei ollut taukoa sen vertaa.

Höpöttelin muuten viime postauksessa näistä läpiä päähäni, väitin, että täysikokoisessa olisi 2 grammaa. Mitä lie tietoa olen käyttänyt, 3 grammaa näissä on.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Zoya Ignite -kokoelma: Remy

IMG_9635


IMG_9412

Zoyan syksyn Ignite-kokoelmasta oli pakko pyytää testiin tämä upeus, vaikkakin jo keväässä mennään. Remy näytti joissain kuvissa vähän liian paljon Zoyan Charlalta (tai käytännössä identtisiltä OPI:n Catch Me In Your Netiltä tai Orlyn Halley's Cometilta), mutta koska Halley's Comet on pysynyt vuosia yhtenä lempilakoistani, ajattelin silti kokeilla. Eihän se ihan sama voisi olla, kun Zoyalla on jo Charla, ajattelin.

IMG_9409

Eikä se ollutkaan! Kuvassa vasemmalla Zoya Remy, oikealla Orly Halley's Comet. Samaa sävymaailmaa ehdottomasti, turkoosia (tai no Remyssä tumman vihertävää sinistä) vihertävänkultaisella kimalluksella, mutta paljon tummempi.

Erityisen paljon kiitosta peittävyydestä. Yhdellä kerroksella se peitti jo lähes kaikki mustavalkoiset akryylimaalaukset kynsissäni, täydellinen peitto tuli kahdella kerroksella. Noita akryylimaalauksia on hieman haastava lakata piiloon, vaikka lakka olisi sellainen kiva keskipeittäväkin. Zoyalla vaihtelee tarvittavien lakkakerrosten määrä koostumuksesta riippuen joskus kahdesta kolmeen ja joskus poikkeuksellisesti jopa neljään, mutta tässä oli erinomainen peittävyys.

IMG_9314

Hyväksi havaitut -tunnisteen lisäsin postaukseen ihan siksi, että jo tietämieni asioiden suhteen (Zoyan tyylikkäät pullot, hyvän kokoinen sivellin, minulle sopiva korkin muoto lakkaamista ajatellen, minulle sopiva hintaluokka) lakka yllätti lisää: sävy oli googlaamiani kuvia upeampi ja peittävyys oli "No oho, kappas!"-luokkaa.

Juu, kyllä tämä oli ehdottomasti sävy, joka olisi ollut hankittava itse, jos en olisi testiin saanut. Pyydän Zoyan maahantuojalta yleensä minua kiinnostavat sävyt uutuuskokoelmista testiin ja päädyn aina jostain kauneusmessutarjouksesta ostamaan sitten lisää. Siksi niitä on kertynyt jo yli 50 sävyä ja Zoya johtaa ylivoimaisesti lakkakokoelmiani ja on suosikkimerkkini kiinnostavilla, erikoisilla sävyillään.

Mielestäni onnistuin kynsikuvissa toistamaan sävyn aika hyvin, ainakin omalla näytölläni. Zoyalla käy aina välillä näitä, että nettisivujen kuvat eivät vastaa yhtä hyvin totuutta kuin itse otetut, vaikka nämä kuvat eivät ole ammattilaisen ottamia vaan ihan perusbloggaajan. Mielestäni tämä ainakin tämän vuodenajan valossa Remy on ehdottomasti vihreämpi kuin indigo, vaikka Zoyan sivut indigoksi väittävät, eikä lainkaan niin sininen kuin promokuvissa. Tuota Zoyan pullokuvassa olevaa violettia ei lakassa nähdäkseni ole.

Maahantuojan sivuilta löytyvät Suomen jälleenmyyntipaikat. Suoraan maahantuojaltakin ostaminen onnistuu laittamalla mailia osoitteeseen info@nailcity.fi, lakkojen kappalehinta on 15,50 euroa. Laajat valikoimat niin vanhaa kuin tuoreempaakin Zoyaa löytyy Pretty Nailsiltä Espoosta.


Lakka on saatu blogiin testiin maahantuojalta. Ylimmän kuvan perhoshiuskorut/pinssit kuvauslainassa Glitteristä, 5,90 euroa kappale. Ihastuin tosin hiuskoruihin niin, että taidan lunastaa ne itselleni.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Oho: loppuunkulutettu huulimeikkituote

Tätä ei normaalisti tapahdu. Olen blogini aikana käyttänyt loppuun muistaakseni yhden huulipunan. Nyt on aika heittää hyvästit toiselle. Oikeastaan se on kyllä huulikiiltokynä, mutta samapa tuo.

IMG_9269

Tässä samalla voinkin sitten rähjätä huonolaatuisista pakkausprinteistä. Eipä olisi itsellä mitään muistikuvaa, mikä sävy mahtaisi olla kyseessä tai mikä on tuotteen tarkempi nimi, ellen voisi kaivaa sitä täältä blogiarkistostani. Kaikki kynän tekstit kuluivat pois lähes heti otettuani tämän meikkilaukkuun aktiivikäyttöön. Loistava sävy, täydellinen töihin, kosteuttaa, tarpeeksi kylmä sävy iholleni, ei vaadi rajauskynää, hyvä lisätä töissä vaikka ilman peiliä (!!!) tai pimeässä peilin kanssa... Niin, mikä se on? Ai niin, sehän on Lumenen Raspberry Miracle Lip Sorbet -huulikiiltokynä sävyssä 17 Tuoksuvat puut.

No, hyvä se oli joka tapauksessa. Sitten vaan käyttämään seuraavaa huulituotetta loppuun, seuraava tehokulutuksen alainen huulipuna töihin on jo valittu meikkipussiin.


Tuote on saatu Lumenelta blogimiitistä.