Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. heinäkuuta 2015

Hihii! Kouluun!

No niin pääsi käymään, että pääsin molempiin hakemiini paikkoihin. Hain ensisijaisesti ammattikorkeakouluun Tikkurilan Laureaan estenomiksi, toisena vaihtoehtona oli kosmetiikkaneuvojan koulutus SKY-Opistolla. Yöllä töistä tultuani tarkistin tulokset estenomin osalta, ja sinnekin oli tullut hyväksyntä. Joku varasijalle jäänyt saa paikkani SKY-Opistolta, minä lähden opiskelemaan kemiaa ja liiketaloutta kosmetiikan näkökulmasta.

Estenomien pääsykoe meni englannin, liiketalouden ja äidinkielen osalta mielestäni hyvin, mutta kemian osalta huonosti. Olin antanut itseni ymmärtää, että koe on helppo. Koealueena oli lukion kemian ykköskurssin kirja. Ei tuottanut ongelmia lukiossa joskus 10 vuotta sitten, eikä se kirja kovin vaikea nytkään ollut. Osasin suuret linjat ja pääkohdat kirjan puoliväliin saakka. Loppuosa kirjasta jäi todella huonolle lukemiselle, sillä kiire tuli. Noh, pääsykokeessa olikin sitten 80 pisteen kemian koe, josta vain murto-osa pisteistä tuli suurista linjoista, olisi pitänyt osata paljon pikkutarkemmin. Jätin todella paljon tyhjäksi, osittain siksi, että en osannut ja osittain siksi, että vääristä vastauksista tuli useissa tehtävissä miinuspisteitä. Koe olisi ollut helppo, jos lukio olisi juuri takana - nyt opettelin kaiken alusta uudestaan. En edes kehtaa kertoa, miten vähän luin, sillä olin todellakin aliarvioinut kokeen vaativuuden ja kemian ykköskurssin kirjan sisällön määrän. Sivumäärään nähden asiaa oli paljon. Kun on tottunut lukemaan tenttiin vähintään 500 sivua, yleensä paljon enemmän, vaikutti tuo määrä pieneltä ja nopeasti omaksuttavalta. No, väärässä olin.

Alan työkokemuksesta sai pisteitä, mutta sitä minulla oli vain kahden kuukauden ajalta äidin liikkeen loppuunmyynnistä, vaikka tokihan olin siellä kaiken maailman pikkuhommia tehnyt lapsesta asti. Hämäräksi jäi, miten muiden alojen työkokemus toi pisteitä. Yhtään ei luvattu, vaan sain sellaisen kuvan, että pitää olla jotenkuten alaan liittyvää. En ole vielä saanut kirjettä kotiin, joten en pääse näkemään pisteitäni.

Näiden pohjalta itkin Laurean pääsykokeesta tullessani. En silti heittänyt vielä toivoa, sillä vuonna 2006 oikiksen pääsykokeen jälkeen itkin ja soitin sukulaiset läpi kertoen, että ei nyt onnistunut. Pääsin kuitenkin sisään ja erittäin kirkkaasti. Tämä mielessä en heittänyt kokonaan toivoani, vaan odottelin jotain ihmettä. Ihme tapahtui.

Huh huh. Se ois sitten kolmannet haalarit. Ajattelin ihan valmistuakin ja jopa tavoiteajassa. Ympäri mennään, yhteen tullaan - äidin ala on sitten minunkin alani.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Pääsykoekaaos

IMG_8541

Kuten blogini sivupalkissa lukee, haen tänä syksynä estenomiksi Laureaan Tikkurilaan. Estenomiksi hakeminen ei muuten niin jännittäisi, kiinnostusta on ja perinteiset valintakokeet menevät varmasti ihan hyvin, mutta Laurea painottaa valintapisteissään kovasti alan työkokemusta. Asiakaspalveluahan olen aina tehnyt, mutta kosmetiikkaan tai kauneudenhoitoon, kemiaan tai liiketalouteen suoraan liittyvää työkokemusta minulla ei ole muuta kuin äidin liikkeen satunnaisista töistä sekä myymälänhoidosta liikkeen loppuunmyynnistä äitini jäätyä kotiin eläkkeelle jäädessään. Hyppäisin siis estenomiksi päästessä tavallaan askeleen ohi, sillä iso osa hakijoista on varmaankin taustaltaan kosmetologeja, meikkaajia, maskeeraajia tai vaikka parturi-kampaajia, kuvittelisin.

Mikäli ei tärppää, sitten aloitetaan astetta alempaa, toisen asteen koulutuksesta. Hain myös SKY-Opistolle, tähtäimessäni kauneudenhoitoalan perustutkinto ja kosmetiikkaneuvojan koulutusohjelma. Huomenna on pääsykokeet, joihin kuuluu myös psykologiset testit. Pääsykokeisiin ei voi meikäläinen oikein valmistautua, mitä nyt pohdiskelemalla omia päämääriään ja soveltumistaan koulutukseen ja perehtymällä koulutuksen sisältöön, lepäämällä hyvin, olemalla skarppi ja niin edelleen.

Mutta kuten kuvasta näkyy, skarppius ja lepo tulee olemaan aika kaukana. Olen flunssassa, mutta en vielä kuolemansairas. Tunnen oman flunssani normaalisyklin. Tämä alkoi eilen kurkkukivulla, tänään on kurkkukipu laantunut ja lihaskipu, päänsärky ja nenän vuotaminen alkanut. Pahin räkätautivaihe tulee olemaan huomenna aamulla ja illalla sekä perjantaina, mikäli tämä menee kuten flunssani yleensä. Pääsykoe alkaa huomenna klo 8.30 Haagassa. Pääsen töistä yöllä klo 03.45, eli nukkuakaan ei oikein ehdi. Yritän kaikin keinoin vaihtaa vuoroani toiselle päivälle, saada sitä kokonaan pois tai vaihtaa edes aiemmin päättyvään, kun en saikuttaakaan viitsinyt.

Huh. No, on sitä ennenkin skarpattu kipeänä.